sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Paimennus 38


Perjantaina käytiin paimentamassa Sammatissa Lohjalla. Viimeksi oltiin tuolla paimentamassa viime kesänä ja silloin oltiin ihan aloittelijoita. Nyt ajattelin, että osattaisiin jo jotain mutta tuntui kaikki osaaminen katoavan kun päästiin paimentamaan vähän normaalia liukkaampia lampaita. Vauhtia ei näiltä lampailta puuttunut ja Cava olisi yleisesti ottaen saanut koko ajan olla hieman kauempana lampaista. Lampaat eivät myöskään tulleet niin herkästi ihmiselle, joten haastetta oli meille enemmän kuin tarpeeksi.

Ensimmäisellä kierroksella näytin vähän mitä ollaan tehty. Cava meni alkuun liina perässä kun se tuntui kiihtyvän vähän liikkuvammista lampaista. Saatiin ekalla kierroksella tosi hyviä pätkiä, mutta hetkittäin oltiin molemmat ihan hukassa. Cavalla meni vähän turhaa energiaa juoksemiseen ja se otti musta vähän liikaa painetta kun jouduin puuttumaan sen etäisyyteen niin paljon. Tästä syystä Cavalla hetkittäin hajosi vähän keskittyminen. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen meidän stoppeihin ja Cavakin tasoittui loppua kohden. Tila oli suhteellisen pieni, joten senkin takia oli aika haastavaa. Cavan olisi pitänyt mennä oikeastaan ihan aitoja pitkin, ettei lampaat olisi kulkenut niin vauhdikkaasti. Hyvin Cava kuitenkin toi lampaita mulle ja piti ne mun ympärillä.

Toisella kierroksella meidän kouluttaja Sanna halusi, että annan Cavalle vähän enemmän vastuuta enkä puutu sen tekemisiin niin paljoa vaan annan sen itse mennä ja oivaltaa. Nyt Cavalla oli mun makuun vähän liikaa vauhtia, mutta Sanna tykkäsi kun Cava keskittyi täysillä. Kehuja saatiin paljon aidasta irrottamisista, ne olikin hienoja. Cava keskittyi tosi hyvin ja meni maltilla lampaiden ja aidan väliin ja vaikka lampaat lähtivät siitä varsin liukkaasti karkuun niin Cava ei liikaa kiihtynyt. Toisella kierroksella treenattiin myös meidän hidastuskäskyä ja se alkaa jo oikeasti näyttää hidastukselta! Ideana siinä siis, että "hidasta" käsky tarkoittaisi Cavalle sitä, että saa jatkaa hommia, mutta pitää tiputtaa yksi askellaji alemmas vauhtia (laukasta raville/ravista käyntiin).

Hidastuskäskyä treenattiin niin, että ennen pysähdyskäskyä sanoin "hidasta" ja tosi nopeasti muutaman pysähdyksen jälkeen Cava tajusi, että pian "hidasta" käskyn jälkeen tulee pysäytys ja kannattaa jo alkaa himmailemaan. Vitsit se on fiksu koira!! Oon tosi iloinen, uskon että toi hidastuskäsky tulee pelastamaan meidät vielä monesta tilanteesta lampaiden kanssa kunhan saadaan käsky hiottua kuntoon ja varmaksi.

Kivaa oli päästä uusille lampaille treenaamaan ja Cava käyttäytyi kaiken kaikkiaan paremmin kuin uskalsin edes odottaa. Kyllähän sitä vauhtia tuli kun lampaatkin oli liukkaammat, mutta hyvin pysyi jo hallinnassa. Tokalla kierroksella tuli itsellekkin itsevarmuutta kun huomasin, miten paljon voin jo koiraan luottaa ja pitäisikin luottaa. Cava luki lampaita huomattavasti paremmin kuin itse ja kun en koko ajan ollut käskyttämässä niin meni paremmin. Itselle vaan tulee pieni paniikki kun vauhti kasvaa ja tuntuu hetkittäin ettei tilanne ole ihan omassa hallinnassa kun koiran antaa tolleen itsenäisesti tehdä. Ehkä johtuu siitä myös kun en osaa niin lukea vielä lampaita ja paimentavaa Cavaa niin ei aina tiedä mitä siinä seuraavaksi tapahtuu. Kuitenkin Cava tuntui pitkästä aikaa tosi syttyneeltä paimennukseen kun en koko ajan puuttunut sen tekemisiin, että kai tuollaistakin treeniä hyvä välillä tehdä. Ei varmaan liikaa ettei ihan lähde pikkukoiran mopo keulimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!