lauantai 22. joulukuuta 2018

perjantai 14. joulukuuta 2018

Treenikuulumiset syksyltä (toko & paimennus)

Paimennuksesta meille tuli kesällä pieni tauko. Miten onkin niin, että kesällä kun olisi paras sää paimentaa niin meille tulee aina taukoa... Tänä kesänä toki helteetkin vaikutti asiaan. Loppukesästä kuitenkin aktivoiduttiin uudelleen, tehtiin kohtuullisesti treenejä, mutta treenit oli mielestäni laadukkaampia. Käytiin Cavan kasvattajan kesälampailla kolme kertaa ja siellä koettiin jonkinlaisia läpimurtoja, tai lähinnä itse koin. Ensimmäiselle treenikerralle mentiin vähän maamme myyneinä ja pohdiskelin siinä jo ääneenkin, että en tiedä onko Cavasta paimenkoiraksi. Sellaisia fiiliksiä oli siihen aikaan ollut paljon. En arvostanut Cavan tyyliä paimentaa ja kaiken sekoilun keskellä oli vaikea nähdä niitä hyviä pätkiä. Näistä oon avautunut toki blogissakin.

Ehkä totaalinen luovutusfiilis kuitenkin auttoi, koska mentiin lampaille fiiliksellä että ihan sama ei me aiota enää jatkaa tätä harrastusta. Cava olikin super hyvä ja mun oma fiiliskin oli parempi. En puristanut paimennuskeppiä rystyset valkoisena ja hermostunut jokaisesta yllättävästä liikkeestä koiran tai lampaiden suunnalta. Cava oli toki vauhdikas ja aika lennokas alkuun eikä treeni mitenkään täydellisesti mennyt, mutta alun jälkeen homma vaan parani. Päästiin tekemään sulavaa peruskuljetusta ja tehtäviä ja lammasaitauksessa oli kivaa. Sitten piti tietenkin päästä uudelleen. Kaksi seuraavaa kertaa kasvattajan lampailla Cava paransi joka kerta suoritustaan. Pitkästä aikaa sen kanssa tuntui hyvälle paimentaa ja mäkin huomasin nauttivani hommasta.

Niin oiva esimerkki taas siihen miten itse omalla mielentilalla vaikuttaa koiraan. En tiedä koska opin tämän ja ylipäänsä opin tunnistamaan itsestä ne ongelmat mitkä koiraankin vaikuttaa. Se olisi vaan niin paljon helpompi keskittyä kouluttamaan koiraa ja opettamaan sille taitoja ja unohtaa itsensä kokonaan siitä yhtälöstä. Vaikuttaisi kuitenkin sille, että mulla on ihan yhtä pahat vireongelmat kuin mun koirallakin :D Syksyn tultua kesälampaat lähtivät ja ei enää päästy kasvattajan lampaita paimentamaan. Taas tuli pientä taukoa, kunnes sitten reipastuttiin ja käytiin nyt loppuvuonna kaksi kertaa Kristiinan treeneissä Pukkilassa. Molemmissa treeneissä oli sama teema, ensimmäisellä kierroksella mielentilaa ja hidastuskäskyn läpiviemistä ja toisella kierroksella poispäinajoa. Nämä oli molemmat myös hyviä treenejä. Tuntuu, että vihdoinkin pystyn kouluttamaan Cavaa ja opettamaan sille uusia taitoja. Kauan tämäkin vei.. Paljon toki on edelleen opittavaa ja itse en tiedä lajista kuin vasta pintaraapaisun verran. Joulukuulle on vielä pari treeniä varattuna.



Tokoiltu on ehditty myös hieman. Sen suhteen on ollut treenejä aikalailla laidasta laitaan. Cava on ollut normaalia häiriöherkempi ja sen on ollut ajoittain vaikea keskittyä. Syitä tähän on varmasti monia, liian helpot treenit, epäselvä ohjaaja, liian paljon intoa koiralla tauon jälkeen jne. Ollaan siis tehty aika paljon häiriötreenejä ohjatuissa treeneissä ja sitten itsekseen treenatessa keskitytty teknisempiin juttuihin. Käytiin Kantoluodon koulutuksessa, mutta olin itse silloin hieman puolikuntoinen niin tuntui ettei saanut ihan täysin hyödynnettyä koulutusta. Sielläkin pääpaino oli ihmishäiriöissä. Paljon on tehty myös ylempien luokkien liikkeitä. Tai oikeastaan tarkemmin niiden osasia. Tunnaria on tehty ahkerammin, siinä pitäisi kyllä jo edetä. Ohjattua noutoa ollaan tehty myös, erikseen suuntia ja EVL merkkiä ja voittajan sitä alkua, kapuloita kohti asiallisen seuraamisen saaminen ei ole ollut helppoa. Kiertohässäkän palasia ollaan aloiteltu, stopit pitäisi ottaa ihan kunnolla treeniin. Kaukot on hieman jääneet taka-alalle ja niissä olisi taas aikamoinen työmaa. Onneksi talvella tulee kaukoja tehtyä olkkaritreeneissä enemmän (tosin nyt ollaan tehty lähinnä temppuja olkkaritreeneissä, mutta ehkä se kaukoinnostuskin vielä tulee!)

