tiistai 14. maaliskuuta 2017

Jessican toko

Tänään oltiin pitkästä aikaa tokoilemassa Jessica Svanljungin valmennuksessa Sipoossa. Cava oli aika innoissaan ja tein sille ekan ihan oikean kisamaisen treenin liikkurin kanssa ja ilman palkkaa. Treeniin kuului hyppy, kapulan pito ja luoksetulo. Tehtiin tämä kisamainen pätkä pelkällä sosiaalisella palkalla. 

Aloitettiin hypystä. Hieman jännitin, että tuleeko Cava hypyn yli lainkaan. Cava teki kuitenkin hyvin. Jätin sen n. neljän metrin päähän. Pieni nykäisy sillä tuli kun käännyin. Eli vaatii edelleen paljon palkkaa ja treeniä luoksetulon ja hypyn odotukseen. Lopun perusasento vähän venyi, teki siis ison kaarroksen mun selän takana. Toisena liikkeenä oli kapulan pito. Se oli tosi hieno! Otti kapulan kivalla innolla ja piti hurjan nätisti kiinni. Myös irroitus oli nätti. Viimeisenä liikkeenä luoksetulo. Siinä jäi nätisti, ei yhtään nykinyt. Vauhtia oli melkein liikaakin ja loppuasento taas valui. 

Treeni vahvisti omia ajatuksia siitä mitä treenattavaa meillä vielä on. Kokonaisuuksia pitäisi nyt alkaa tehdä enemmän. Jokaisessa treenissä 1-2 liikettä kokonaisuudessaan. Cava vastaa sosiaaliseen palkkaan hyvin, joten sitä pitäisi hyödyntää enemmän ihan kaikessa treenissä. Samalla myös etsiä ehkä vähän sopivampi tapa kehua Cavaa liikkeiden välissä. Nyt Cava oli aika korkeassa vireessä ja nostatti itseään vielä liikkeiden välissä tosi paljon mun kehusta. Positiivista tietysti, että ei tuntunut kertaakaan haikailevan palkan perään tässä kolmen liikkeen aikana vaan keskittyi kivasti ja oli energisenä hommissa. Ei siis tässä ainakaan ehtinyt vielä väsyä. Oltiin jopa aika mukavasti "samassa kuplassa" tekemässä yhdessä hommia. Kisamainen osuus meni siis hyvin vaikka jännitin sitä kauheasti. Jotenkin oli fiilis että kehdataanko me tämmöistä treeniä tehdä. Nyt kuitenkin tiedän mitä pitäisi vielä treenata kokonaisuutta ajatelle ennen kisojen korkkausta. Erityisesti siis liikkeiden loput vaativat hiomista. Muuten se on aika etevä pieni.


Lopun perusasentoihin saatiin ihan hyviä treenivinkkejä. Aluksi aloitetaan luoksetulosta ja lisäksi Cavan kanssa voi tehdä esim. sellaista, että heittää sille namin ja kun se on syönyt sen niin kutsuu sivulle. Alkuun auttaen ja tässäkin selkeät kriteerit millaiset kaarrokset hyväksyy. Näitä voisi nyt kyllä jo treenailla pihalla kuivimmilla kohdilla. Uskoisin, että tämä yleistyy kyllä nopeasti muihin liikkeisiin. Vaikeimmat varmasti vauhtiliikkeet (hyppy, luoksetulo, kierto, nouto). Kyllä se kokonaisuus sieltä rakentuu, nyt jo hyvällä pohjalla.

Seuraamista en ollut ajatellut ottaa, mutta otettiin kuitenkin. Jessica neuvoi vähän erilailla kuin viikonlopun koulutuksessa. Kehotti vaan kävelemään käännökset ja kehumaan kun Cava tulee mukana. Tehtiin muutamia erilaisia seuraamiskaavioita joissa oli täyskäännöksiä, oikealle ja vasemmalle kääntymisiä. Käännökset eivät olleet täydellisiä, mutta Cava paransi kyllä loppua kohden. On siinä seuruussa työmaata, mutta tänään taas sellainen fiilis, että kyllä se ihan oikeasti siitä! Mulle myös ohjeeksi, että Cavaa voisi seuraamisessa kehua enemmän, varsinkin nyt kun käännökset saavat sen vähän epävarmaksi. 

Halusin katsoa myös merkin kiertoa, koska mielestäni Cava ei juossut tötsälle riittävän hyvällä innolla ja vauhdilla viikonlopun koulutuksessa. Nyt se teki kuitenkin ihan loistavan merkille juoksun ja samoin vauhti takaisin oli hyvä eikä kaarroskaan levinyt. Voisin kuitenkin välillä myös heitsata Cavaa tötsälle sekä tehdä sellaisia treenejä, missä jätän Cavan kauemmas ja kävelen itse lähemmäs tötsää ja lähetän Cavan juoksemaan pidemmältä kiertoon. Kokeiltiin yksi tälläinen ja Cava teki hienosti! Täytyisi enemmän rikkoa kaavoja ja kokeilla erilaisia juttuja eri liikkeisiin.

Loppuun halusin tehdä stoppeja, mutta Cava ei niitä kyllä tajunnut ollenkaan.. halusi vaan kipittää mun luokse takapalkasta huolimatta. Jessica ehdotti stopin rakentamista maton avulla. Kokeiltiin sitä pari kertaa. Jottei jää liikaa mattoon kiinni myöhemmin niin olisi hyvä tehdä myös ilman mattoa treenejä. Eli siis niin, että koira opetetaan stoppaamaan pienelle matolle ja siitä vähitellen pidennetään etäisyyttä ja kasvatetaan vauhtia. Stoppeja ollaan kokeiltu parillakin eri tyylillä mutta Cavalla ei tunnu olevan niistä oikein ideaa. Pitäisi ehkä ottaa stopit tehotreeniin tai sitten katsoa niitä myöhemmin kun ollaan tokon alokasluokka saatu hoidettua alta pois. Tällä hetkellä on treenailtu niitä ehkä parin viikon välein ja eihän se ole tietenkään tuloksia tuottanut. Ehkäpä sitten kun päästään ulos treenaamaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!