perjantai 11. marraskuuta 2016

Junnutoko 7/12

Meidän treenit alkaa kovasti toistaa itseään, samojen haasteiden kanssa siis painitaan. Cavalla tuntuu olevan ihan ihme riehupelleilymoodi nykyään aina kum treenihalliin astutaan sisälle. Ärsyttävää! Olen koittanut puuttua tähän jo autolla ja hallin pihalla ja tänäänkin päästiin kävelemään hallille rauhassa remmi löysällä. Hallin sisällä alkaakin sitten pomppiminen, remmissä tempoilu ja kiljuminen. Cava on niin hiljainen noin normaalisti, että joka kerta hämmästyttää sen monipuolinen ääniala kun se päättää suunsa avata. 

Kyllähän nämä kaikki haasteet liittyvät vahvasti toisiinsa, levottomuutta, keskittymiskyvyttömyyttä ja ääntelyä kun nyt esiintyy muutenkin. Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin ihan arjessakin esiintyvästä pelleilystä. Tiukassa kurissa ja nuhteessa Cava onkin jo tovin elänyt, mutta silti hetkittäin omat fiilikset ovat varsin surkeat. Tuntuu, että tuolle pelleilylle pitäisi saada heti stoppi ja koenkin, että olen kiellot saanut hyvin läpi, mutta sitten tulee taas uusi lenkki/uusi päivä ja uudet pelleilyn aiheet. Tuntuu, etten osaa olla riittävän selkeä/johdonmukainen/reilu/luotettava Cavalle. Parhaani toki yritän ja koitan sääntöjä ja rajoja asettaa reilusti ja pitää niistä johdonnukaisesti kiinni. 

Juteltiin tokossa tänään kouluttajan kanssa näistä asioista. Hän oli sitä mieltä, että Cavalle vaan on tällä hetkellä ehkä hieman epäselvää missä sen rajat menevät. Cava on ollut koko pentuajan niin kovin kiltti ja helppo, se on automaattisesti tarjonnut oikeita asioita ja keskittynyt hyvin. Sille ei ole tarvinut hirveästi vääntää sen suhteen, että mikä on sallittua ja mikä ei. Ja ilmeisesti tämä vääntö on yleensä ennemmin tai myöhemmin käytävä. Nojoo, ehkäpä tämä tästä! Aika normaaliahan tälläinen on, oon vaan vieläkin vähän järkyttynyt, että miten mun superpätsky lapsinero on nyt vaihtunut ärsyttävään teinihirviöön ;) 


Nyt on purettu sydäntä ja valitettu, joten on hyvä siirtyä käymään meidän treenit läpi. Aloitettiin taas rauhoittumisella ja oikean treenimielentilan etsimisellä. Tänään Cava oli erityisen hankala ja osti itselleen tovin häkkiaikaa kun ei oikein malttanut rauhoittua vaan kiehui ja kiljui. Ihastuttavaa :D itse sain kouluttajalta ohjeeksi kehua Cavaa enemmän. Voidaan samalla harjoitella sosiaalista palkkausta ja kertoa Cavalle pienistäkin onnistumisista. Palkkasin Cavaa myös lelulla kun se malttoi enemmän keskittyä, koska lelu on sille parempi palkka ja se sai hieman purkaa leluun. Tähän meni taas suurin osa meidän treenistä. Sen jälkeen otettiin lyhyesti häiriötreeniä Cavan ollessa sivulla. Cava meni häiriöihin aika helposti, mutta oli monelta osin parempi kuin viime viikolla. 

Keskittymistreenien jälkeen tehtiin kaukojen maahan-seiso vaihtoja. Ne olivat varsin hyviä. Cava teki seisomiset pompun kautta ja ne oli oikein siistejä. Jatketaan näiden hinkkausta vielä. Loppuun pari merkin kiertoa häiriön kera. Häiriönä agilityradan numero, ja se olikin Cavalle ihan liikaa. Piti juosta sitä kurkkimaan ja keskittyminen meni liikaa siihen. Lopulta sain Cavan keskittymään ja se teki kivasti, pitäisi haastaa sitä enemmän häiriöillä kun se selkeästi skarppaa niistä kyllä. Ehkä ollaan tehty vähän liian helppoja treenejä ja sekin osaltaan syönyt Cavan keskittymistä ja motivaatiota. Tai sitten se on vaan teini-iässä ja joidenkin kuukausien päästä se on löytänyt itsensä ja aikuistunut ja kaikki taas sujuu kuten ennenkin ja itse taas ylianalysoin kaikkea. Mielenkiintoisia mietteitä taas näin perjantai-illan kunniaksi. 


Vaikka tulikin taas kauhea valituspostaus niin oli meillä treeneissä hauskaa (Cavalla ehkä tänään vähemmän kun ei saanut ihan mielensä mukaisesti palloilla). Ja nyt syödään herkkuja ja katsotaan greyn anatomiaa vierekkäin sohvalla. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin tutulta! :D Jaksa vaan olla johodonmukainen niin se kyllä palkitaan yllätävänkin nopeesti! Esim pariviikko sitten mä jouduin 6 kertaa palauttaa Kybän ulos hallista kun se sinkoili sinne, tänään kulki jo remmi löysällä! Tsemppiä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Siiri! Tsemppejä tarttetaan! Onneksi tänään saatiin jo kivoja onnistumisia ja hyvää fiilistä kimppatokotreeneissä :) kyllä se tästä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!