perjantai 13. heinäkuuta 2018

Paimennuksen ratatreeni

Tänään käytiin paimentamassa Pukkilassa Kristiinan opissa. Oli tosi lämmin päivä ja aurinko paistoi. Ihana keli vaikka vähän meinasi ohjaajalla loppua puhti pellolla tarpoessa. Meillä oli ihan tavallinen treeni varattuna, mutta koska oltiin ainoana paikalla niin ei ollut niin tiukkaa tauotuksen kanssa. Tehtiinkin sitten ainoastaan yksi pitkä kierros hommia ja teemana oli ratatreeni. Mua alkoi hirvittää jo kun autosta hyppäsin ulos ja ilmoitettiin että joudutaan (vai päästään?) tekemään viime viikonlopun epiksien rataa. Rata oli todella pitkä, lähinnä kuljetusten osalta ja se oli ehkä radan isoin haaste. Tehtävät olivat itsessään helppoja, mutta tehtävältä toiselle tuli matkaa ja jos peruskuljetus ei ollut kunnossa ja koira puski lampaita niin aika haastavaksi meni radan suoritus.

Me ei ihan kisamaisesti rataa suoritettu vaan ihan koulutus mielessä. Kaikista epäsiisiteyksista sanottiin ja tarvittaessa otettiin uudestaan. Mä ajattelin, että ollaan selvitty hyvin jos ensimmäiset neljä tehtävää saadaan tehtyä ilman isompia haasteita, mutta Cava yllättikin mut positiivisesti ja selvittiin rata ihan kokonaisuudessaan läpi ilman ihmeempiä häslinkejä. Alla ratapiirrustus. Meillä radalla oli ainoastaan ne muutokset, että aloitettiin toiselta laitumelta ja kuljetettiin lampaat sitten sieltä portista ulos ja viereiselle pellolle ladon ympäri. Myöskään lauma ei meillä vaihtunut vaan otettiin häkistä ne lampaat mitkä sinne laitettiinkin. Toisessa häkissä oli kuitenkin häiriönä ja vetoa aiheuttamassa muutama lammas.


Radan jälkeen olin aivan poikki, mutta niin tyytyväinen. Stopit oli kivoja ja maahanmenot Cava teki pääasiassa ekalla käskyllä. Hitaat ne sen maahanmenot on mutta ekalla käskyllä alas meneminen on jo meille iso saavutus. Häkitys onnistui hienosti ja samoin häkistä lampaiden otto oli niin siisti! Ei mitään juoksemista ja huutamista Cavalta vaan tosi nättiä työtä. Pujottelu ei ollut kovin siisti, jouduttiin tehdä siellä ylimääräinen kiemura, mutta koira teki siinäkin hyvin. Ohjaajalle oli vaan yllättävän vaikea hahmoittaa kun pujottelu ei ollutkaan suora, kuten ollaan yleensä treenattu vaan enemmänkin U:n muotoinen. Lopun kuljetus tiepätkällä ja tieltä pellolle siirtyminen sekä laidunnus sujui superisti! Mulle on jäänyt pienet traumat Pukkilassa kun kerran ollaan tota tietä pitkin (varmaan yli vuosi sitten) lampaita kuljetettu ja koira puski lampaita niin pahasti mun jalkoihin eikä kuunnellut, että lopulta lampaat ottivat hatkat ja sinkaisivat lampolan pihalle ja koira tietysti perässä. No joo, nyt ei ollut mitään hässäkkää, Cava piti nätisti etäisyyttä ja malttoi hienosti odottaa tiellä että viimeinenkin lammas oli tullut pienen ojan yli pellon puolelle. Laidunnuksessa Cava makasi nätisti aloillaan vaikka menin ottamaan yhden lampaan "kiinni". Ajattelin että tässä tulisi Cavalle houkutus tulla mua auttamaan ja häsäämään siihen lähelle kun tilanne vähän outo. Tosi keskittyneesti ja tarkkana Cava seurasi että mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu ja muakin vähän jännitti että mitä lammas tykkää että tuun sitä rapsuttelemaan.

Super kiva ja onnistunut treeni. Oon monesti kitissyt siitä että lampailla meidän yhteistyö tuntuu ihan olemattomalle ja perus treeneissä, joissa tulee treenattua ehkä hieman teknisempiä juttuja (suuntakäskyt, stopit jne) on niin helppo nähdä vain ne epäonnistuneet toistot ja harmitella niitä ja unohtaa ne monet hyvin menneet kohdat. Nyt kun jouduttiin aika kylmiltään tällaiselle radalle niin oli tosi kiva nähdä, että selvittiin molemmat koiran kanssa ja radalla oli selvästi enemmän onnistumisia kuin sitten epäonnistuneita kohtia. Kaikki tehtävät saatiin tehtyä, lampaat ei karannut ja koira kuunteli niin stoppeja kuin suuntakäskyjäkin pääasiassa hyvin. Olihan siellä mukana rutkasti epäsiisteyksiä ja en mä tällaista rataa haluaisi esim kisoissa mennä tekemään, muutaman kerran piti koiralle muistuttaa etäisyydestä ja liikkeellelähdöissä meillä on vielä työstettävää. Silti kokonaisuudessa taidettiin selvästi jäädä plussan puolelle. Kristiinakin kehui, että meillä oli tosi rauhaisaa peruskuljetusta ja sanoi, että epiksissä oli tosi hyvin huomannut että monella siinä peruskuljetuksessa paljon töitä ja helposti pidemmillä pätkillä koirat vaan puskivat lampaita ja ohjaaja jäi tukalasti lampaiden sekaan. Hieno ja etevä Cavs! ja hyvä MINÄ kun selvisin radasta ilman hermoromahdusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!