lauantai 8. huhtikuuta 2017

TOKO ALO kisaharkka


Innostuin pari viikkoa sitten hyvien tokotreenien jälkeen ja ilmoitin Cavan meidän seuran järjestämiin tokon kisamaisiin harjoituksiin. Sen jälkeen mua on lähinnä kaduttanut koko asia ja ollaan vellottu tokomasennuksessa. Aamulla vielä ajattelin, että tehdään vaan pari liikettä kisamaisesti ja sitten superpalkka. Mieli kuitenkin muuttui kun ajoin hallille ja paikalla oli niin mukava ja rento tunnelma ja kuuntelin kun tuomarina toiminut Kati antoi kaikille pitkät ja kattavat palautteet. Niinpä tehtiin koko alokasluokka kisamaisesti läpi liikkurin ja tuomarin ja ratahenkilöiden häiriössä ilman palkkaa. Ajattelin, että saadaan sitten ainakin hyvä vikalista ja tiedetään mitä lähdetään treenaamaan.

Paikalla makaaminen 1min +8,5
Ei olla ikinä tehty ihan kisamaista ALO-paikkista. Siis oikeasti aika noloa. Pitäisiköhän vaan treenata kun niistä kisoista haaveilen... Cava meni aika hitaasti maahan, en tiedä onko se nyt hämääntynyt kun ollaan tehty sivulla istumiseen häiriöitä vai mitä. Se oli jotenkin tosi epävarman näköinen kun meni maahan. 

Cava makasi ihan ok, ei vaikuttanut siltä että olisi sieltä nousemassa tai mitään. Pisteitä lähti tosiaan hitaasta alas menosta ja sitten pään heilumisesta. Voi pää.. oon joskus pentuna naksutellut Cavalle temppuna pään alas laittamisen, sitä ei ole ikinä liitetty paikalla makaamiseen mitenkään, mutta Cava on sen nyt itse päättänyt sinne liittää. Tän kanssa pitäisi nyt päättää mitä tehdään.. vaaditaanko pää maassa olemista vai ei ja jos ei niin ehkä Cavalle pitäisi opettaa että pitää tiukasti katsekontaktia muhun koko ajan. Antaa aika levottoman vaikutuksen kun pää nousee ja laskee ja vähän heiluu. Katikin kommentoi, että Cava ei vaan oikeen taida tietää, että mitä se päänsä kanssa tekisi. 

Seuraaminen 9
Kehuja saatiin erityisesti suoraan seuraamisesta ja perusasennoista. Mun silmään perusasennot oli vähän liian edessä, eli täytyy nyt ohjata palkan suunnalla paikkaa vähän taaemmas. Kuitenkin tosi hienosti Cava teki. Tempon muutokset meni hienosti, sekä juoksu että hidas. Oikealle käännöksen tein vähän turhan nopeasti ja siinä Cava hieman irtosi, mutta se meni kyllä ihan ohjaajan hätäilyn piikkiin. Itse tarttisin just nimenomaan seuruu treeniä liikkurin kanssa. Se oli vaikeaa! Cava sai vielä kehuja hyvästä vireestä seuruussa. 

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Mun makuun maahanmeno olisi saanut olla nopeampi ja sukeltaa enemmän etupää edellä. Saatiin kuitenkin kommenttiin kehuja alun seuruusta (se olikin hieno!) ja nopeasta maahanmenosta. Lopun perusasentoon Cava vähän pomppasi ja siitä saatiin maininta, että voisi kiinnittää huomiota.
Ei ainakaan enempää tarvisi pomppia. 

Luoksetulo 10
Kommentiksi saatiin tästä hyvä odotus ja vire. Nopea tulo ja hyvin sivulle. Erityisesti lopun perusasennosta olen itsekkin ylpeä. Ei törmännyt, ei pomppinut, ei tehnyt isoa kaarrosta. Hieno Cava! 

Noutoesineen pitäminen +9,5
Pito oli hyvä ja tasainen. Miinusta lähti siitä kun Cava pomppasi ottamaan kapulan suuhunsa. Mun moka tämäkin. Pitäisi antaa kapula alempaa niin sen ei tarvisi pompata. 

Kauko-ohjaus 10
Maahanmeno olisi saanut olla nopeampi. Mutta istuminen oli ihan super hyvä. Tässä taas alun maahanmeno oli jotenkin epävarma. Ei varmaan ulkopuolisille näkynyt, mutta itse huomasin Cavasta ettei se ollut ihan varma vaikka maahan menikin. 

