keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Paimennuksen ratakurssilla

Helatorstaina osallistuttiin paimennuksen ratakurssille. Kurssi pidettiin Seutulassa ja paikalla oli tuttuja ihmisiä ja kolme ihanaa ja suloista bordercolliepentua. Pentuterapiaa siis koko päivä! Oma pentukuume nostaa säännöllisesti päätä, eikä tällaisten pienten söpöläisten palluttelu kyllä tee hyvää.  Toistaiseksi itsellä ei kuitenkaan ole suunnitelmissa kasvattaa koiramäärää nykyisestä vaikka olisihan se oma pentu ihana ja hirveästi on jo ajatuksia miten seuraavan koiran kanssa aikoo KYLLÄ TEHDÄ KAIKEN IHAN TOISIN. Tosi hyvä sää sattui ratakurssille, ei ollut liian kuuma mutta aurinko paistoi ja kenellekkään ei varmasti ratasuoritusten jälkeen jäänyt kylmä, sai ihan tosissaan tehdä hommia. Ainakin Cavan kanssa.

Tässä mun lempparipentu! <3 

Päivä alkoi rataantutustumisella ja käytiin kaikki tehtävät läpi samalla kun kouluttaja näytti omalla koiralla miten rata kuuluisi ajaa. Kauhistutti, koska radalla oli paljon sellaisia tehtäviä mitä me ei Cavan kanssa olla koskaan aiemmin tehty ja muutenkin viimeinen vuosi on paimennuksen osalta mennyt enemmän tai vähemmän surkeasti. Heti alkuun piti lauman kanssa kulkea useammasta portista ja porteista kulkemiset nostattaa Cavaa. Ajattelinkin siinä tutustumisessa että meidän meno varmaan tyssää jo tähän. Jos porteista selvisi ei rata paljoa helpottunut, sillä porttien jälkeen oli pätkä poispäinajoa kujassa (me tosin tehtiin ihan peruskuljetuksella kun ei osata poispäinajoa), josta lampaat kerättiin aitauksen kulmaan, missä oli tarkoitus suorittaa lampaan käsittely ja napata lammas syliin ja tsekata sen takasorkka. Tässä kohtaa pieni stressihiki jo valui otsalta ja mietin että miten ihmeessä selvitään.. Radalle mahtui myös pätkä kuljetusta pyörää taluttaen tai pyörällä ajaen sekä häkitys ja pyörän palautus oikealle paikalle. Lopuksi lampaat vietiin ns. varikolle ja sieltä vielä siirrettiin sopiva määrä lampaita seuraavalle koirakolle.

Cavan radat ei olleet todellakaan kovinkaan siistejä, se kaahotti menemään minkä tassuistaan pääsi ja yhtäkään stoppikäskyä neiti ei kuunnellut ja toteuttanut ensimmäisellä käskyllä, eikä kyllä aina edes kymmenelläkään käskyllä. Mielentila huiteli korkeuksissa ja hyvätkin hetket tuntui hukkuvan kaiken sen kaaoksen sekaan. Mikään onnistunut fiilis ei ollut kurssilta lähtiessä vaan oma kroppa ja mieli oli aivan poikki päivän väännöstä ja olo pettynyt. Olin jo kirjoittanut useamman kilometrin mittaisen valitusviestin paimennusta harrastaville kavereille, mutta lopulta en jaksanut edes lähettää viestejä ja käydä pettymystä muiden kanssa läpi. Olo oli jälleen kerran kuin jyrän alle jäänyt, tämä ollut viime aikoina aika vahvasti teemana meidän paimennustreeneissä. Välillä oon miettinyt että ainakaan homma ei voi enää mennä huonommin, mutta kyllä Cava on mut onnistuntu moneen otteeseen lammasaitauksessa yllättämään ja selväksi on tullut että kyllä se vaan voi vieläkin huonommin mennä.

Mä myönnän olevani super kriitiinen etenkin itseäni, mutta myös Cavaa kohtaan ja tämä ei aina oikein toimi paimennuksessa (tai missään muussakaan lajissa). Etenkin kun oon itse yleensä suurin syypää siihen että treenit menee miten menee ja se oma turhautuminen ja harmistus ei auta kauheasti eteenpäin. Ollaan nyt keväällä paimennettu aika ahkerasti (tai niin ahkerasti kuin oma aika ja rahatilanne tällä hetkellä sallii), mutta edistystä ei oo juurikaan tullut ja oma olo on ollut tosi pettynyt ja kurja treenien jälkeen. Toisinaan kurja olo jatkuu vielä seuraavana päivänä ja on tehnyt mieli luovuttaa niin monta kertaa etten jaksa enää edes laskea. Kriittisyyden lisäksi oon kuitenkin sen verran itsepäinen, ettei luovuttaminen ole tullut kyseeseen vaan aina jostain on revitty jaksamista ajaa taas uusiin treeneihin pettymään. 

Pari päivää ratakurssista olin saanut nieltyä pahimman pettymyksen ja pystyin jo miettimään kurssia vähän eri näkökulmasta. Ensinäkin me suoritettiin rata alusta loppuun molemmilla kierroksilla, joo se oli rumaa ja kaukana seesteisestä ja tyylikkäästä suorituksesta, mutta siitä huolimatta me selvittiin kaikista tehtävistä. Ei ehkä ensi yrittämällä ja ei ehkä ihan puhtain paperein, mutta kuitenkin tehtiin ne tehtävät eikä jätetty hommaa kesken. Toisekseen jos mietin ratakurssia edeltäviä treenejä niin me suoriuduttiin tehtävistä meidän omalla tasolla. Se tottakai harmittaa ettei se oma taso tämän parempaan suoritukseen kykene, mutta onhan se kaiketi jonkunlainen onnistuminen että pystyttiin tekemään tehtävät edes sillä meidän omalla osaamistasolla. Ainakaan en voi tällä hetkellä Cavalta enempää vaatia, vaikka hitto vie tiedän että se pystyisi parempaan jos vaan sillä olisi toinen ohjaaja jonka kanssa tehdä. Sori Cava, kyllä mäkin vielä opin! Hitaalle ohjaajalle Cavan kaltainen pyörremyrsky ei ole helpoimmasta päästä ohjata, mutta niinkuin meidän tokokouluttaja sanoi, tämmöisten koirien kanssa ei pidä jäädä käsijarru päällä pelkäämään vaan oppia nauttimaan vauhdista ja pysyä kyydissä. Näillä mennään, kohti seuraavia paimennustreenejä!

Erityismaininta vielä tokan radan lopulle, siellä saatiin meidän yhteistyö hetkellisesti paremmalle tasolle ja suoritettiin rata tyylillä (siis meidän osaamistasoa paremmin ja seesteisemmin) loppuun. Vaikka kaikenlaista mahtui kahdelle radalle niin sentään meille tosi vaikea treeni päättyi onnistumiseen. 

2 kommenttia:

  1. mitä seuraavan kanssa sitten tekisit aivan toisin? :p tässä vaan kokemuksen viisautta kerään jo ennen ensimmäistäkään...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea kysymys! En osaa tähän eritellä mitään yksittäisiä asioita, tuntuu että Cavan kanssa oppinut niin valtavasti, joten uskon että seuraavan pennun kanssa tulee kaiken kaikkiaan toimittua aika eri tavalla. Lisäksi tietenkin seuraavan pennun luonne ja persoonallisuus vaikuttaa varmasti myös niihin asioihin, joihin tulee panostettua. Haaveissa olisi myös aloitella seuraavan koiran kanssa uusia lajeja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!