perjantai 28. huhtikuuta 2017

Jessican tokotreeni ja hieroja


Eilen käytiin treenaamassa Sipoossa Jessica Svanljungin silmän alla. Tein autossa jopa melko järkevän treenisuunnitelman meille ja olen tosi ylpeä kun pysyin suunnitelmassa. Treeniin kuului häiriöitä, erityisesti niitä Cavalle vaikeita ihmishäiriöitä, seuraamista liikkuroituna ja hyppyä. Aloitettiin meidän treeni häiriöillä ja saatiinkin Jessicalta tosi paljon vinkkejä treeneihin ja tehtiin erilaisia häiriötreenejä. Itselläkin tuli pää täyteen ideoita millaisia häiriötreenejä voitaisiin omissa treeneissä tehdä. Täytyy vaan aina muistaa alottaa pienemmillä häiriöillä ja sen jälkeen vähitellen vaikeuttaa. Nää on oikeastaan tosi kivoja treenejä ja pikku hiljaa alan luottaa Cavaan enemmän.


Häiriöitiin Cavaa eri liikkeissä/liikkeiden osissa. Mukana treenissä oli luoksetulo, kaukot, liikkeestä maahanmeno. Lisäksi tehtiin tehtiin häiriötreeniä hypyn kanssa ja ihan niin, että Cava istui mun edessä pienen matkan päässä. Jessica häiriköi Cavaa kehuilla, "vapaa"-huudahduksella, noutokapulalla ja lelua heiluttamalla/vinguttamalla. Ihmisen kehut/houkuttelu ovat edelleen hankalia, samoin vapaa-käskyyn Cava reagoi usein vapauttamalla itsensä. Tehtiin aika vaikeita häiriöitä, mutta olin omasta mielestäni huomaavinani pientä kehitystä tapahtuneen. Kyllähän Cava meni edelleen helposti häiriöihin ja onhan se höpsö otus, mutta kuitenkin se paransi selkeästi loppua kohden. Olin ylpeä myös omaan suoritukseen, sillä onnistuin mielestäni koko treenin olemaan mustavalkoinen ja riittävän tiukka Cavalle.  Kaukot oli taas hitaammat kun siinä oli häiriötä. Jessica vaan heilutteli käsiään siinä sivulla kun Cavan piti tehdä vaihtoja. Täytyy treenata tätä paljon omissa treeneissä, että saataisiin sitten liikkurinkin kanssa tehtyä kaukot meidän oikean osaamistason ja kriteerien mukaisesti.


Häiriöiden jälkeen siirryttiin seuraamiseen. Halusin tehdä liikkuroidun seuraamisen, sillä se on itselleni tosi vaikeaa. Oikeastaan tässä huomasi hyvin omat haasteeni, mulla ei ole kauheasti kokemusta liikkurin kanssa treenaamisesta ja olen turhan hätäinen. Kun hätäilen ja kiirehdin en luonnollisestikkaan ole niin kovin reilu ohjaaja koiralle vaan teen käännökset liian nopeasti ja Cava ei niihin ehdi mukaan. Häiriötä Cava ottaa jonkun verran seuruussa, esim. nyt se kiinnostui ruudusta jonka läheltä käveltiin. Täytyy siis muistaa omissa treeneissä rakentaa ruutua ja laittaa tötteröitä ja muita häiriöksi kentälle. Nyt vaan omaa kävelytreeniä ja täytyy yrittää ottaa liikkuroituja seuruupätkiä aina kun pääsee treenaamaan jonkun kanssa.


Viimeisenä juttuna tehtiin hyppyä. Siinä saatiinkin tosi hyvin meidän ongelmaa esille. Heti ensimmäisellä kerralla Cava kiersi hypyn. Toisella kerralla se tuli siitä yli. Sen jälkeen se tuli siitä varmasti yli. Ongelma juurikin kun ensimmäisellä kerralla ei onnistu ja kokeessa on vaan se yksi kerta onnistua. Saatiin ongelmaa hyvin esiin myös luomalla hyppyyn häiriöitä. Esim. heittämällä noutokapula hypystä sivuun. Taas Cava kiersi, ei onneksi sentään juossut noutokapulalle. Saatiin neuvoksi tehdä näitä hyppyjä häiriköitynä (heittää leluja, kapuloita, ottaa siihen tötteröitä ja muuta sälää viereen). Toinen treeni-idea oli siirtää hyppyä toiseen paikkaa niin, että Cava ei näe sitä ja sitten tehdä sieltä uusi toisto. Jessican mielestä tilanne ei kuitenkaan ollut toivoton vaan saan varmasti hypyn valmiiksi nopeasti. Täytyy vaan treenata sitä aina kun tulee mahdollisuus ja mahdollisimman paljon erilaisissa paikoissa erilaisilla hypyillä. Paljon vaan toistoja alle niin kyllä se siitä. Vikana tehtiin vielä toisenlaisella hypyllä (sininen umpieste) yksi toisto ja sen Cava teki heti ensimmäisellä kerralla oikein.

