maanantai 10. joulukuuta 2018

Rally-tokokuulumisia


Kun Cava joutui jäädä jalan takia sairaslomalle en halunnut kuitenkaan luopua kaikista meidän treeneistä, etenkin kun osa treeneistä oli jo maksettu ja myönnän olevani itse aikamoinen treeninarkki, joten pitempi treenitauko ei houkutellut itseä. Capo sai sitten lähteä eläkkeeltä tuuraamaan Cavaa treeneihin ja tyyppi osoittautuikin ihan loistavaksi rally-tokoilijaksi. Innostuin Capon kanssa treenaamisesta niin, että ilmoitin sen jopa kolmeen rally-tokokokeeseen. Jälkikäteen on myös pakko todeta, että oli hirveän opettavaista lähteä treenaamaan ihan erilaista koiraa kuin Cava. Sain paljon ajatuksia myös Cavan kanssa treenaamiseen ja tuntuu, että noin 1,5kk treenijakson aikana kehityin myös itse kouluttajana useamman harppauksen.

Capo on siis mun äidin koira virallisesti ja asuu mun vanhempien luona. Mä oon sen kanssa lähinnä treenannut ja Capo tulikin meille jo silloin kun vielä itse asuin kotona. Nuorempana se harrasti aktiivisesti agilityä ja on käynyt muutaman tokokurssin sekä itsenäisestikkin tokoiltu, viime vuosina ei kuitenkaan ole merkittävästi tehty mitään. Aikalailla nollista sai lähteä liikkeelle, etenkin takapään käyttö oli hankalaa ja meidän treeneihin onkin kuulunut myös tasapainotyynyillä jumppaamista ja takapäänkäyttöä treenattu tietenkin muutenkin. Rally-tokon tempuista eteentulo, saksalainen täyskäännös, kierrä koiran ympäri tehtävät ja lähtö vaativat eniten treeniä. Lähtö siksi, että Capo on innokas sähikäinen ja ei malttanut istua odottamassa lähtölupaa vaan tarjoili siinä maahanmenoja ja seisomisia ja muuta. Saksalainen ja eteentulo oli aikalailla uusia liikkeitä ja kierrä koiran ympäri tehtävissä Capo herkästi kääntyi mun mukaan. Aika monta juttua treenattavana ja kun ne muutkaan liikkeet ei mitään pommin varmoja olleet.

Tästä huolimatta suunnattiin 4.11 meidän ensimmäiseen yhteiseen viralliseen rally-tokokokeeseen Ojankoon HSKH:n kisoihin. Vaikka oon normaalisti ihan järkyttävä kisajännittäjä niin nää kokeet ei jännittäneet mua juuri ollenkaan.. Olin yllättävän rauhallinen koko päivän ja vielä koepaikallakin. Kunnes sitten hetki ennen omaa vuoroa alkoi vatsaa vääntää ja oli pakko istua hallin lattialle kun jännitti niin paljon että ajattelin ettei jalat kanna. Mitä olin oikein ajatellut ja ilmottanut kokeeseen koiran, joka ei ole lainkaan harjoitellut palkattomuutta? Joka on treenannut vasta noin viikon vuosia kestäneen tauon jälkeen? Miten voin laittaa koiran näin epäreiluun tilanteeseen? Tilanteeseen ettei sillä edes ole mahdollisuutta onnistua? Onneksi kisapaikalla oli paljon tuttuja ja sain koottua itseni ennen omaa vuoroa. Päätin, että kävi miten kävi niin mun tehtävä on kannustaa Capoa ja kertoa sille että se on maailman paras, auttaa sitä onnistumaan ja käyttää niin paljon käsi/kroppa/ym apuja kuin vain tarvitsee. Ja niin me sitten tärisevin jaloin asteltiin lähtökyltille. Cavan kanssa on helppo olla kisoissa kun se osaa niin paljon. Mun ei tarvi kuin murahtaa tai piipittää sille käskyjä (jännityksen asteesta hieman riippuu millaisena se oma ääni tulee ulos) ja Cava tekee. Se tekee parhaansa ja yrittää.  Capoa en voinut jättää kisatilanteessa yksin, koska se ei osaa teknisesti liikkeitä, joten mun täytyi auttaa sitä muutenkin kuin vaan käskyjä sanomalla.

Koko radan yritin puhua Capolle, kehuin sitä ja annoin käsiapuja, otin apuaskelia ja tein reilusti laajemmat käännökset. Ääni hieman tärisi jännityksestä, mutta se ei haitannut Capoa. Capo heilutti häntää koko radan, edisti seuraamisessa ja teki parhaansa. Radan jälkeen Capo sai syödä liian monta nakkia ja varmaan ahdistui kaikista mun sille antamista hellyydenosoituksista. Tyyppi selvisi ensimmäisestä kisaradastaan paljon paremmin kuin olisin ikinä uskaltanut edes toivoa. Hetken päästä tulokset tulivat seinälle ja jouduin katsomaan ne varmaan viisi kertaa läpi ennen kuin uskoin. Me oltiin saatu radalta täydet 100 pistettä. Lopulta sijoituttiin tällä tuloksella vielä toiseksi lähes 40 koiran joukosta.

