tiistai 12. helmikuuta 2019

Korjaussarjaa

Eilen tokoiltiin AgilityAkatemialla Nina Mannerin koulutuksessa. Cavan kanssa paneuduttiin möllikokeessa esiin tulleisiin virheisiin/ongelmiin. Eli luoksetulon/kaukojen odotus, jäävissä/paikkiksessa koiraa kohti palaaminen ja ruutu-kierto erottelu.

Cavalla oli kiva ilme koko treenin, mutta saatiin sieltä ongelmaakin hieman esille. Ei ehkä yhtä korostetusti kuin "koetilanteessa" näkyi, mutta kuitenkin pientä epävarmuutta. Sekä jätöt/odotukset ja koiraa kohti palaamiset on varmaan niitä liikkeen osia, mitä tulee vähiten treenattua. Helposti tulee palkattua nopea luoksetulo, hyvät kaukovaihdot ja napakat jäävät. Kuitenkin tärkeitä osia kaikki ja herkkis-Cavalla näkyy näköjään melko helposti jos joku liikkeen pala on epävarma. Odotuksissa en ole ihan varma mistä haistelu/levottomuus johtuu. Onko se paineistunut/ahdistunut? Mä en oo ainakaan huomannut/muista että Cavalle olisi mitään kurjaa näissä tilanteissa käynyt, mutta Ninakin sanoi, että joskus se voi olla joku hyvin pieni ja kauempaakin tapahtunut asia, jonka koira on kokenut epämiellyttäväksi ja yhdistänyt juuri siihen liikkeen osaan. Vaikka tyyliin että kauempaa on rähähtänyt koira ja Cava on sitten kokenut olonsa epävarmaksi yksin odotellessa. Toisaalta kyse voi myös olla siitä, ettei Cava koe tehtävää niin tärkeäksi ja keskittyminen alkaa rakoilla ja tulee haistelua/muualle tuijottamista.

Odottamisiin on kokeiltu monenlaisia keinoja, kaikki ovat kyllä jossain määrin auttaneet, mutta taas tuli itselle muistutus siitä, että tätä pitäisi treenata ja ylläpitää säännöllisesti. Jos vertaan muihin liikkeisiin niin toistoja tähän on tullut todella vähän vaikka ajoittain tuleekin treenattua. Aiemmin ollaan kokeiltu mm. niin, että avustaja naksauttaa kun koira on hyvä ja palaan sitten palkkaamaan. Tämä toimi jonkun aikaa, mutta Cava alkoi nopeasti yhdistää tätä siihen, että kannattaa skarpata silloin kun joku tulee siihen lähelle. Kisoissakin on käynyt kerran niin, että Cava haisteli, mutta kun tuomari siirtyi hieman lähemmäksi Cavan ilme muuttui ja se alkoi keskittyä :D Tärkeää siis olisi ainakin vaihdella avustajan paikkaa ja peilin kanssa tätä voisi treenata itse ilman avustajaa. Lisäksi on kokeiltu kauempana olevan avustajan kanssa niin, että kun avustaja antaa merkin niin oon huutanut palkkasanan ja Cava saanut juosta mun luokse lelulle. Tämä on toiminut parhaiten, mutta Ninan mielestä tätä ei välttämättä kannata ihan kauheasti käyttää Cavan tyyliselle koiralle. Se on varmasti nyt toiminut hyvin, kun toistoja on tehty vähän, mutta tässä on vaarana, että Cavalle kasvaa liian suuri odotus palkalle ja siitä seuraa ongelmia, esim. karkaa herkemmin perään tai odotuksesta ei tule rento ja keskittynyt (mikä olisi tavoite) vaan liian jännittynyt. Tätä aiotaan toki jatkossakin käyttää kun on toiminut, mutta lisätään rinnalle muitakin vaihtoehtoja. Keskittymistä on myös näissä odottelutilanteissa koitettu parantaa sillä, että saatan kesken matkan kääntyä ja pyytääkkin Cavalta jonkun asentovaihdon, näin sen kannattaa olla koko ajan tarkkana, koska käsky voi tulla myös kesken matkan. Tätä voisi vaikeuttaa myös niin, että käsky tulisi mun ollessa selkä Cavaa kohti (vaatii toki avustajan/peilin). Nina ehdotti näiden treenitapojen lisäksi sitä, että avustaja tosiaan seisoo kauempana tai käyttää peiliä apuna, ja välillä kehuu koiraa matkan aikana jos se on hyvin, mutta ei kuitenkaan käänny ympäri, voi joko pysähtyä tai jatkaa matkaa. Tärkeää olisi myös vaihdella sitä koska palkkaa, joskus ihan muutaman askeleen jälkeen ja joskus sitten käveleekin sinne n. 30-35m päähän mikä on EVL:ssä luoksetulon matka (tai toki pidemmällekkin). Eli näihin otetaan nyt tämä kehu käyttöön, vähennetään lelupalkkaa (ei kaikista toistoista) ja otetaan namipalkkaus mukaan ja vaihdellaan, että saako Cava juosta odotuksesta hakemaan palkan multa vai palaanko sen luokse palkkaamaan.