Estehyppy 0
Tosi harmillinen nollaus tässä. Itseä kyllä saa vaan syyttää. Ollaan treenatu hyppyä tosi tosi vähän. Ja nyt oli eri näköinen hyppy ja Cava sitten päätti kiertää sen. Hyppy nyt tehotreeniin ja Cavalle oikeanlainen into ja fiilis tähän liikkeeseen. Viimeisenä liikkeenä niin Cava oli varmasti jo vähän väsynytkin. 

Hyppy kuitenkin niin helppo liike, että kurja olisi se nollata kokeessa. Ainakin jos nollaus johtuu treenin puutteesta :D tehtiin hyppy kuitenkin heti perään uudelleen ja sitten onnistui. Cava sai kehuja hyppytekniikastaan. Toisella kerralla myös oma ohjaus ja käskytys oli selkeämpää ja napakampaa. Jotenkin ekalla kerralla ajattelin itsekkin, että Cava ei varmaan hyppää kun "oudon" näköinen hyppy ja 45cm hyppy tuntui hirveän korkealta. 

Kokonaisvaikutus 10
Kommentiksi saatiin, että meillä on hyvä yhteistyö ja Cava teki mulle koko ajan töitä. Sain itsekkin kehuja suullisessa palautteessa selkeästä ohjaamisesta ja rauhallisuudesta. Saatiin myös kommentiksi, että ollaan Cavan kanssa hyvä pari yhdessä ❤️ 

Yhteensä siis 170/200p ja I-tulos oltaisiin tällä saatu.

Onneksi siis mentiin. Tosi kiva mieli jäi ja tokomasennuskin vähän helpotti. Treenattavaa vielä löytyy tottakai (aina), mutta ei ne kokeet ole läheskään niin kaukainen juttu kuin olen viime viikkoina ajatellut. Mun mielestä arvostelu tuntui tosi kiltiltä ja kannustavalta, mutta Kati sanoi sen olevan aika tiukka. Hirveän iloinen olen liikkeiden väleihin. Ne oli HIENOT! Ei mitään turhaa riehumista (mitä Cava usein harrastaa) vaan aika hallitut. Selkeästi mun rauhallisempi kehuminen ja päättäväinen liikkuminen paikasta toiseen auttoi.

14 kommenttia:

  1. No vähänkö ootte taitavia, onnea!! Sit vaan virallisia kattelemaan, hih ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Cava on kyllä maailman paras treenikamu. Se antaa niin paljon anteeks mun kämmäilyjä :D

      Poista
  2. No vau!! Upeet pisteet! Äkkiä virallisiin siitä! Mäkin Kodan kans pohdiskelen tota paikkiksen päätä ja samoin Koda tarjoo sitä pääin heiluttamista kun oon palkkaillu pään laskemisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tohon paikkikseen haluun jotain järkeä vielä ennen virallisiin kokeisiin menoa, mutta muuten paketti alkaa olla aikalailla kasassa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti! Kai se täytyy kohta oikeasti ruveta kattomaan kisakalenteria

      Poista
  4. Onnea :) Ja just eilen kirjoitit, että liikkeet hajoilee ja kokeet tuntuu yhä kaukaisemmalta ajatukselta :D Tämä osoittanee sulle itsellesikin, ettei oikeasti kokeet niin kauhean kaukana ole :) Hienoja pisteitä ja ehdottomasti rohkaistutte kokeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no sitä mä just itsekseni naureskelin ku perjantaina olin ihan maani myyny et ei meistä tokokokeeseen ole ikinä ja nyt näyttääki jo aika valoisalle :D paikalla makuuseen haluun vielä lisää varmuutta ja häiriön sietoa, mutta muuten kaikki vaikuttaa hyvälle! Jee!!

      Poista
  5. Te ootte kyl huippupari! Hyvä te :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvältä kuulostaa! Pientä hiomista siis vaille kisavalmis! Noi on hyviä niin saa motivaatiota treenata ja tietää mihin asioihin keskittyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Oli kyllä tosi kiva kun seura järjesti tällaisen. Sain itse varmuutta siihen, miten hommat kokeessa toimii ja siihen että me osataan jo paljon.

      Poista
  7. Mahtavaa, hyvä te! Nyt tietää mitä pitää vielä treenata ja sitten vaan virallisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Paikkiksessa varmaan isoin työ vielä edessä, muuten liikkeet alkaa olla aika hyvin kisavalmiita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!