lauantai 24. maaliskuuta 2018

Treenitauon jälkeen

Aina sanotaan, että tauko tekee hyvää. Nyt tauolle joutuminen on kyllä lähinnä ärsyttänyt, sitkeä flunssa iski ja pakotti sängyn pohjalle. Oma sairastuminen pakotti Cavankin treenitauolle ja täytyy sanoa että lähes kolme viikkoa toimettomana ollut pikkuaussie alkaa tällä hetkellä olla melkoisen ärsyttävä. Se sinkaisee ylös jokaisesta mun liikkeestä ja seuraa toiveikkaana perässä, onnesta se meinaa räjähtää kun siltä pyytää jonkun yksinkertaisen tempun tai suostuu nappaamaan sen tyrkyttämästä lelusta kiinni. Onneksi nyt päästään taas kunnolla purkamaan energioita pitkille lenkeille ja treenihallille. Ulkotreenejä jo kovasti odoteltaisiin, mutta ihan lupaavalta toi sää ei niiden suhteen vaikuta :D vuosi sitten treenattiin jo onnellisena auringosta ja kuivasta maasta ulkokentillä, tulisipa se kevät jo!

Jos ei muuta niin treenitauko on ainakin nostattanut motivaatiota ja en olisi uskonut, että muutaman viikon jälkeen oma hinku treenaamaan olisi näin kova. Kova se on jo Cavallakin. Nyt onneksi flunssa ja sen jälkitautina saatu keuhkokuume alkaa olla selätetty ja aloitellaan pikkuhiljaa treenien pariin palaaminen. Tänään käytiin ottamassa ulkokentällä tuntumaa, hieman liukasta oli vauhtiliikkeitä ajatellen, mutta seuraamista, jääviä ja vähän kaukoja uskallettiin kokeilla. Meno oli aika lennokasta, video vasta treenien lopusta kun pahimmat energiat oli purettu :D mutta oli kyllä niin kivaa, tää on se mitä me molemmat Cavan kanssa rakastetaan tehdä. Niin kivaa kuin sohvalla makailu ja yhteiset päiväunet ovatkin, niin ei ne vaan treenejä voita. Alla video tämän päiväisistä hömpöttelyistä. Seuraamisessa pitäisi ottaa käännökset työn alle, jäävissä mun käskyt tuli jotenkin vähän vihaisen kuuloisesti (ei tosin kuulu videolla), ehkä oon vähän epävarma vielä siitä erotteleeko Cava varmasti kaikki jäävät ja tulee sanottua käsky tiukemmin kuin tarkoitus. Pitää kiinnittää tähän huomiota, kuitenkin aika hyvin Cava teki jäävät kylmiltään, ei olla treenattu mitään hetkeen ja kaikki meni heti ekalla kerralla oikein. Jäävissä voisin kävellä myös koiran taakse hieman lähempää koiraa. Kaukoissa pientä tepsuttelua takajaloilla, etäisyyttä kuitenkin saatu kasvatettua nyt ihan kivasti. Videolla olen ehkä reilun 5 metrin päässä.


Huomenna jatketaan tokoiluja ja käydään paimentamassa, pitää toivoa että oma ääni kestää kahdet treenit. Cavalle voi tulla hauskaa lampailla jos multa lähtee ääni… :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!