Lyhyet treenikuulumiset meidän blogitauon ajalta. Ensi vuoden alusta aloitan taas säännöllisemmät ja yksityiskohtaisemmat treenipäivitykset!

torstai 13. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 tavoitteiden tsekkaus

Vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja aika käydä vähän läpi, mitä me oikein ehdittiin tänä vuonna tekemään ja kokemaan. Mietin jo hetken, että jätän tämän postauksen kirjoittamatta, koska emme tainneet yhdenkään lajin kohdalla saavuttaa tavoitteitamme ja muutenkin tuntuu, että vuosi meni ohi silmän räpäyksessä. En tiedä oliko meillä vaan kiire tehdä "kaikkea" vai ollaanko totaalisesti junnattu koko vuosi paikoillaan. Niin tai näin, alla meriselitykset tältä vuodelta.

Toko - TK2, ylempien luokkien liikkeiden treenaus ja paikallaoloihin lisää varmuutta 
TK2 jäi saavuttamatta ja tämän vuoden saldona oli vain kolme tokokoetta. 1x ALO1, 1xAVO1 ja 1xAVO2. Olisin halunnut päästä kisaamaan enemmän ja olinkin syksylle miettinyt vielä avoimen luokan kokeita, mutta koska Cavan jalka alkoi vaivata, oli pakko pistää kisasuunnitelmat sivuun. Joulukuulle mietin vielä yhtä koetta, mutta se ehti mennä täyteen kun jahkailin. Ehkä hyvä niin. Jatketaan seuraavana vuonna kisaamisen harjoittelua vielä avoimessa luokassa. Ylempien luokkien liikkeitä on treenattu ja monet liikkeet ovatkin menneet eteenpäin, silti treenimäärät niissä ovat jääneet aika vähäisiksi. Paikallaolot onnistui kaikissa tämän vuoden kokeissa 10 arvoisesti, mutta treenattu niitä ei kyllä ole merkittävästi enempää.

Rally-toko - RTK2 ja voittajaluokan korkkaus
Syyskuun alussa kisattiin rally-tokon SM kisoissa kolmas tulos avoimesta luokasta ja RTK2 koulari, mutta voittajaluokka jäi korkkaamatta. Oikealla puolella seuraaminen ei ole vielä sillä tasolla että tuntisin oloa luottavaiseksi lähteä kisaamaan ja kun syksyllä jäi useammat rally-treenit välistä jalan parantelun vuoksi niin mennään sitten ensi vuonna kokeilemaan uusia kylttejä voittajaan.

Paimennus - säännöllinen treenaus ja suuntakäskyt
Alkuvuosi treenattiin tosi säännöllisesti, mutta toimivia suuntakäskyjä meillä ei vielä ole. Loppuvuonna treenitahti on hieman hidastunut, mutta treenit ovat ollut mielestäni laadukkaampia ja kesällä saatiin jonkunlainen läpimurto ja omat hermot on pysyneet treeneissä paremmin kurissa. Esikoetta olin myös hieman kaavaillut tälle vuodelle, mutta siihen ei kyllä oltaisi oltu kumpikaan vielä valmiita, joten ei edes selattu koekalenteria.

Treenit - treenien parempi suunnitteleminen, parempi mielentila ja laatu korvaa määrän
Mielentilan suhteen on menty tasaista aaltoliikettä. Välillä löydetään mukava ja toimiva vire, mutta sitten taas seuraavissa treeneissä Cava saattaa olla ihan ylivireinen. Tätä vireasiaa on pohdittu kouluttajien kanssa, treenikaverien kanssa ja olempa siitä kirjoittanut omaan treenipäiväänkin pohdintoja ja yrittänyt ymmärtää tuota outoa pientä hörökorvaa. Kokonaisuutena kuitenkin sanoisin, että mielentilakin on tasaantunut. Enemmän on hyviä kuin huonoja treenejä ja saahan koirallakin olla välillä huonoja päiviä. Se onko mielentila tasaantunut iän myötä vai olenko osannut siihen jotenkin koulutuksella puuttua niin en osaa sanoa. Epäilen iän tuomaa viisautta.