Parin viikon päästä 17.11 ajeltiin sitten Ylöjärvelle kisaamaan. Siellä oli tosi kiva rata ja Capo teki taas ihanasti parhaansa, ohjaaja kämmäili kuitenkin yhden -10 askel tehtävästä ja koira kävi nuuhkaisemssa yhtä kylttiä, joten pistesaalis tästä kokeesta 89 pistettä. Capon kanssa kisaaminen oli tosi rentoa, tämä Ylöjärven koe oli hallissa, jossa oli tosi ahdas sisääntulo ja Cavan kanssa olisi ollut ihan painajaismaista kulkea siellä ulos ja sisään, koska se ahdistuu ahtaissa paikoissa ja ahdistus purkautuu usein rähinänä. Capoa taas ei haitannut vaan se rennosti häntä pystyssä kulki ovesta sisään ja ulos ja ei haitannut jos tuli koiria vastaan. Itsellä ei ollut ihan paras kisafiilis tässä kokeessa ja luulin sen alkuun johtuvan vaan väsymyksestä kun koe alkoi alokasluokalla niin saatiin lähteä tosi ajoissa ajamaan kisapaikalle. Kotiin päin ajaessa oma olo kuitenkin huononi lisää ja olinkin sitten seuraavat pari viikkoa kuumeessa ja flunssassa itse. Capo pääsi muutamia kertoja treenaamaan tänä aikana kun oma olo parani, mutta pari treenit oli pakko jättää väliin ja tyytyä parantelemaan omaa oloa.

Koska kaksi kisaa oli kuitenkin mennyt tosi hyvin ja ihan yli omien odotusteni niin suunnattiin kolmanteen kokeeseen Tampereelle Tamskin hallille 2.12. Taas aikainen aamuherätys ja reippaan Capon kanssa matkaan. Hallilla oli pieni järkytys kun tajusin, että radalla kolme vikaa kylttiä suoritettaan juosten. Ei me olla sellaista harjoiteltu. En edes ajatellut että sellaista voisi tulla kokeessa vastaan. Ei ole kai ihan tyypillistä kun tuomarikin sanoi rataantutustumisessa ettei ole koskaan ainakaan omilla radoilla tämmöistä laittanut, mutta välillä pitää kokeilla jotain uutta. Oon samaa mieltä ja uusien asioiden kokeilu tottakai tuo lajiin lisää mielenkiintoa ja vaihtelua, mutta kyllä siinä oli olo, että ei olla ihan tällaiseen valmistauduttu. Juoksuun piti vielä lähteä hitaasta kävelystä eikä me pöljät oltu sitäkään harjoiteltu. En tykkää mennä kokeeseen huonosti valmistautuneena ja radalle lähdettäessä ei ollut yhtään varma fiilis. Tehtiin toki lämmittelyssä noita juoksuja ja hidastuksia, mutta ei mitenkään kummoisella menestyksellä. Juoksussa Capo kiihtyi ja alkoi haukkua ja hyppiä mua päin ja hitaassa kävelyssä se otti helposti ylimääräisiä istumisia.

Rata meni kuitenkin super hyvin, koira ei huutanut juoksuosuudella eikä istunut hidastuksissa. Ne oli mun isoimmat huolet radalla. Muutamalla pikkuvirheellä pistesaalis radalta 97 pistettä ja tässä vaiheessa hihkuttiin jo riemusta meidän perheenjäsenille kun Capolle uusi (ja ensimmäinen) koulutustunnus RTK1 varmistui. Kisakirjojen jaossa oli vielä hauska yllätys kun sijoituttiin kolmanneksi ja saatiin sitten herkkuja ja palkintoja kotiin viemisiksi. Olo oli hieman ryytynyt kuukauden kisaputken jälkeen, mutta niin onnellinen. En olisi moista voinut uskoa ja meillä kyllä koko perhe iloitsi Capon suorituksista ja saavutuksista. Niin ne seniorikoiratkin vaan voi yllättää <3

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea! :) Tosi söpö Capo!

    Tekee hyvää kisakokemukselle, mentaalitreeneistä mitä tehty agilityssa olisi sullekin hyötyä. Keskittyy vain siihen hetkeen, miten tehdä koiralle parhaiten. Heittää menemään ne ajatukset takaraivosta että "koska tätä ei olla osattu aiemmin" kun perustelet epäonnistumista menneellä. Tai jos osaa jo ennustaa missä tulee menemään pieleen, keskittyy vain ajattelemaan kuinka tekee oikein. Ei ehdi miettiä "älä ota vajaata askelta, ota 1 reilu askel". :D

    Onneksi jos koiralla on kokemusta, motivaatiota ja vähän putkiaivoinen uros niin voi mennä vähän eritaustoilla kuin herkän rauhallisemman nartun kanssa.

    Meillä taisi olla kisoissa pujottelu juosten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Oli kyllä itselle tosi hyvä päästä toisenkin koiran kanssa kisaamaan :) Capo menee juuri tuohon putkiaivoinen uros-kategoriaan, joten se oli ohjaajalle ja ohjaajan jännitykselle aika anteeksiantavainen. Muutenkin kaikin puolin helppo kisa- ja treenikaveri. Ja tuo helppous korvasikin monessa tilanteessa taitojen puutteen. Pitäisi tosiaan oppia Cavankin kanssa pääsemään siihen ns. omaan kuplaan ja pystyä kisatilanteessakin tekemään parhaansa koiran suorituksen auttamiseksi. Olen jättänyt sen aika yksin kisoissa ja ei ehkä olla kisoissa tehty ihan yhteistä suoritusta, Capon kanssa taas jotenkin helpompi päästä yhteiseen kuplaan ja ehkä siksi onnistuttiinkin jokaisessa kisassa vaikkei osaamistaso ollut koiralla kovin korkea, mutta tehtiin yhdessä ja autoin koiraa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!