perjantai 24. marraskuuta 2017

Hyvän mielen rallya


Eilen oltiin Koirakeitaalla treenaamassa rally-tokoa Katrin koulutuksessa. Cava oli pitkästä aikaa super hyvä, sillä oli selkeästi kivaa treeneissä ja se teki hommia rennosti ja iloisesti uudesta hallista ja uusista treenikavereista huolimatta. Treenit alkoi lyhyellä taitotason testaamisella ja meillä oli lyhyt rata, jossa lähinnä ALO luokan kylttejä ja sen lisäksi toisella puolella hallia oli kuusi yksittäistä kylttiä, joilla sai käydä itsenäisesti treenaamassa. Katri seurasi jokaisen ratasuorituksen ja antoi siitä kommentit. Cavan rata oli tosi hyvä! En olisi voinut olla tyytyväisempi. Se teki kyltit juuri niinkuin pitikin ja pysyi kontaktissa koko radan. Katri ihasteli kovasti Cavan tanssahtelevaa seuraamista ja kehui myös iloista suoritusilmettä. Erityisen iloinen olen tietenkin hyvästä fiiliksestä mikä Cavalla oli, mutta myös eteen istumisen ja saksalainen täyskäännöksen onnistumisesta radalla. Yksittäisillä kylteillä valittiin omaan treeniin sivuaskel ja eteentulo, jotka ovat meille haastavia.

Tämän jälkeen keskityttiin hieman tekniikkatreeniin. Tehtiin seuraamista, takapään käyttöä, seisomista ja pyörähdystä. Seuraamista treenattiin kiertämällä kahta tötsää ympäri. Tässä oli tarkoitus jo hieman aktivoida koiran takapään käyttöä ja toisaalta treenata seuraamista etenkin pujottelua ja spiraalia ajatellen. Harjoituksena tämä oli tosi kiva ja voitaisiin ehdottomasti tehdä tätä omissakin treeneissä. Sisäkaarteessa Cava teki tosi hyvin, se kokosi itseään ja käytti peräpäätä mukavasti. Selvästi toisella puolella oleva tötterö auttoi. Ulkokaarre oli kuitenkin selvästi hankalampi ja se vaatii vielä paljon treeniä. Cavan paikka hieman valui edemmäs ja taaemmas ja se ei oikein meinannut pysyä mun mukana. Helpotusta saatiin kun kävelin lyhyemmillä askelilla ja viimeiset suoritukset näytti jo melko kivalle. Oonkin miettinyt mikä meillä pujottelussa ja spiraaleissa tökkii, niin se on varmasti juurikin toi ulkokaarteella meno. Tehtiin Cavan kanssa tätä harjoitusta sekä oikealla että vasemmalla seuraten.

Takapään käyttöä treenattiin tasapainotyynyn kanssa. Tein tätä niin, että Cava oli perusasennossa oikealla tai vasemmalla ja etutassut tasapainotyynyllä ja sitten pyörittiin jompaan kumpaan suuntaan. Oli jännä huomata, että oikealle puolelle pyörimiset sujui huomattavasti sujuvammin ja Cava käytti takapäätä todella hyvin. Cavalla oli kyllä jo pentuna oikea vahvempi puoli kuin vasen, mutta myöhemmin kun ollaan paljon tokoiltu niin vasen on tuntunut tulleen vahvemmaksi. Nyt kun ollaan oikealla puolella seuraamista ja muita tehtäviä otettu mukaan treeniin niin oikea on vahvistunut kivasti ja tuntuu Cavalle melkein helpommalta puolelta, ainakin mitä seuraamiseen ja takapään käyttöön tulee.

Tämän jälkeen tehtiin istumasta seisomaan nousuja. Kaikki teki tätä vähän omalla osaamistasollaan kun ryhmässä oli eri tasoisia koiria, osalle tämä oli suhteellisen helppo juttu ja toiset vasta aloittelivat treenejä. Cavan kanssa keskityin siihen etten antaisi mitään käsiapua ja otettiin seisomista edestä, oikealta ja vasemmalta. Kaikki sujui kivasti, joten lisäsin sille hieman aikaa seisomiseen. Cava oppii kyllä aina nopeasti temput, mutta se kesto ja "tylsä" osuus eli paikoillaan oleminen on huomattavasti hankalampaa ja itse taidan myös joskus lintsailla sen treenaamisessa :D

Tässä välissä lyhyt tauko koirille ja käytiin läpi pyörähdystä. Katri opettaa omille koirilleen pyörähdykseen vahvan suullisen käskyn eikä oikeastaan käytä käsimerkkiä. Me ollaan tätä kyllä Cavan kanssa koitettu, mutta edelleen se käsimerkki on aika ehdoton. Cava seuraa niin tiiviisti, että käsimerkistä huolimatta sille on tosi vaikea lähteä mun sivulta poispäin. Katri neuvoi, että käsimerkistä eroon pääsemiseksi kannattaa tehdä niin, että ensin antaa suullisen käskyn ja sen jälkeen pienen käsimerkin, jossain vaiheessa suullisesta käskystä tulee vahvempi. Tätä voitaisiin kyllä Cavan kanssa kokeilla vaikka en olekkaan täysin varma, että luovutaanko käsimerkistä, nytkin käsimerkki on suhteellisen pieni. Pyörähdyksiä ollaan jonku verran treenattu ja ne sujui nytkin mukavasti. Otettiin vain pari toistoa niitä molemmilla puolilla koska Cava oli selkeästi jo aika väsynyt ja monta juttua oltiinkin ehditty treenissä käydä läpi.

Lopuksi tehtiin vielä sama rata kuin alkutunnista, mutta nyt avoimen luokan kylteillä. Mukana oli pyörähdystä, seisomista ja yksi avon käännös ja eteentulo. Cava selvitti radan taas kunnialla, se teki niin tarkkaa työtä! Saksalainen käännös ei tällä radalla onnistunut niin hyvin, lähinnä kun itse hieman sekoilin, mutta siitäkin selvittiin ja tärkeintä, että Cava oikeasti teki koko treenin iloisesti ja häntä heiluen hommia!! <3 Sillä on ollut nyt niin monessa treenissä ahdistuksia ja selkeästi sillä ei ole ollut kivaa vaikka se onkin hyvin tehty niin tuntuu kyllä niin hyvälle kun nyt saatiin pidettyä hyvä fiilis yllä koko treenin ajan. Oli niin ihana treenata Cavan kanssa kun sen koko olemus oli ihan rento ja näki miten kivaa sillä oli. Virheitäkään ei paljoa tullut kun mielentila oli kunnossa. Odotellessakin Cava pystyi makoilla ihan rennosti tai kerjätä multa masurapsutuksia. Treenien jälkeen olikin väsynyt ja onnellinen koira ja omistaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!