Treenejä olen etenkin loppuvuonna suunnitellut enemmän ja olen ollut moniin treeneihin tyytyväinen. Olen tehnyt toistoja kohtuullisesti ja moni liike tuntuu menneen eteenpäin. Kasapäin mahtuu kuitenkin huonosti/epämääräisesti suunniteltuja treenejä sekä liikaa toistoja. Nämä on kuitenkin tavoitteita, joissa ei varmasti ole koskaan valmis vaan aina voi kehittää itseään paremmaksi.

Kisat - oma kisajännitys paremmin hallintaan ja hyvä fiilis itselle ja koiralle kisoihin
Osallistuin tänä vuonna Sporttirakin järjestämälle kisajännitys kuriin verkkokurssille kouluttaakseni itseäni. Jonkun verran koen kurssin auttaneen ja tänä vuonna pystyin myös nauttimaan kisoissa (aina kun hirveältä jännitykseltä ehdin). Etenkin loppuvuodesta Capon kanssa kisatut kolme rally-tokokoetta antoi itselle paljon ja toivon, että oma kehitys kisaajana lähti käyntiin ja päästään Cavan kanssa ensi vuonna harjoittelemaan lisää.

Terveys - terveenä pysyminen ja säännöllinen hieronnassa/fyssarilla/tms käyminen, Cavalle 1 vapaapäivä/viikko
Näissä onnistuttiin hyvin. Fyssarilla on käyty säännöllisesti, vapaapäiviä on ollut sekä pari pidempääkin treenitaukoa. Nyt loppuvuodesta oli tuo jalkavaiva, mutta tekevälle sattuu.


Mira Sinisalon ihana kuva viime talvelta

maanantai 10. joulukuuta 2018

Rally-tokokuulumisia


Kun Cava joutui jäädä jalan takia sairaslomalle en halunnut kuitenkaan luopua kaikista meidän treeneistä, etenkin kun osa treeneistä oli jo maksettu ja myönnän olevani itse aikamoinen treeninarkki, joten pitempi treenitauko ei houkutellut itseä. Capo sai sitten lähteä eläkkeeltä tuuraamaan Cavaa treeneihin ja tyyppi osoittautuikin ihan loistavaksi rally-tokoilijaksi. Innostuin Capon kanssa treenaamisesta niin, että ilmoitin sen jopa kolmeen rally-tokokokeeseen. Jälkikäteen on myös pakko todeta, että oli hirveän opettavaista lähteä treenaamaan ihan erilaista koiraa kuin Cava. Sain paljon ajatuksia myös Cavan kanssa treenaamiseen ja tuntuu, että noin 1,5kk treenijakson aikana kehityin myös itse kouluttajana useamman harppauksen.

Capo on siis mun äidin koira virallisesti ja asuu mun vanhempien luona. Mä oon sen kanssa lähinnä treenannut ja Capo tulikin meille jo silloin kun vielä itse asuin kotona. Nuorempana se harrasti aktiivisesti agilityä ja on käynyt muutaman tokokurssin sekä itsenäisestikkin tokoiltu, viime vuosina ei kuitenkaan ole merkittävästi tehty mitään. Aikalailla nollista sai lähteä liikkeelle, etenkin takapään käyttö oli hankalaa ja meidän treeneihin onkin kuulunut myös tasapainotyynyillä jumppaamista ja takapäänkäyttöä treenattu tietenkin muutenkin. Rally-tokon tempuista eteentulo, saksalainen täyskäännös, kierrä koiran ympäri tehtävät ja lähtö vaativat eniten treeniä. Lähtö siksi, että Capo on innokas sähikäinen ja ei malttanut istua odottamassa lähtölupaa vaan tarjoili siinä maahanmenoja ja seisomisia ja muuta. Saksalainen ja eteentulo oli aikalailla uusia liikkeitä ja kierrä koiran ympäri tehtävissä Capo herkästi kääntyi mun mukaan. Aika monta juttua treenattavana ja kun ne muutkaan liikkeet ei mitään pommin varmoja olleet.

