torstai 22. joulukuuta 2016

Vuosi yhteiseloa ja fyssarilla

Tällä viikolla tuli vuosi täyteen siitä, kun Cava kotiutui. Vuosi aussien omistamista takana, päivääkään en vaihtaisi. Vuosi on mennyt nopeasti!


Tänään käytiin reilun kolmen kuukauden jälkeen fyssarilla. Aika pitkä tauko ehtinyt tulla ja erityisesti nyt liukkailla keleillä tapahtuneet liukastumiset ja pari kaatumista huolestutti. Cavalla oli vähän hulivilipäivä. Odotteluhuoneessa se olisi halunnut pusutella kaikkia ihmisiä ja ulkona kun katsottiin liikkumista niin ei varmaan saatu kovin montaa nättiä raviaskelta esitettyä. Hoitohuoneessa olisi ollut paljon hauskempi leikkiä ja tutkia paikkoja kuin makailla rauhassa. Pienen tahtojen taiston ja suostuttelun jälkeen Cava kuitenkin antautui nätisti hoidettavaksi.

Ilahduttavaa oli, että Cava oli hurjan hyvässä kunnossa. Ei aristanut mitään eikä mitään isompia jumeja löytynyt. Kaiken kaikkiaan hyvässä vaiheessa oleva nuori koira. Lihasmassa alkanut nyt selkeästi kasvaa ja erityisesti takapäässä oli hyvät lihakset. Etupään lihasmassa vähän pienempi, mutta tässä kehitysvaiheessa sekin hyvä. Muutamia jumppaohjeita saatiin, niin etupäähän kuin ihan yleisesti koko kroppaan. Fyssarin mielestä tälläinen 3kk väli vaikuttaisi ihan hyvälle hoitoväli meille, ellei koiraa sitten ala joku vaivaamaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!