Jäävien huono ilme harmitti mua kovasti kokeen jälkeen ja mietin kuumeisesti, että mitä oon tehnyt väärin kun koira näyttää niin hakatulle kun palaan kohti. Eikö mun kohti tulemisen pitäisi olla positiivinen juttu? Nina kuitenkin lohdutteli, että ongelma on loppupeleissä aika tyypillinen ja hänenkin koiralla on ollut saman tapaista. Jälkeenpäin ajateltuna mä oon aika kova höpöttämään Cavalle treeneissä ja etenkin jäävissä kohti palatessa tulee lähes aina kehuttua koiraa treeneissä. Ehkä kisatilanteessa painostava hiljaisuus saa sen hieman epävarmaksi että tuliko tehtyä oikein vai ei. Nina neuvoi, että parempaa ilmettä voi lähteä ihan vaan naksuttelemaan, siitä että koira ottaa iloisesti kontaktia, korvat on pystyssä ja ilme rento. Toisena juttuna voisi kokeilla myös sitä, että jos koiran ilme on huono niin pysähtyy paikoilleen. Todennäköisesti sille on kuitenkin palkitsevaa se, että tulen luokse ja toisaalta jos se kokee mun kohti tulemisen painostavana niin paikalle jääminen/parin askeleen peruutus voisi toimia. Eli koiran luokse mentäisiin vaan kun se on rento ja ilme on iloinen/neutraali. Kehua voi edelleen, mutta olisi hyvä tehdä myös hiljaa näitä paluita ja katsoa että miten se vaikuttaa koiraan. Nyt otettiin muutama toisto eri jäävillä, mutta Cavalla oli suurimmaksi osaksi tosi kiva ilme. Parissa kohtaa pientä huulten nuoleskelua ja pois katsomista, mutta muuten ei oikeastaan ongelmaa näkynyt. Selvästi korostuu siis kisatilanteessa. Täytyy treenata ottamalla pari kisamaista kokonaista liikettä alle ja sitten jäävä/t ja katsoa miten vaikuttaa. Toisaalta vaikka näitä vahvistaisi ilman että ongelmaa pahemmin tulee esiin niin varmasti vahvistaa liikettä ja tekee Cavalle mukavamman olon myös sinne vaikeampiin tilanteisiin.