Tästä huolimatta suunnattiin 4.11 meidän ensimmäiseen yhteiseen viralliseen rally-tokokokeeseen Ojankoon HSKH:n kisoihin. Vaikka oon normaalisti ihan järkyttävä kisajännittäjä niin nää kokeet ei jännittäneet mua juuri ollenkaan.. Olin yllättävän rauhallinen koko päivän ja vielä koepaikallakin. Kunnes sitten hetki ennen omaa vuoroa alkoi vatsaa vääntää ja oli pakko istua hallin lattialle kun jännitti niin paljon että ajattelin ettei jalat kanna. Mitä olin oikein ajatellut ja ilmottanut kokeeseen koiran, joka ei ole lainkaan harjoitellut palkattomuutta? Joka on treenannut vasta noin viikon vuosia kestäneen tauon jälkeen? Miten voin laittaa koiran näin epäreiluun tilanteeseen? Tilanteeseen ettei sillä edes ole mahdollisuutta onnistua? Onneksi kisapaikalla oli paljon tuttuja ja sain koottua itseni ennen omaa vuoroa. Päätin, että kävi miten kävi niin mun tehtävä on kannustaa Capoa ja kertoa sille että se on maailman paras, auttaa sitä onnistumaan ja käyttää niin paljon käsi/kroppa/ym apuja kuin vain tarvitsee. Ja niin me sitten tärisevin jaloin asteltiin lähtökyltille. Cavan kanssa on helppo olla kisoissa kun se osaa niin paljon. Mun ei tarvi kuin murahtaa tai piipittää sille käskyjä (jännityksen asteesta hieman riippuu millaisena se oma ääni tulee ulos) ja Cava tekee. Se tekee parhaansa ja yrittää.  Capoa en voinut jättää kisatilanteessa yksin, koska se ei osaa teknisesti liikkeitä, joten mun täytyi auttaa sitä muutenkin kuin vaan käskyjä sanomalla.

Koko radan yritin puhua Capolle, kehuin sitä ja annoin käsiapuja, otin apuaskelia ja tein reilusti laajemmat käännökset. Ääni hieman tärisi jännityksestä, mutta se ei haitannut Capoa. Capo heilutti häntää koko radan, edisti seuraamisessa ja teki parhaansa. Radan jälkeen Capo sai syödä liian monta nakkia ja varmaan ahdistui kaikista mun sille antamista hellyydenosoituksista. Tyyppi selvisi ensimmäisestä kisaradastaan paljon paremmin kuin olisin ikinä uskaltanut edes toivoa. Hetken päästä tulokset tulivat seinälle ja jouduin katsomaan ne varmaan viisi kertaa läpi ennen kuin uskoin. Me oltiin saatu radalta täydet 100 pistettä. Lopulta sijoituttiin tällä tuloksella vielä toiseksi lähes 40 koiran joukosta.

Parin viikon päästä 17.11 ajeltiin sitten Ylöjärvelle kisaamaan. Siellä oli tosi kiva rata ja Capo teki taas ihanasti parhaansa, ohjaaja kämmäili kuitenkin yhden -10 askel tehtävästä ja koira kävi nuuhkaisemssa yhtä kylttiä, joten pistesaalis tästä kokeesta 89 pistettä. Capon kanssa kisaaminen oli tosi rentoa, tämä Ylöjärven koe oli hallissa, jossa oli tosi ahdas sisääntulo ja Cavan kanssa olisi ollut ihan painajaismaista kulkea siellä ulos ja sisään, koska se ahdistuu ahtaissa paikoissa ja ahdistus purkautuu usein rähinänä. Capoa taas ei haitannut vaan se rennosti häntä pystyssä kulki ovesta sisään ja ulos ja ei haitannut jos tuli koiria vastaan. Itsellä ei ollut ihan paras kisafiilis tässä kokeessa ja luulin sen alkuun johtuvan vaan väsymyksestä kun koe alkoi alokasluokalla niin saatiin lähteä tosi ajoissa ajamaan kisapaikalle. Kotiin päin ajaessa oma olo kuitenkin huononi lisää ja olinkin sitten seuraavat pari viikkoa kuumeessa ja flunssassa itse. Capo pääsi muutamia kertoja treenaamaan tänä aikana kun oma olo parani, mutta pari treenit oli pakko jättää väliin ja tyytyä parantelemaan omaa oloa.

