sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Paimennus 54

Aamulla käytiin ensin tokoilemassa (Cava oli kamala) ja sen jälkeen päivällä vielä paimentamassa Seutulassa Mian treeneissä (Cava oli vähemmän kamala). Paimennuksessa tehtiin taas suuntia. Ensimmäinen kierros alkoi ihan kamalasti. Ensin Cava rynni lampaille ja kun tämä kiellettiin se juoksenteli lauman sivussa, eikä suostunut hakeutumaan tasapainoon ja vähät välitti mun blokkaus yrityksistä. Laitettiin Cava sitten miettimään ja ensin tekemään kulmasta irroituksia ja sen jälkeen vielä kuljettamaan lampaat pieneen metallihäkkyrään ja sieltä ulos. Etenkin metallihäkkyrässä Cavaa hieman ahdisti kun sen oli oikeasti pakko hillitä itsensä ja mennä rauhassa kun tilaa oli niin vähän. Muutaman kerran jouduin antamaan sille palautetta, mutta tämän jälkeen se yllättäen tasaantui ja pystyttiin oikeasti alkaa työstämään suuntia. Lopun kierroksesta Cava oli melko hyvin kuulolla ja pystyi tehdä järkeviäkin asioita ja sitä sai koulutettuakin.

Toisella kierroksella aloitus oli parempi. Otettiin tälläkin kierroksella alkuun aidasta irroituksia ja muutaman kerran metallihäkkyrässä pyörähtämiset. Etenkin pari vikaa toistoa metallihäkkyrää onnistui hyvin ja Cava vastasi mun palautteeseen oikein. Ainakin löytyi uusi työkalu huligaanin rauhoittamiseen, ahtaat paikat ja kun siellä saa keskittymisen ja kuuntelun vaadittua läpi onnistuu treenit paremmin. Tämä kyllä on meillä ihan kaikissa treeneissä nähtävillä oleva kaava. Alkuun pitää tehdä jotain keskittymistä vaativaa tai muuten treeni menee juoksemiseksi ja mun turhautumiseen.

Otettiin toisella kierroksella myös suuntia. Niissä isoin ongelma oli mun toiminta (yllätys!). Cava rupesi lukeamaan loppua kohden jo tosi herkästi pelkästään siitä, että missä kädessä keppi on ja hieman ennakoi suuntia. Tarkkana siis, ettei nouse stopista kuin vasta käskystä. Mä sain Cavalle huonosti tässä paineen läpi, ihanne olisi että Cava hieman väistäisi/katsoisi ulos päin kaarelle lähtiessään. Tämä auttaisi saamaan pyöremmän kaaren, Cava kun mielellään juoksisi mahdollisimman suoraa reittiä lampaiden taakse. Mä itse herkästi tein kaarelle lähetyksissä niin, että kun lähetin Cavan kiertämään lampaiden taakse niin sen sijaan, että olisin liikkunut suoraa liikuinkin hieman Cavan perässä, jolloin tasapainopiste kokoajan muuttui. Hieman oli myös haastetta saada Cava jatkamaan vähän tasapainopisteen yli kaarella ennen stoppia. Tästä annoin sille pari kertaa palautetta ja se korjasi hyvin. Lopputreenistä mulla oli koko homma paketissa, Cava teki etenkin pari vikaa toistoa tosi nätit kaaret, sen stopit parani (ne on kyllä edelleen aika kamalat, mutta muutama onnistunutkin tuli ja yleisesti parempia kuin vaikka viime kerralla) ja stopeista lähtiessä Cava tuli rauhassa ravilla lampaille. Näistä stopeista voisin ottaa sen nopeammin takaisin hommiin, ettei matka lampaille kasvaisi niin pitkäksi ja ettei Cavan tarvisi tavallaan menettää lampaita. Tehdä tämä siis hieman helpommaksi Cavalle, ettei sille tulisi niin kovaa kiire lampaille. Ehkä me vielä opitaan molemmat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!