Juteltiin myös tovi paikallamakuusta, halusin saada varmistusta siihen, että miten kannattaa opettaa alku- ja loppuasento ja minkälaiset kriteerit ovat koiralle selkeät ja reilut. Paikallamakuu on meillä ollut nyt kovasti treenissä ja ollaan saatu sitä kivasti eteenpäin. Kesälle uskallan jo haaveilla kokeita jos kaikki sujuu hyvin. Tein meille jopa ihan oikean treenisuunnitelman ja ollaan saatu sen avulla tehtyä tosi kivoja ja koiralle selkeitä treenejä ja ollaan jopa treenattu niitä meille vaikeitakin liikkeitä. Motivoitunut fiilis jälleen kerran.

Käytiin iltapäivällä myös hierojalla, taas on hoitoväli venynyt luvattoman pitkäksi. Huono koiranomistaja fiilis. Mari Hyytiäinen Remediumista hoiti Cavan. Cava olikin tosi jumissa. Se oli ihan toispuoleinen ja tokotreeni näkyi selkeästi sen kropassa. Mari ehti katsoa Cavaa 10 sekunttia kun käveltiin odotushuoneesta hoitohuoneeseen ja totesi heti, että tokokoira. Kysyi olenko huomannut, että Cava ei heiluta häntää täysin rennosti molempiin suuntiin vaan vain toiseen suuntaan. No enpä ole huomannut. Taas tuli jotenkin tyhmä olo. Huomasinhan mä sen heti kun joku siitä sanoi, mutta itse sitä tulee niin sokeaksi omalle koiralle. Olin tosi vakuuttunut siitä, miten Mari hoiti Cavan. Cavalla kun on noissa hoitotilanteissa välillä tapana käydä vähän kierroksilla eikä malttaa olla hoidettavana. Nyt Cava malttoi hienosti koko 45-50min mitä siinä hoidossa kesti.

Paljon oli selkeästi tokon aiheuttamaa toispuoleisuutta kropassa ja koko koira oli ihan vino. Oikealla puolella paljon jäykkyyttä. Pahin oli kuitenkin vasen takajalka, joka oli varpaista kintereeseen ihan solmussa. Oli lohduttavaa kun Marille kerroin kuulleeni Cavan lonkkien naksumista ja että olen siitä vähän huolissani, niin Mari oli sitä mieltä, että lonkkanivel on sen verran iso, että se harvemmin naksuu vaan ääni on paljon isompi ja matalampi. Todennäköisesti naksuminen onkin johtunut tästä vasemman jalan varpaasta. Nyt kun Mari tästä sanoi, niin ihan totta, ääni ei tosiaan kuulosta ison nivelen naksumiselta vaan enemmän jonkun pienemmän nivelen ääneltä. Lisäksi Cavalla oli pään/niskan alueella isompi jumi, joka Marin mukaan tullut todennäköisesti jostain törmäyksestä/kaatumisesta.

Olipa siis hyvä kun käytiin, nyt pieni toko-otus on saatu avattua pahimmista jumeista. Pari päivää otetaan rauhallisemmin ja sen jälkeen ollaan valmiina palaamaan taas treenien pariin. Cava kun ei noita jumeja ole mitenkään oireillut vaan painellut aika täysillä menemään. Kiitos treenikuvista Heidille!


2 kommenttia:

  1. Siis mä haluisin kanssa niin paljon Jessican oppeihin, oon kuullut siitä niin paljon hyvää! :)

    VastaaPoista
  2. Meiltäkin isot suositukset Jessican treeneille! Tosi paljon ollaan saatu hyviä neuvoja ja asioita eteenpäin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!