Koska kaksi kisaa oli kuitenkin mennyt tosi hyvin ja ihan yli omien odotusteni niin suunnattiin kolmanteen kokeeseen Tampereelle Tamskin hallille 2.12. Taas aikainen aamuherätys ja reippaan Capon kanssa matkaan. Hallilla oli pieni järkytys kun tajusin, että radalla kolme vikaa kylttiä suoritettaan juosten. Ei me olla sellaista harjoiteltu. En edes ajatellut että sellaista voisi tulla kokeessa vastaan. Ei ole kai ihan tyypillistä kun tuomarikin sanoi rataantutustumisessa ettei ole koskaan ainakaan omilla radoilla tämmöistä laittanut, mutta välillä pitää kokeilla jotain uutta. Oon samaa mieltä ja uusien asioiden kokeilu tottakai tuo lajiin lisää mielenkiintoa ja vaihtelua, mutta kyllä siinä oli olo, että ei olla ihan tällaiseen valmistauduttu. Juoksuun piti vielä lähteä hitaasta kävelystä eikä me pöljät oltu sitäkään harjoiteltu. En tykkää mennä kokeeseen huonosti valmistautuneena ja radalle lähdettäessä ei ollut yhtään varma fiilis. Tehtiin toki lämmittelyssä noita juoksuja ja hidastuksia, mutta ei mitenkään kummoisella menestyksellä. Juoksussa Capo kiihtyi ja alkoi haukkua ja hyppiä mua päin ja hitaassa kävelyssä se otti helposti ylimääräisiä istumisia.

Rata meni kuitenkin super hyvin, koira ei huutanut juoksuosuudella eikä istunut hidastuksissa. Ne oli mun isoimmat huolet radalla. Muutamalla pikkuvirheellä pistesaalis radalta 97 pistettä ja tässä vaiheessa hihkuttiin jo riemusta meidän perheenjäsenille kun Capolle uusi (ja ensimmäinen) koulutustunnus RTK1 varmistui. Kisakirjojen jaossa oli vielä hauska yllätys kun sijoituttiin kolmanneksi ja saatiin sitten herkkuja ja palkintoja kotiin viemisiksi. Olo oli hieman ryytynyt kuukauden kisaputken jälkeen, mutta niin onnellinen. En olisi moista voinut uskoa ja meillä kyllä koko perhe iloitsi Capon suorituksista ja saavutuksista. Niin ne seniorikoiratkin vaan voi yllättää <3

maanantai 3. joulukuuta 2018

Moikka taas!

Blogin puolella on ollut tosi hiljaista. Pisin tauko koko meidän blogihistorian aikana on venynyt jo yli kahden kuukauden mittaiseksi. Ei ole oikeastaan ollut mitään kirjoitettavaa. Cava on ollut sairaslomalla kun jalka on vaivannut sitä ja liikkuminen on ollut hassua. Ei olla siis paljoa päästy nyt treenaamaan. Pikkuhiljaa, varovasti yritetään kuitenkin taas päästä treenien pariin.

Cavan jalkavaiva tuntuu toistaiseksi jäävän pieneksi mysteeriksi ja siitä syystä en ole osannut asiasta oikein kirjoittaakkaan kun päällimmäisenä omassa mielessä on painanut ikävä epätietoisuus. Tässä kuitenkin lyhyt kertaus, mitä ja miksi ja miten aiotaan nyt jatkaa. Ihan ensin lähdettiin tutkimaan Cavan erikoiseksi muuttunutta istuma-asentoa ja ajoittain lenkillä tapahtunutta toisen takajalan pompotusta. Käytiin Finnoon Evidensiassa laajassa ontumatutkimuksessa ja samalla koira kuvattiin selästä, lonkista ja polvista. Selkäkuvat lähetettiin kennelliittoon virallista spondyloosilausuntoa varten ja se tulikin jo ja puhdasta oli!

Ontumatutkimuksessa Cavaa juoksuteltiin edes takaisin, ympyrää, rappusia ja ties mitä muita kuvioita, mutta jalka oli oireeton. Luulen että se johtui pääosin Cavan korkeasta vireestä enkä saanut sitä tilanteessa rauhoittumaan ja ruokaakaan ei voinut antaa tulevaa rauhoitusta ajatellen.. Vähän hankala ongelma kun koira ei liiku koko ajan huonosti vaan hetkittäin. Juoksutusten jälkeen Cava pääsi vielä tutkittavaksi ja se kopeloitiin varsin tarkasti läpi. Kyljistä/kainaloista löytyi selkeät triggerit joihin reagoi, mutta niiden osalta kyse taisi olla vaan enemmänkin jumeista. Etujalkojen taivutuksiin ei reagoinut. Myös takajalkoja antoi taivutella ilman isompia reaktioita. Vasemman takajalan polvi tuntui tutkimuksessa sille, että se hieman liikkuu, mutta sitä ei kuitenkaan hereillä ollessa saatu selvästi luksoutumaan pois paikoiltaan.

