keskiviikko 26. syyskuuta 2018

TOKO AVO kisaharkka

Eilen meillä oli ATD:n talkooviikon möllitokopäivä ja mekin osallistuttiin Cavan kanssa sitten avoimeen luokkaan. Aikataulut hieman venyivät ja itsellä oli aamulla aikainen herätys niin jätettiin vikana ollut paikalla istuminen suorittamatta ja tehtiin vaan omalla vuorolla yksilöliikkeet. Tuomari kuitenkin arvosteli ne ja oli tosi kiva päästä tekemään liikkuroitu treeni! Lopussa video osasta liikkeistä. 

Hyppy 10
Kehä alkoi hypyllä. Perusasentoon tulo saisi olla hieman siistimpi. 

Liikkeestä seisominen 10
Tämä oli hieno!

Nouto 9,5
Nosto saisi olla rauhallisempi, tuomarilta jäi varmaan lopun vino perusasento huomaamatta niin siitä ei vähentänyt. Videolla näkyy kuitenkin tuo vino perusasento hyvin. Cavalle kuitenkin hyvä nouto, ei nykinyt kapulaa heitettäessä eikä pahemmin edes leikkinyt kapulalla. Lopun perusasennon vinous on tiedossa ja treenissä.

Luoksetulo 10
Maahanmeno super, mutta hieman haistelee jätössä taas.. Ei kuitenkaan ennakoi enää liikkuria pahemmin. 

Ruutu 10
Tähän niin tyytyväinen! Hieman tosin omaan silmääni lähti banaanille eikä juossut ihan suoraan, tämän ansiosta toki stoppasi sitten keskemmälle ruutuun.. En muista että olisi aiemmin juossut noin, mutta videolta ei näyttänyt pahalta. Toki video on vähän sivusta kuvattu eikä ihan suoraa takaa, mistä olisi tämä näkynyt ehkä paremmin.

Tosin aikamoinen nytkähdys tulee tuolla liikkurin "seuraavana liikkeenä ruutuun lähetys" :D onneksi sanoi vasta sen jälkeen että "liike alkaa" kun olin tuon etukeno perusasennon korjannut.

Liikkeestä istuminen 10
Hieno! 

Kaukot 6
..... kaukot jääneet vähälle treenille kun ovat liikkeenä niin "helpot". Nyt ollaan kuitenkin kahdesta avo kokeesta otettu 7 ja nyt mölleistä 6, eli ehkä olisi paikallaan hieman treenata. Alkoi haistelemaan ja ei noussut ylös ja useamman lisäkäskyn joutui antamaan.

Seuraaminen 9
Ihan siisti, ei mun mielestä pomppinut pahasti, tuomari sanoi että saisi olla kuitenkin tasaisempi. Juoksussa oikealle käännöksen jälkeen kontakti tippuu, ei olla kauheasti treenattu juoksua ja ei ainakaan käännöksiä siinä, ehkä tarvisi treenata :) täyskäännökset oli hyvät ja etenkin vasemmalle käännökset aika siistit eikä hirveästi irtoa. Peruutus oli aika epämääräinen. 

Merkin kierto 10
Hieno ja tiivis kierto! 

Kokonaisvaikutus 10
Vähän oli liikkeiden välissä häröilyä. Huomasin, että itse en ollut ihan selkeä niissä. Tuli sivulle, seuraa ja yhdessä käskyjä ja koska treenihalli ja tutut ihmiset niin annoin Cavan ehkä olla hieman vallattomampi kuin kisatilanteessa antaisin. Hieman oli liikkurilla järjestelyä kun hyppyä siirsi, merkki tötsää siirsi, kaukojen vaihtotaulua siirteli, liikkeiden väleissä siis kesti myös pidempää kuin mitä meillä normaalisti kokeessa on kestänyt, hyvä treeni siihen. Kaikki liikkurilla oleva (kapula, hyppy, kaukojen vaihtotaulu jne) kiinnosti kuitenkin Cavaa liikaa. Mun ryhti myös ihan hirveä, oisin antanu siitä -2 pistettä jos olisin itse tuomari!! Melkeen tekee pahaa kattoa videota kun itse seison ihan kyyryssä. 

Ilman paikalla istumista pisteitä kertyi 273 eli 1-tulos! Arvostelu tuntui aika kiltille, mutta toisaalta ei meillä nyt hirveästi mitään isompia mokia tullut. Liikkeet oli siistit. Kaukoista olisi ehkä voinut antaa 0 jos olisi ollut oikein tiukka tuomari ja noudosta ottaa pisteitä vinosta perusasennosta ja ehkä kokonaisvaikutuksesta, mutta tommoista pientä. Pitäisi vaan useammin käydä möllitokoilemassa. Huomaa kyllä, että tarvittaisiin molemmat (tai ainakin minä) kovasti kisamaista treeniä ja rutiinia niihin kisatilanteisiin. 



1 kommentti:

  1. Löysin vasta blogisi ja voi kuinka kivan näköistä tekemistä teillä on!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!