Ajattelin möllikokeen kierto-ruutu sekoilun olleen vaan pieni ajatuskatko/työtapaturma, mutta Cava olikin saanut tästä varsin sitkeän päähän pinttymän. Laitettiin kierto ja ruutu hieman samanlaisiin asetelmiin kuin kokeessa ja Cava tosiaan kaarsi heti ensimmäisellä toistolla ruutuun, samoin toisella ja kolmannella toistolla, tosin kiersi ensin merkin ja sen jälkeen kiihdytteli kohti ruutua sen sijaan että olisi tullut mun luokse. Helpotettiin hieman näyttämällä mulla olevaa lelua ja ensimmäisen onnistuneen toiston sain jessaamalla Cavan melko nopeasti kierron jälkeen. Seuraavalla toistolla juoksi jo kokonaan mun luokse. Tässä välissä otettiin yksi ruutu ja sen jälkeen yritettiin kiertoa uudelleen, mutta jälleen hörökorva otti spurtit ruutua kohti :D sitkeästi tuhma! Lopuksi saatiin pari onnistunutta kiertoa, mutta kyllä tästä joutuu varmaan vielä muutamat väännöt neiti hörökorvan kanssa käymään. Nostetaan vähän kierron motivaatiota ja jatketaan erottelutreenejä. Cava tosin lähettää tokopäättäjille toiveen uudesta kierto-ruutu liikeestä tokokokeisiin. Liikkeeseen voi Cavan puolesta lisätä myös agilityputken ja nouto-osuuden. Etäisyydet mahdollisimman pitkät, jotta on todella tilaa juosta.

Perjantaina oltiin myös tokoilemassa Ninan kurssilla, siellä tehtiin EVL eteenmenoa lelujen avulla. Cavan mielestä oli paras mahdollinen treeni kun sai juosta kovaa ja aina tuli lelu jossain vaiheessa vastaan:

maanantai 11. helmikuuta 2019

Möllitoko AVO

Lauantaina oltiin taas möllitokoilemassa. Vieläkin avoimessa luokassa, mulla on pieni kammo voittajaluokkaa kohtaan ja vaikka ollaan tovi treenattu niitä liikkeitä, en vielä uskaltanut ilmottautua voittajaluokkaa kokeilemaan. Vähän tuntuu, että junnataan nyt tokossa paikoillaan, mutta haetaan vielä varmuutta voittajan liikkeisiin. Toivottavasti kuitenkin tänä vuonna uskallettaisiin voittajaluokka korkkaamaan.

Lauantain epikset oli AgilityAkatemialla, tuttu halli, mutta oltiin eri kentällä kuin yleensä eli siinä mielessä tuli uusi paikka ja kisatilanne testiin. Cavalle hallikokeet on ollut vaikeita, joten tosi kiva että nyt saatiin onnistuminen. Tuomarina möllikokeessa oli Pirkko Bellaoui.

Paikkis 9,5  
Cavaa en saanut ennen paikkista viriteltyä vaan sillä tuntui olevan ajatukset muualla ja hajuissa. Liikkuri ja tuomari puhui hetken ennen liikkeen alkua, tein tässä virheen ja Cava oli mulla koko ajan sivulla. Jotenkin nuupahti jo siinä ja ajatukset oli ihan muualla. Jäi istumaan ihan ok, mutta oli kovin huolimattoman ja löysän oloinen. Mietin, että mahtaakohan tipahtaa lonkkaistumisesta maahan. Puolessa välissä tuli hieman jännitystä kun Cavan viereinen koira spurttasi ensin omistajan luokse, mutta ei antanutkaan kiinni ja teki pienen kunniakierroksen hallissa. Cava ei onneksi näyttänyt tästä häiriintyvän. Olikin meille eka kerta kun paikkiksesta lähtee koira. Kun tuli aika ja palattiin koirien luokse Cava alkoi haistelemaan vimmatusti. Rauhottui kun palasin sen taakse ja sivulla ei enää haistellut.

En tiedä miksi Cava alkanut hieman paineistua? kun palaan sitä kohti liikkeissä. Se ei normaalisti ole mikään haistelija niin tuntuu että koittaa sillä rauhoitella itseään. En halua kieltää tosta haistelusta, koska se ei vaikuta olevan mitään huolimattomuutta vaan selvästi tuntuu hieman ottavan painetta siitä kun mä tulen kohti. Muutama treeni-idea tätä ajatellen onkin mielessä, mutta jos jollain on ajatuksia/vinkkejä niin saa kertoa!

