maanantai 5. joulukuuta 2016

Tassuhaavaa ja muita kuulumisia

Olin viime viikon lomailemassa ilman koiria (hui, jo toista kertaa tänä vuonna) ja koirat olivat sitten kumpikin hoidossa reissuni ajan. Molemmat olivat pitäneet hoidossa vähän turhan hauskaa... Koda oli tapansa mukaisesti varastellut ruokaa. Mikä sika. Hävetti kuunnella mitä kaikkea mun vanha ja viisas Koda oli hoidossa ollessaan touhunnut. Se oli löytänyt ruokakätön, mutta kätkö osoittautui varsin huonoksi. Kuivia puurohiutaleita, hyi! Koska puurohiutaleet eivät olleet maistuneet oli Koda päättänyt levitellä ne ympäri asuntoa. Jokainen voi varmasti kuvitella sotkun mielessään. Lisäksi Koda oli päättänyt, että hänet on täysin hylätty ja se oli sinnikkäästi istunut iltaisin eteisessä ULVOMASSA minun perään ja käyttäytynyt muutenkin kovin kärsivästi. Mököttänyt ja murjottanut. Ruoka olikin ainut asia mikä Kodaa piristi. Ja siis mainittakoon, että Koda oli vanhempieni luona hoidossa. Siellä sillä oli tuttuja shelttikavereita, tutut ihmiset ja tuttu koti, jossa Koda on asunut suurimman osan elämästään. Tästä huolimatta pientä mustaa oli ahdistanut kovastikkin. Muutaman päivän jälkeen se oli hieman rauhoittunut ja tyytynyt kohtaloonsa. Koda on aina kurja jättää hoitoon, koen huonoa omatuntoa kun tiedän ettei se viihdy edes tutussa paikassa.

Cava puolestaan oli työkaverini luona hoidossa. Cava on (tässäkin) asiassa täysin Kodan vastakohta. Cava ei jäänyt minua ikävöimään vaan häntä heiluen lähti hoitotädin matkaan ja oli mainiosti viihtynyt koko viikon. Onnea on koira, joka on kotonaan missä vain ja kenen kanssa vain. Ei stressaa omistajaakaan jättää koiraa silloin tällöin hoitoon. Riiviöinytkin Cava oli ehtinyt, oli maistunut useammat kengät ja pahvilaatikon reunaa oltiin mutusteltu. Lenkillä oli pysynyt vapaanakin lähellä ja muutenkin ilmeisesti käyttäytynyt ihan hyvin. Oli selvästi saanut olla hieman löysemmällä kurilla kuin kotona koska nyt ollut erityisen ärsyttävä ja "unohtanut" kaikki sääntönsä.

Molemmat koirat olivat myös hieman loukanneet itseään hoidossa ollessaan. Kodasta huomasin hakiessani, että sillä oli naama hieman turvoksissa ja kotiin päästyä naama jatkoi vain turpoamistaan, joten lauantaina päivystys kutsui. Turpoaminen jäi hieman mysteeriksi, alkuun epäiltiin allergiaa, mutta kortisoni ei turvotusta selkeästi laskenut ja turvotus ei ollut ihan allergiaturvotuksen kaltaista. Koska turvotus kuitenkin hieman laski ja päivystyksessä oli selkeästi kiireellisempiäkin potilaita niin lähdettiin kotiin kun naaman turvotus ei kuitenkaan Kodaa häirinnyt ja viikonlopun aikana turvotuskin sitten laski. Jännä juttu, täytyy mennä tarkempiin tutkimuksiin jos uusii. Poskesta löysin reijän kun turvotus laski, mutta en tiedä olisiko Koda kuitenkin vahingossa purrut itse itseään kun poski oli niin turvonnut. En oikein keksi miten muuten sillä olisi voinut olla hampaan reikä posken sisäpuolella. Voi raukkaa.

Cava puolestaan oli satuttant tassunsa ja anturasta puuttui palanen. Sekin saa nyt sitten olla saikulla ja toivotaan, että päästäisiin perjantaina tokotreeneihin ja muutenkin jo normaaliin arkeen. Alkaa tota virtaa olla jo vähän kertynyt kun hoidossa ollessa oli kuitenkin päässyt huomattavasti vähemmän puuhastelemaan kuin mitä normaalisti tottunut. Eilen ajattelin, että meiltä kaatuu talosta seinä kun neiti hieman vauhdilla ryntäsi omalle paikalleen.. Olipas kyllä ihan valtavan kova ikävä murusia! Kamalan ihania ja ihanan kamalia molemmat :*

4 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista molemmille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nyt näyttävät ihan hyviltä molemmat, toivottavasti ei tule takapakkia ja paraneminen jatkuu vauhdilla :)

    VastaaPoista
  3. Tuo lomailu ilman koiria kuulostaa niin mukavalta! :D Harmillista että olivat molemmat satuttaneet itsensä, nuo tassuhaavat varsinkin ovat vihoviimeisia hoidettavia :/

    VastaaPoista
  4. Joo tuli kyllä lomailut tarpeeseen! Ja Cava ainakin nauttinut täysin siemauksin hoidossa kun sai ainoana koirana olla huomion keskipisteenä ja rapsutuksia loputtomiin. Sanoppa muuta, kurjaa kyllä. Onneksi ovat molemmat jo selkeästi paranemaan päin. Toivottavasti ei tule mitään takapakkia paranemiseen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!