keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kohti avointa luokkaa

Eilen oltiin Jessican treeneissä pitkästä aikaa. Treenien aiheena oli avoimen luokan liikkeet ja alkuun otettiinkin nopea tsekkaus kaikista liikkeistä, että missä mennään. Tosi paljon siistimistä liikkeissä ja ehkä sellainen tietynlainen varmuus vielä puuttuu. Toki avoimen liikkeitä on treenattu jo aiemminkin, mutta nyt olisi tarkoitus ottaa ne todella työn alle ja saada paketti koevalmiiksi. Mitään uutta tai vierasta ei Cavalle näissä liikkeissä ole, mutta sitäkin enemmän treenattavaa.

Paikalla istuminen 1 min.
Tätä on päästy aika kivasti nyt treenaamaan, ei mitään isompaa ongelmaa. Lisää kuitenkin varmuutta ja etenkin nyt kun pääsee ulos treenaamaan niin lisää treenejä täydestä matkasta. Hallikaudella tullut tehtyä yleensä vähän lyhyemmältä matkalta. 

Seuraaminen
Seuraaminen tuntuu pitkästä aikaa hyvälle. Sen kanssa onkin taisteltu aikalailla koko talvi, mutta treeni on tuottanut tulosta. Toki edelleen saa olla tosi mustavalkoinen pomppimisen kanssa, vanhat huonot tavat kun palaa niin nopeasti jos itse ei ole tarkkana. Tässä lisää treeniä tarvitsee vasemmalle käännökset, peruutus kaavion osana ja tarkkana perusasentojen kanssa pidempiä kaavioita tehdessä.

Liikkeestä istu/maahan ja seisominen
Jäävät on ollut hieman hajalla meillä. Niiden suhteen olisi tarkoitus tehdä nyt helppoja treenejä, treenata yhtä asentoa/treeni. Varmuutta pysymiseen kun kävelen taakse, häiriöt, istumisen tekniikka ja alun seuraaminen (keulii herkästi kun jäävät on niin kivoja..).

Luoksetulo
Odottamiseen tasaisuutta ja varmuutta, lopun perusasento siistiksi (nyt törmää herkästi).

Kaukot
Eilen kaukot sujui ihan superisti. Treenaa häiriöitä. 

Hyppy
Varmuutta, vieraita hyppyjä ja eri korkeuksia (Cava menee n. 55cm hypyllä jo vähän epävarmaksi niin hyppytreeniä sen verran että saa itsevarmuutta myös vähän korkeammilla hypyillä), lopun perusasento

Merkin kierto
Ei ole kauheasti treenattavaa, lopun perusasennon kanssa saa olla tarkkana ja vahtia hieman treeneissä, että kierto pysyy riittävän tiiviinä. 

Nouto
Tässä pitäisi vielä vahvistella palasia. Lopun perusasento on etenkin vauhdista vielä sellainen ettei aina ole riittävän siisti. Ottoa on hieman treenattu, mutta siinä Cavalla saisi mun mielestä olla enemmän ajatus lähteä kiireellä mun luokse. Tämäkin kyllä parantunut talvesta, mutta vaatii vahvistusta. Kapulan heitossa Cavalla helposti tulee nykimistä/tassut liikkuu tms. joten ihan vaan sivulla olotreeniä, pitää istua nätisti kapulasta huolimatta!

Ruutu
Erilaisia ruutuja eri paikoissa. Paikan vahvistamista.

Aikamoinen lista treenattavaa ja hiottavaa, mutta nyt on treenisuunnitelmat pariksi viikoksi tehty ja sen jälkeen olisi tarkoitus ottaa uusi tarkistus ja käydä liikkeet kertaalleen läpi. Tavoite päästä kesäkuussa korkkaamaan avoin luokka ihan oikeasti :) 

Eilisistä treeneistä vielä sen verran, että tuli todettua ettei Cava osaa noutaa meidän välissä olevaa kapulaa. Tämä myös treeniin EVL:ää ajatellen, mutta auttaa toki jo AVO:n nouto treeneissä. Ruudun bongasi hyvin, mutta oikea paikka oli hukassa. Näitä treenattiin AVO liikkeiden läpikäymisen lisäksi. Erityisen huippua oli se, että Cavan mielentila oli ihan tosi hyvä. Se oli keskittynyt ja teki tosissaan, mutta vauhtia ja iloa ei silti puuttunut. Juuri tämmöistä Cavaa on kiva treenata, ei turhia pelleilyjä mutta ei tietenkään liian vakavaakaan puurtamista. Hyvä startti avoimen luokan treeneille. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!