Hyppy 10 
Yksilöliikkeet alkoi hypyllä. Otin Cavan taas kehään ilman hihnaa, vähän jännitti kun odotustila oli taas ahdas, mutta Cava tuli nätisti. Hypylle kun asetuttiin Cava tuntui taas vaipuvan johonkin omaan kuplaansa enkä saanut liikkeen alussa tunnetta, että tehdään yhdessä. Hypyn suoritti kuitenkin hyvin.

Kaukot 9
Siirtymä oli vaikea, ei tullut kunnolla mukana kontaktissa vaan haahuili vieressä. Koitin kehua kun otti kontaktia, mutta se ei nyt auttanut. Sivulta maahanmeno tosi hidas, haisteli kun käännyin kohti ja ensimmäiseen vaihtoon tarvi lisäkäskyä, olisi ehkä tehnyt ekalla käskyllä mutta annoin toisen käskyn. Vähän ehkä hätäilin tässä itse. Muut vaihdot teki ensimmäisellä käskyllä, mutta huomattavasti normaalia hitaammin. Nää kaukot on kyllä yksi ikuisuusprojekti :D jos jollain on vinkkejä, miten koiralle saisi iloiset kaukot siirrettyä koesuoritukseenkin niin saa kertoa!

Liikkeestä seisominen 8,5 
Seuraaminen oli ihan ok, tuntui tulevan useamman askeleen perään käskyn jälkeen, mutta en ole varma. Tässä etutassu liikahti kun tulin kohti ja käänsi päätä vähän pois. Ihan kuin ois tässäkin siis vähän paineistunut kun kävelin kohti? höh. Teki perusasennon liikkurin käskyllä.

Luoksetulo 9,5
Maahan ok, oli haistellut mun kävellessä pois päin tosi paljon ja laajalta alueelta.. Kun käännyin kohti näytti ihan skarpille ja tuli sivulle reippaasti.

Nouto 10
Nosto olisi saanut olla siistimpi, mutta muuten ihan hyvä. Pito on taas huonontunut, juostessa jotenkin löysä ote, sivulle tullessa parantaa kyllä ja pitää tiiviisti irrotukseen asti.

Liikkeestä istuminen 10
Luulin ensin, että jäi seisomaan, mutta iloinen yllätys kun käännyin ja istuikin reippaana paikoillaan. Tässäkin vähän näytti levottomalle kun kävelin kohti... :(

Kierto 0 
Kierto nollattiin, bongasi mun mielestä kierron kyllä sivulla ja lähti reippaasti kiertoa kohti, mutta kesken matkan vaihtoikin ruutuun ja juoksi sinne. Stoppasin ja käskin uudelleen kiertää ja teki siitä sitten kierron... :D Varmaan luuli, että ruudussa on lelu kun ollaan nyt tehty paljon ruutua ja siellä ollut lelupalkka odottamassa.

Seuraaminen 9
Tämä tuntui hyvälle, jokunen vino perusasento ja peruutus nyt on edelleen aika rumaa, mutta perus seuraaminen tuntui siistille ja turhaa pompotusta ei tullut. Peruuttaminen kuntoon ja perusasennot suoriksi niin hyvä tulee.

Ruutu 5
Vikana liikkeenä ruutu. Juoksi reilusti yli takaa, kun kutsuin juoksi sitten edestä yli kun stoppi ei ole niin vahva. Nooh.. Cavalla tosiaan on ollut ongelmia sen kanssa että se on alkanut ennakoida ruudun paikkaa ja jäänyt tosi eteen helposti, niin nyt ei ainakaan ennakoinut. Oma stoppikäsky tuli myöhässä. Vauhtia ja voimaa ei Cavan ruudusta puutu, ehkä voittajaluokan pidempi matka sopii sille paremmin.

