sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Rally-tokoa ja tokoa

Perjantaina oltiin Heidin ja Saran kanssa rally-tokoa. Sää oli aika kamala ja maassa ollut lumi hieman häiritsi. Cavasta ainakin huomasi, että kontakti tippuili normaalia enemmän ja oli vaikea löytää rytmiä seuraamiseen kun lumiloska teki siitä normaalia raskaampaa. Cava nyt on aina tykännyt rallysta, mutta nyt mäkin oon "syttynyt" sille lajille ja voi vitsit se on hauskaa! Kivoja pikku tehtäviä ja niitä ollaan nyt kotonakin hinkattu ilman kylttejä. Pitäisi ehdottomasti hankkia omat kyltit niin saataisiin lajista vielä enemmän irti ja pääsisi itsekseenkin tekemään ratatreenejä. Ratatreeneissä meillä ehkä eniten hiottavaa. Alla videopätkä perjantain rallatteluista.



Cava teki ihan kivasti, pientä keskittymiskyvyttömyyttä taas ja muutamissa kohdissa äänteli.

Tänään käytiin hallilla treenaamassa tokoa Emilian ja aussieiden kanssa. Otin lelut mukaan ja pari kertaa palkkailin niillä. Aloitettiin ruudun treenaamisella kun ei olla ulkona viitsitty sitä treenata näillä keleillä. Lelujen kanssa oli heti levottomampi, tassutteli stopeissa eikä ihan malttanut. Paikka oli kuitenkin tosi hyvä tänään. Otettiin sitten lelut häiriöiksi matkan varrelle ja Cavan piti juosta ruutuun niiden ohi. Oli aika vaikea pikkukoiralle, mutta hyvin se selvisi eikä edes pahasti mokaillut! :) Otettiin myös pari eteenmenoa näytöillä. Cavalla alkaa selkeästi olla siihenkin jo pientä ideaa. Lisäksi tehtiin paikkista kun Emilia aksasi, se oli vaikeaa Cavalle mutta tosi hyvin hillitsi itsensä.

Loppuun tehtiin häiriötreenejä, joissa Emilia koitti saada Cavan menemään maahan. Ihan helposti ei enää hörökorvaa näissä huijatakkaan :) Tehtiin myös kaukoja vierekkäin ja koirien piti kuunnella omia käskyjä. Hienosti tekivät molemmat pienet mustat. Lisäksi otettiin muutama kehään tulo ja siirtymä, joiden jälkeen Cava pääsi rallaamaan lelun kanssa. Tänään ei tullut kuin yksi pieni ääni, joka sekin enemmän epävarmuudesta kuin turhautumisesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!