tiistai 31. tammikuuta 2017

Paimennus 26


Tänään meillä oli koirien kanssa puuhapäivä. Aamu aloitettiin pitkällä metsälenkillä ja kylläpä oli rentouttavaa juoksuttaa koiria metsässä kun ei tullut ketään vastaan. Cavalla oli vauhti vähän päällä ja liukkaimmissa kohdissa jouduin ottamaan sen viereen kulkemaan kun ei yhtään tuntunut itse varovan ja pari kertaa liukastuikin hurjan näköisesti (tosin se ei itse liukastumisista välittänyt mitään).

Kun oltiin jo palailemassa autolle päin meitä vastaan tuli pirteä 7kk ikäinen Nelli-russeli ja koirat pistivät vielä hippaleikit siinä pystyyn. Jopa Koda-pappa innostui juoksemaan tyttöjen kanssa. Hurjaa rallia vetivät ja etenkin Cavalla ja Nellillä leikit osui hyvin yhteen. Ihana uusi koirakaveri :) 


Lenkin jälkeen suunnattiin Seutulaan paimennustreeneihin. Taas oli ehtinyt tulla pientä taukoa, olisipa loputtomasti vapaa-aikaa niin paimennettaisiin varmasti enemmän! Cava oli vähän vauhdikas. Ensimmäisellä kierroksella sillä meni hetki tasaantua ja rauhoittua. Ei olisi uskonut, että oltiin reilu tunti purettu energiaa jo metsälenkillä. Cava oli tosi täpinöissään paimentamassa. Se teki hirveän kivalla ilmeellä töitä ja tykkään kyllä valtavasti sen työinnosta. Varsinkin kun Cava alkoi malttaa ja tasaantua niin se paimensi tosi keskittyneesti. Tällä kertaa se söi myös kakkaa paljon vähemmän kuin parilla aikaisemmalla kerralla, eli vaikka oli vähän vauhdikkaampi niin keskittyi mun mielestä nyt siihen paimennukseen täysillä. 

Toisella kierroksella Cava aloitti jo paljon rauhallisemmin ja se oli tosi tasainen ja hyvä koko kierroksen. Minä kiertelin ja kaartelin lampaiden kanssa enemmän ja tehtiin stoppeja enempi. Cava joutui koko ajan keskittymään ja se teki hurjan nätisti! Oon tosi iloinen etenkin siihen, miten nätisti Cava on oppinut irrottamaan lampaat aidasta. Se menee niin rauhassa ja kiltisti lampaiden ja aidan välistä ja päästään rauhassa jatkamaan matkaa. Siis kun vertaa esim. kesän paimennustreeneihin kun Cava jännitti mennä aidan ja lampaiden välistä tai kevään paimennustreeneihin kun Cava juoksi hampaat edellä ja huutaen lampaiden ja aidan väliin ja sai koko lauman sinkoamaan eri suuntiin. Oon ihan tajuttoman ylpeä Cavasta! Hieno pieni, sillä on valtavasti malttia ja järkeä jo. Ihana myös huomata, että yhä useammin mulla on hirveästi intoa ja motivaatiota ja hyvä mieli kun tullaan paimennustreeneistä, aiemmin oli vaan vähän sellainen "häh mitä just tapahtu"-fiilis :D 


Paimennustreenien jälkeen ajettiin vielä Konalaan sisätiloihin treenaamaan tokoa. Kodakin pääsi tokoilemaan ja pappa oli ihan hurjana! En taida muistaa koska olisin sen nähnyt retuuttavan leluja sellaisella raivolla ja murinalla. Hauska pieni ja hyvin oli Kodalla muistissa tokojuttuja. Intoutuipa se jopa niin, että tarjoili itsekkin kaikenlaista. Pieni pisto kyllä sydämessä, että senkin kanssa pitäisi puuhastella niin paljon enemmän kaikkea. Tuntuu ettei viime aikoina olla oikein muuta tehty kuin välillä lenkkeilty kahdestaan ja tehty fyssarilta saatuja jumppa- ja venyttelyjuttuja.

Cava teki lyhyitä, super palkattuja seuraamisia ja oli niissä etevä ja innokas. Lisäksi tehtiin rally-tokoa ajatellen spiraalia, pujottelua ja saksalaista täyskäännöstä. Saksalainen parani jokaisella toistolla ja spiraalit ja pujottelut sujuivat jopa juosten! Taitava turkiseläin. Tehtiin myös paikkista ja Cavalle olikin ihan hurjan vaikea tehdä pk-tyylinen paikalla makuu. Sitä hinkattiin vähän ja saatiin loppuun monta onnistumista, mutta selkeästi Cavalle oli outo juttu kun seisoin selkä siihen päin. Tehtiin myös istuen odottamista ja tänään Cava oli siinä suhteellisen levollinen ja rauhallinen. Ensimmäisillä parilla kerralla se oli selkeästi vähän nytkähtänyt eteenpäin mun kävellessä pois, mutta muuten se istui tosi rauhallisen ja keskittyneen oloisena. Ehkäpä sitä väsy painoi kun oltiin jo puuhasteltu paljon. 

2 kommenttia:

  1. Arkivapaat on kyllä ❤ Ja koda messiin rallytokoilemaan 😊

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Niin rentouttavaa ❤ Koda kyllä tykkäisi rallystä hurjasti, täytyy varmaan ottaa se lauantaina treeneihin mukaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!