Kokonaisvaikutus 10
Tämä toki ilahduttaa aina, mutta täytyy sanoa, että liikkeiden välit oli aika huonoja. Harmi kun niitä on tullut treenattua viime aikoina, mutta se treeni ei nyt oikein näkynyt tässä möllikokeessa. Treenattavaa jäi kovasti, noi haistelut jättöliikkeissä otetaan työn alle heti kun keksin niihin sopivat treenit ja samoin haluaisin löytää keinon puuttua noihin tilanteisiin, missä Cava ikään kuin ahdistuu kun kävelen sitä kohti. Jääviin mietin ainakin etupalkkaa, jolle voisi vapauttaa kun kävelen kohti, olisi ehkä helpompi jos palkka ei tule multa jos nyt jostain syystä musta ottaa painetta. Itse liikkeissä ei ollut isompaa, toki kaikessa voi aina tekniikkaa hio paremmaksi ja paremmaksi, mutta se tekniikan hinkkaaminen ei tokossa koskaan lopu. Maaliskuussa olisi tarkoitus mennä kokeilemaan yli puolen vuoden tauon jälkeen viralliseen kokeeseen, avoimeen luokkaan vielä. Jännittää niin paljon että en tiedä saanko ilmoa tehtyä :D

Tulokseksi siis AVO1 261,5p


torstai 7. helmikuuta 2019

Häiriöitä ja ennakoimisia

Lauantaina oltiin tokoilemassa ATD:n hallilla ohjatusti ja maanantaina jatkettiin treenejä AgilityAkatemialla. Lauantaina teemana oli häiriöt ja ruutu. Häiriötreeneillä tuntuu olevan positiivinen vaikutus Cavan mielentilaan etenkin pitkällä tähtäimellä, joten koitetaan malttaa pitää ne säännöllisesti mukana treeneissä. Cavasta vaan on alkanut tulla aika pro näissä, joten oma mielikuvitus joutuu koville kun sitä pitäisi jatkuvasti haastaa erilaisilla häiriöillä ja treeneillä eikä juuttua häiriötreeneissäkään toistamaan liikaa samaa kaavaa. Lauantaina aloitettiin juurikin perus häiriöillä, kouluttaja koitti houkutella Cavaa mm. puhumalla sille ja heiluttelemalla namikuppia sen lähellä, liikkuroi tosi läheltä Cavaa, kulki ihan vieressä seuraamisessa jne. Näissä ei ollut ongelmaa vaan Cava tsemppasi toivotusti ja sulki häiriön hyvin pois mielestä.

Näiden jälkeen kokeiltiin hieman erilaisia häiriöitä, rakennettiin kentälle Z ja laitettiin kiertotötsä ja ohjatun noudon kapulat kentälle. Nyt Cava alkoi selvästi hieman kiihtyä ja keskittyminen ei ollut niin hyvä. Se oli menossa kiertoon ja kontakti ei pitänyt kiertotötsää kohti seurauttaessa. Kapuloista se luopui yllättävän hyvin, mutta kapuloita kohti seurauttaessakin tuli pientä takaosan irtoamista ja seuraaminen muuttui pomppuisammaksi. Z merkit ei aiheuttanut erityistä mielenkiintoa, mutta toisaalta esim perusasennon ottaminen suhteellisen lähelle merkkiä oli Cavalle vaikeaa ja siinä piti käydä merkki haistelemassa. Ei toki mitään isoa, mutta kuitenkin selvästi reagoi vähän kaikkeen ja kokeessa esim olisi ihan kiva jos koira ei poistuisi perusasennosta nuuskimaan liikkeen aloituspaikalla olevaa merkkiä. Tuo kiihtyminen tällaisista häiriöistä tuli itselle vähän yllätyksenä, en ollut ajatellut asian vaikuttavan suoranaisesti mielentilaan vaan ehkä enemmän keskittymiseen ja juuri siihen että Cavaa saattaa kiinnostaa käydä haistelemassa joku merkki tai kontakti tippuu. Voihan se toki olla että mielentila ei muutenkaan ollut ihanteellisin, mutta alussa tuntui paremmalle ja kiihtymys kasvoi selvästi kun otettiin enemmän merkkejä ja muita härpäkkeitä kentälle. Aina oppii uutta omastakin koirasta! Täytyy sanoa, että Cavan ollessa nuorempi olin huomattavasti ahkerampi viljelemään treenikentälle tötteröitä, ruutuja, kapuloita, leluja ja muita tokohärpäkkeitä, viime aikoina ja etenkin näin hallikaudella tulee rakennettua ne treenattavat asiat ja sitten treenataan niitä. Aika harvoin meillä on esim. ruutua kentällä vain häiriönä vaikka se kapuloiden ja muiden ohjella on yksi asia mikä kovasti vetää Cavaa puoleensa. Tässä pitää kyllä aktivoitua!