Cava rauhoitettiin kuvia varten ja päätettiin kuvata selkä, lonkat (lonkathan Cavalla oli C/C vuoden ikäisenä otetuissa virallisissa kuvissa, joten haluttiin tarkistaa että tilanne ei ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan) ja myös polvet kuvattiin. Kuvissa kaikki näytti olevan ok, lonkat oli edelleen siistit, ei rikkoa ja selkä ok ja polvet myös siistit eikä esim. nivelrikkomuutoksia näkynyt. Nukutuksessa vasen polvi luksoutui kyllä varsin kevyesti pois paikoiltaan, joten ihan priima polvi se ei ole ja diagnoosiksi saatiinkin lateraalinen patellaluksaatio. Se, onko polvi ollut syypää oireisiin jäi kuitenkin hieman epäselväksi. Se on kuitenkin sen verran hyvä polvi etten sitä toistaiseksi aio lähteä leikkaamaan vaan nyt seurataan tilannetta, vahvistetaan kehonhallintaa ja lihaksia ja tarkkaillaan oireita. Ensimmäisen eläinlääkärikäynnin jälkeen polvesta on kysytty kommentteja niin fyssarilta kuin eläinlääkäreiltäkin ja sen perusteella tehty päätös jättää polvi toistaiseksi leikkaamatta. Lilo kelpien blogissa oli hyvä ja asiallinen juttu patellaluksaatiosta, se kannattaa käydä lukemassa täältä, jos aihe enemmän kiinnostaa.

Tämän ensimmäisen eläinlääkärikäynnin jälkeen Cavalta löytyi myös iso anturahaava tuosta vasemmasta takajalasta, jota se oireili. En tiedä koska ja miten haava on tullut jalkaan ja anturat tutkittiin kyllä eläinlääkärissä ja olin itse käynyt ne monesti läpi ennen lääkäriaikaa. Haava oli kuitenkin tosi syvä, pitkä ja reuna röpelöinen kun sen lopulta huomasin ja näytti sille kuin se olisi ollut jalassa jo pidempää ja revennyt alkuperäisestä haavasta lisää ja Cava oireili haavaa juurikin sillä jalan pompotuksella, jonka vuoksi eläinlääkärille mentiin. Erikoista kaiken kaikkiaan. Levon jälkeen Cavan liike oli selvästi parempi ja aloitettiin jo kertaalleen treenit. Liikkuminen meni kuitenkin uudelleen oudoksi, tosin jalan pompotus jäi nyt pois. Jouduin pyytämään treenikaveriakin jo katsomaan Cavan liikettä kun itse alan tuntea itseni hulluksi ja epäilen jo hieman omia silmiäni kun sen liikkumista on tullut tuijotettua aika paljon liikaa viime aikoina. Nyt Cava on ollut lisää levossa ja vähitellen koitetaan palata treenien pariin. Cava on ehtinyt tokoilemaan ja paimentamaan ja jalka ja liike on näyttänyt aika normaalille (niin normaalille kuin uskallan tässä vaiheessa sanoa).. Jalkavaivasta on viime aikoina tullut puhuttua kaikkien kanssa ja pahoittelenkin koirakavereilleni jatkuvaa valitusta aiheesta. Epätietoisuus on pahinta, mutta koska nyt ei oireita ole ja koira on pirteä ja haluaa tehdä niin tehdään ja toivotaan parasta. Toistaiseksi kuitenkin omassa takaraivossa jyskyttää pelko ja ahdistus ja myönnän, että joka kerta kun Cava astuu lenkillä oudosti mun sydän hyppää kurkkuun ja päässä alkaa pyöriä toinen toistaan synkempiä analyysejä tälle yhdelle hassulle askeleelle. Tämän enempää en osaa asiasta toistaiseksi sanoa, mutta toivon mulle ja Cavalle paljon yhteisiä, terveitä harrastuspäiviä.

Alla Cavan röntgenkuvia kiinnostuneille.