tiistai 22. elokuuta 2017

HSKP:n nuorten koirien tokoringin näyttökoe

Käytiin sunnuntaina HSKP:n nuorten koirien tokoringin näyttökokeessa.
"Nuorten koirien tokorinki on tarkoitettu 10 kk – 2-vuotiaille koirille, joiden ohjaajat ovat kiinnostuneita systemaattisesta ja tavoitteellisesta koiransa kouluttamisesta ja kilpailemista ja jotka tähtäävät arvokilpailumenestykseen" 

Jännitti kauheasti etenkin kun meidän treenit eivät viime aikoina ole kovin kummoisesti menneet. Tosi paljon treenattavaa tuntuu olevan. Arvioijina oli Pirkko Bellaou ja Ansu Leiman. Onnistuin nappaamaan meille arvonnassa numeron 11. eli oltiin vasta viimeisenä vuorossa.. tyypillistä! Ehdinkin sitten muiden hienoja suorituksia katsellessa kasaamaan itselle kovat paineet ja jännitykset.

Paikalla makuu 1min.
Meidän ryhmä oli vikana ja siinä oli vaan 3 koirakkoa (muissa ryhmissä 4). Kivat koirat saatiin paikkikseen ja meidän ryhmä olikin ainut, missä ei kukaan koira noussut. Cava teki hyvin, meni omalla käskyllä maahan ja ei reagoinut toisten käskytyksiin. Pysyi nätisti koko makuun ja nousi ekalla käskyllä sivulle. Mua jännitti ihan kamalasti! Jalat tärisi hulluna koko minuutin ja kun tuli käsky palata koirien viereen tuntui pienesti sille että pyörryn. Pitäisi muistaa siis hengittää itse. 

Seuruu.
Ei ollut meidän parasta suoritusta, tosi pomppuisa alkuun ja kaikki käännökset vähän löysiä. Lopussa alkoi vähän väsyä tai muuten keskittyminen herpaantua ja ei seurannut enää niin tarkkana.

Luoksetulo.
Siirtymä seuruun lopetuspaikasta luoksetulon alotuspaikkaan oli hyvä. Jäi hyvin odottamaan ja tuli nopeasti ekasta käskystä luokse. Pitkästä aikaa teki aika pomppuisan luoksetulon eikä juossut niin suoraan. Sivulle olisi saanut pyörähtää aiemmin, nyt teki pienen kaarroksen mun selän takana. 

Kapulan pito.
Taas siirtymä meni nätisti. Ilmeisesti kapulan pidon aloituspaikalla oli jotain meidän takana kun vähän sinne katseli. Kapulan pito itsessään ok, ei pyöritellyt tai purrut kapulaa, mutta kapulan otto oli ruma. 

Liikkeestä maahanmeno.
Tässä jäi taas katselemaan jotain mun selän takan olevaa ja jouduin sanomaan seuruulle kaksi käskyä. Maahan meni vähän hitaasti, mutta mun maahan käsky oli tässä vähän outo omasta jännityksestä johtuen. Sivulle nousi pompulla. Jostain syystä arvioijat halusivat nähdä sivulle nousun vielä uudelleen.. varmaan kun nousi niin pompulla ylös ja ei ollut nätti. Teki saman pompun uusinnallakin.

Lopuksi sitten leikkiä. Cava leikki hyvin ja irrotti hyvin käskystä. Ei saatu ihmeempää kommenttia, kysyttiin vaan että miten omasta mielestä meni. Tällä viikolla sitten tulee tulokset. Oli tosi taitavia koirakoita mukana, joten ei varmaan päästä mutta ainakin yritettiin ja tehtiin parhaamme. Oli ihan meidän tasoinen suoritus.

Eilen meille tulikin sitten tieto, että päästiin mukaan rinkiin. Olin tosi yllättynyt, että päästiin kun näyttökokeessa oli hurjasti taitavia koirakoita ja oma olo oli vähän sellainen ettei ihan oikeassa porukassa oltu. LINKKI VIDEOON


10 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Saatte varmasti todella hyvää treeniä ja mahtavilta koutseilta!

    VastaaPoista
  2. Onnea! Oli varmaan tasokkain haku taas pariin vuoteen, hienoa että pääsitte. :) viime vuonna sinne tuli vähän kokemattomimpiakin kuin huippunimiä. Meiltä loppuu nyt kausi, mutta oli kivaa porukkaa. Ja meidänkin tokoilut on vähän laiskempaa kuin joidenkin sitä päälajina tekevien. :D

    VastaaPoista
  3. Onnea rinkipaikasta! Hienosti häntä heiluen Cava tekee hommia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon kaikille! ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!