Häiriöiden lisäksi treenattiin ruutua. Meille on ilmennyt siihen pieni ennakoimisongelma ja toisinaan Cava on nyt yrittänyt tarjota seisomista joko etunauhalla tai sitten pahimmillaan jopa kokonaan ruudun ulkopuolella. Oon asiaa korjannut lähinnä juoksuttamalla takanauhalla olevalle lelulle ja jättänyt stopit nyt tekemättä. Kouluttajan kanssa tehtiin myös niin, että juoksutin tyhjään ruutuun ja kouluttaja heitti Cavalle palkan mun jessauksesta. Tämä toimi ihan hyvin, vaikka Cava hieman hämmentyikin yllärinä lentävää lelua. Tarkoitus olisi koittaa korjata ennakoimista myös muistuttamalla ruudun paikasta ihan lyhyeltäkin matkalta ja treenata ihan ruudun sisälläkin paikan korjaamista. Ihan hyvään kohtaan tulee nyt nämä treenit, en ole Cavalle koskaan kunnolla opettanut korjauksia, joten nyt olisi viimeistään sopiva hetki tarttua tähän. Hallissa vaan on vaikea saada riittävästi tilaa, mutta myös ruudun takana olevaa lelua ajattelin kokeilla, niin että stoppaisi ruutuun ja vapauttaisi siitä sitten takana olevalle lelulle. Epäilen tosin, että tämä saattaa aiheuttaa hitautta stopeissa kun lelu vetää liikaa puoleen. Luoksetuloruutuakin suositeltiin näihin ruudun paikka treeneihin ja ylipäänsä ruudun vahvistamiseen ja oon joidenkin koirien nähnyt sitä treeneissä tekevänkin. Eli ideana se että ruutu jäisi koiran ja ohjaajan väliin ja koira kutsuttaisiin ruutu käskyllä ja stopattaisiin ruutuun. Ihanne varmaan olisi, että koira itse stoppaisi oikealle paikalle ohjaajan sijainnista riippumatta. Tämä saattaa vielä olla Cavalle hieman liian vaikea, mutta täytyy miettiä ja kokeilla. Ehkä jossain auratulla parkkiksella pääsisi tekemään ruutuja pidemmästä matkasta, tosin nyt maa tuntuu ainakin paikoitellen olevan aika liukasta.. tulispa jo kevät ja pääsisi kunnolla ulos.

Maanantaina treenattiin hieman erottelutreenejä ruudun ja merkin kanssa. En halunnut ottaa ruutuun stoppeja tuon ennakoimisen takia, joten tässäkin ruudussa oli joko lelu tai sitten Cavalle heitettiin sinne lelu. Erottelutreeneihinkin pitäisi ehkä hakea hieman vaikeutta. Ruutu ja kierto on aika tasaisia liikkeitä, molemmat yhtä kivoja Cavasta. Kierto-nouto erottelu saattaisi olla haastavampi kun kapula vetää niin kovasti puoleensa. Kierto on hieman levähtänyt, ei olla kauheasti ehditty sitä treenata ja etenkin AVO:n lyhyeltä matkalta Cava vähän kaasuttaa kierrosta ohi ja sitten tötsän jälkeinen kaari levähtää. Kierrolle Cava juoksee hyvin. Otettiin tämä erikseen treeniin erottelujen jälkeen. Tähänhän on varmasti vaikka kuinka monta treeni-ideaa miten tehä. Cavalle varmaan saisi pikaisimman korjauksen jessaamalla muutamia kertoja kierron takana tai jopa hieman ennen kiertoa, jotta sille tulisi ajatusta, että kannattaa kiertää ja tulla äkkiä takaisin. Nyt se juoksee lujaa merkille mutta sillä ei ole hirveä kiire takaisin. Erilaisia ohjureita voisi myös kokeilla tai kierron takana/sivussa olevaa kosketusalustaa, jota koiran pitää koskea juostessa takaisin. Lisäksi voisi treenata ihan niin, että pyytääkin välillä kaksi kiertoa putkeen, tämäkin usein tiivistää kiertoa.

