perjantai 26. tammikuuta 2018

Kisamaista rallya

Eilen meillä oli rally-tokotreenit ja treeneissä oli teemana kisamainen suoritus. Alkuun oli aikaa lämpätä koiraa omatoimisesti, sen jälkeen käveltiin yhdessä rata ja sitten arvottiin suoritusjärjestys. Me oltiin kolmantena vuorossa, se oli aika hyvä vuoro. Ehti katsella muutaman suorituksen ja koittaa vielä mielessä muistaa rataa. Mä oon eksynyt treeneissä niin monta kertaa radalla, että pelkäsin nytkin käyvän niin. Etenkin kun tuntui jo rataantutustumisessa että meinasin mennä kylteissä sekaisin. Suhteellisen pieneen tilaan oli rakennettu 19 kyltin rata. Meidän kouluttaja Katri sanoi itsekkin, että meidän ryhmälle aika pitkä ja vaikea rata. Kylttejä oli enimmäkseen AVO-VOI luokista ja sitten muutama perus ALO kyltti. Veikkaisin, että sellainen aika normaali voittajaluokan rata vaikken asiaan ole pahemmin perehtynyt. Harmitti kun en pyytänyt ketään videoimaan, mutta mua alkoi jännittää ihan hulluna kun kaikilla ryhmäläisillä meni radat niin hyvin ja me ei olla tehty aikoihin kisamaisesti mitään rallyrataa ja muutenkin tuntunut aina radalla jotenkin kömpelölle ja sellaiselle lievästi eksyneelle. Radan jälkeen aloin miettiä missä kaikkialla meillä tuli virheet ja en edes muistanut olinko ottanut peruutuksen jälkeen tokomaisesti istumaan vai tajusinko jatkaa suoraan eteenpäin :D Vaikka ollaan jo tovi treenattu rallya säännöllisesti ja koitan aina ennen rataa miettiä että mitä kaikkea milläkin kyltillä piti huomioida niin kaikkea en vielä muista/osaa ja jotkut jutut tulee tokosta niin selkärangasta ettei niitä edes huomaa tehdessä ellei joku ole huomauttamassa.

Hyvä kisatreeni meille koska mä sain ainakin pienen kisajännityksen tossa aikaan ja palkattomasti on aina hyvä välillä muistaa tehdä. Yleisesti ratatreeni on mulle itselle todella hyödyllistä. Cava kyllä osaa, mutta mä meen niin usein käskysanoissa sekaisin ja oon epävarma kun kylttejä tulee niin tiivillää tahdilla. Cavalle tämmöset treenit kyllä sopii kun se joutuu keskittymään ja kuuntelemaan kun mun käskyt tulee välillä todella viime tipassa. Mä hieman haahuilin radalla ja meinasin parissakin kohdassa kääntyä kyltiltä väärin, Cava sitten tsemppasi kyllä munkin puolesta ja se teki alun jälkeen hienosti. Alussa silläkin tuli hieman haahuilua ja esim täyskäännöksessä vasempaan se ei ollut ihan hereillä, olisi mun makuun saanut kääntyä vähän napakammin. Virheet meille tulikin radan alusta, lopussa saatiin paremmin sellainen tekemisen meininki päälle. Kontakti pysyi tosi hyvin ja palkattomuus ei haitannut (no se ei ole meidän ongelma muutenkaan). Pyörähdys vasemmalla ei oikein onnistunut vaan Cava lähti jotenkin tosi kauas musta ja teki tosi hitaasti, jouduin toistamaan käskyn että sain sen pyörähtämään loppuun, tästä -1 tvä. Toinen -1 tvä otettiin istu-askel oikealle-istu kyltiltä kun mä lähdin ensin ottamaan askelta ja vasta sitten käskin Cavan seurata, joten Cava lähti vähän hitaasti mukaan. Tää oli enemmän mun käskytysmoka ja toi pyörähdys joku Cavan oma ajatuskatkos.

Muuten tehtiinkin sitten virheetöntä suoritusta ja radalta pistesaaliina 98 pistettä. Jee! Monta superia juttua mahtui radalle, oon ilonen että onnistuin kerrankin pitämään kyltteihin hyvän etäisyyden enkä ajatunut millään kyltillä liian lähelle. Cavalla oli siis hyvin tilaa suorittaa tehtävät ja oikealla seuratessa olla mun ja kylttien välissä. Puolenvaihdot jalkojen välistä ja selän takaa onnistui molemmat hienosti, niihin oon tyytyväinen. Etenkin toi puolenvaihto jalkojen välistä on ollut mulla vaikea rytmittää radalle. Saksalainen täyskäännös oikealla seuraten onnistui myös kivasti radan osana sekä kolmen askeleen peruutus (vasemmalla seuraten) onnistui myös radalla hienosti. Mä kyllä kaipaisin ihan hurjasti ratarutiinia itselleni ennen kisoja, mutta kyllähän Cavan osaaminen näyttäisi olevan sillä tasolla, että kisoja pitäisi alkaa katselemaan. Ehkä se rutiini tulee sitten kisatessa ja nyt meillä on viikottain säännölliset rally-treenit niin varmasti rutiinia alkaa pikkuhiljaa sitäkin kautta tulemaan. Radan jälkeen mulla ei ollut yhtään sellainen fiilis että olis mennyt tosi hyvin, mietin että olinko huomaamattani tehnyt jollain kyltillä -10 virheen, mutta en just muistanut että olinko ottanut Cavan istumaan peruutuksen jälkeen ja yhdessä käännöksessä en ollut varma että oliko Cava kuitenkin ehtinyt istua vaikka pyrin käännöksissä pitämään reipasta tahtia yllä hieman "marssimalla" paikoillaan ettei Cavan peppu ehtisi käydä maassa. Olinkin sitten tosi positiivisesti yllättynyt kun arvostelupaperit jaettiin ja Cava oli tehnyt meidän ryhmän parhaat pisteet ja hienot pisteet tekikin! Huippu hörökorva :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!