sunnuntai 6. elokuuta 2017

Paluu treenien pariin


Cavan sterkan jälkeen on ollut hieman hankala päästä taas säännölliseen treenirytmiin. Meillä ei kesällä ole kauheasti ollut ohjattuja treenejä, joten enimmäkseen ollaan treenattu vaan itsekseen ja ehkäpä siitä syystä treenit hieman jääneet. Blogiakin tullut tästä syystä päiviteltyä vähän. Varmasti tehnyt ihan hyvää molemmille lomaillakkin vaan. Nyt kuitenkin koitettu ottaa ryhtiliikettä ja käydä vähintään kerran viikossa treenaamassa porukalla. Treeneissä on ollut paljon hyviä pätkiä ja hyviä juttuja, mutta myös ihan uusia ongelmia esiintynyt. Hyvää on ollut paikkis, se tuntuu menneen eteenpäin ja olen vähitellen uskaltanut haastaa Cavaa niissäkin treeneissä ja se tuntuu kestävän enemmän ja enemmän häiriötä. Muutamia liikkuroituja pätkiä ollaan myös tehty ja ne on ollut hyviä. Toki Cava vieläkin ottaa häiriötä ja tarvii erilaisia häiriötreenejä. Muuta hyvää on ollut nyt kaukot ja häiriötreenit ylipäätään.

Uutena ongelmana on kuitenkin ollut Cavan paineistuminen. Tää on asia, joka mua itseäni harmittaa ihan valtavasti. Sillä on nyt useammissa treenissä esiintynyt paineistumista jossain kohtaa treeniä. Tilanteet ovat olleet osin samankaltaisia ja osin taas täysin erilaisia. Omat keinot tuntuvat tämän kanssa loppuvan kesken ja olo on hieman neuvoton. Alkuun paineistumisia tuli tilanteissa, joissa Cava karkasi esim. moikkaamaan jotain ihmistä ja ajattelin sen johtuvan siitä, että usein ehdin ärähtää sille kun se lähti ja Cava otti siitä itseensä, herkkis kun on. Nyt paineistumisia tullut kuitenkin ihan oudoissakin tilanteissa ja mulle on tosi hankala hahmottaa mistä paineistuminen johtuu. Toivottavasti kyseessä olisi vain joku vaihe mikä menisi itsestään ohi.

Hyppyä päästiin viime viikolla treenaamaan ja se oli ihan hyvä, tosin taas Cava alkoi yhden huonon hypyn ja riman tiputuksen jälkeen hieman jännittämään. Ratkaistiin treenissä tilanne sillä, että pari kertaa juoksutettiin sitä vain siivekkeiden välistä. Sen jälkeen muutama hyppy riman kanssa ja siihen lopetus. Täytyy siis edelleen olla hypyn kanssa tarkkana ettei neiti herkkäpepulla mene fiilis. Tehtiin samoissa treeneissä myös merkin kiertoa ja siinä heitin Cavalle lelun sivuun valmiiksi palkaksi ja tuli todettua, että se ei vielä ihan pysty luopumaan heiteystä lelusta. Lisää siis leluhäiriöitä treeniin ja ylipäätään maassa olevista leluista luopumista. Samanlaista huomasin kesäkuussa kun treenattiin ruutua ja vein sinne lelun valmiiksi. Cavahan ei alkuun pystynyt tekemään mitään kun jäi leluun niin pahasti kiinni. Tämä siis nyt treenilistalla.

Pikaiset ja melko sekavat treenikuulumiset meiltä. Huomenna alkaa taas säännöllisemmät ohjatut treenit ja toivon mukaan blogikin herää niiden myötä henkiin. Kivoja treenikuvioita meillä on syksyksi tiedossa, joten eiköhän blogikin tästä aktivoidu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!