Näiden lisäksi katsottiin hieman Cavan maahanmenoja. Liikkeestä maahanmeno on ikuisuusongelma ja joudun ehkä vähitellen myöntymään tässä pieneen kompromissiin ja tyytymään siihen mitä on tarjolla. En osaa opettaa Cavalle nopeaa ja yksiosaista maahanmenoa vaan se menee maahan aina hieman takapainoisesti, hitaasti ja etutassut usein ottavat muutamia tepsautuksia. Tämä on ollut Cavalle hankala liike jo pentuna, joten ehkä sille ei vaan ole luontaista tehdä nopeita maahanmenoja. Täytyy ehkä keskittyä ja pyrkiä vahvistamaan niitä hyviä asioita Cavan maahanmenoissa ja pyrkiä saamaan kaikista huonoimmat toistot pois. Täydellistä maahanmenoa sille ei tule, mutta kelvollinen maahanmeno varmasti. Hyvinä asioina voisi mainita, että Cava lähtee suorittamaan liikettä nopeasti käskyn jälkeen eikä hiippaile perään, asenne maahanmenoihin on hyvä eli liike suoritettaan kuitenkin iloisesti ja mielellään mutta tekniikka ei vaan mahdollista nopeaa maahan syöksymistä. Eihän tämä toki iso ongelma ole, mutta mulla vaan on mielessä ollut niin selkeä kriteeri tähän ja sellainen "ihannemaahanmeno", mutta Cavalle en ole sitä onnistunut opettamaan.

Onnistuneempia maahanmenoja tehtiin sitten luoksetulon stoppeina ja voi vitsi oon ilonen! Ei olla montaa treeniä tehty ja kaikki treenitkin tehty pehmeällä lumella, eli hyvin erilaisella pohjalla kuin hallissa keinonurmella. Nämä maahanmenostopitkin on olleet aika hitaita, mutta alkuvuodesta otin ne treenin alle ja lyhyessä ajassa on saatu niihin ajettua sisään uutta tekniikkaa ja kaikki hallilla tehdyt toistot olivat toivotunlaisia! Ihan huippua. Seuraavaksi voidaan lähteä rakentamaan liikettä eteenpäin ja nyt olisikin tarkoitus alkaa ottamaan stoppeja kauempana musta. Alkutreenit on tehty niin, että tulee stoppiin aikalailla mun jalkoihin/tosi lähelle ja itse oon ollut kyykyssä alkuun auttamassa käsiavulla. Nyt oon päässyt nousemaan seisomaan, mutta etäisyys on edelleen vaan ehkä n. metrin musta. Käskyyn ei reagoi heti vaan valuu lähelle. Etäisyyden kasvattamiseen sain vinkiksi lelusta luopumisen kautta lähteä tekemään. Meillä ei lelusta luopuminen ole hirveän vahvaa, mutta ei varmaan olisi huono idea vahvistaa sitä. Eli otetaan nyt pieni kuuri lelusta luopumistreenejä ja katsotaan sitten miten saadaan nämä kaksi asiaa yhdeistettyä ja saadaanko sitten etäisyyttä kasvatettua/nopeutta käskyyn reagoimiseen. Toisena vinkkinä oli toistaa käsky heti ensimmäisen käskyn perään jos ei reagoi. Uskoisin kuitenkin tuon lelusta luopumisen kautta tulevan stopin olevan tehokkaampi JOS sen lelusta luopumisen saa riittävän vahvaksi.