lauantai 17. joulukuuta 2016

Junnutoko 12/12

Eilen oli viimeinen kerta Nina Mantereen tokokurssia ja nyt jäädäänkin tokosta pienelle joulutauolle ja jatketaan ohjatuissa treeneissä taas ensi vuoden puolella. Kurssi on ollut meille tosi antoisa ja ollaan edetty treeneissä vauhdilla. Ollaan tehty liikkeitä kaikista luokista ja lisäksi paljon häiriötreeniä. Ollaan myös keskitytty Cavan mielentilaan ja olen saanut itselleni paljon työkaluja, joilla työstää Cavalle oikeanlaista treenimielentilaa. Monipuolisia ja vaihtelevia treenejä siis ollut ja Cavasta saanut taas paljon irti. Nina kun on Cavaa pennusta asti nähnyt ja sen kehitystä niin on osannut antaa meille hyvät ja sopivat treenivinkit jatkoon. 

Eilisissä treeneissä aloitettiin luoksetulon häiriökäskyillä ja valekäskyillä. Naurattaa jotenkin Cavan palveluintoisuus aina häiriökäskytyksistä. Se niin intopiukeana tekee kaikki käskyt, sama se kuka käskee :D pieni työnarkomaani. Loppuun taas skarppasi ja keskittyi paremmin minuun. Valekäskyt oli myös haastavia ja niissä helpotettiin paljon, sellaisia sanoja jotka ei muistuta käskysanoja ja rauhallisella ja monotonisella äänellä sanottuna. Alkuun Cava meni niihinkin aika helposti, mutta rupesi jo parin mokan jälkeen skarppaamaan enkä saanutkaan sitä niin helposti enää juksattua. Hassu Cava! Vaatii kyllä hurjasti häiriötreeniä ja käskytyksiä mutta kyllä se selkeästi osaa kuunnellakkin. 


Lopuksi otettiin seuraamista ja peruuttamista. Seuraaminen oli aluksi pomppimista eikä oikeastaan seuraamista. Jos jotain oon pentutreeneissä tehnyt oikein niin seuraamispaikka on kyllä iskostunut Cavan päähän. Pomppimisesta ja innostuksesta huolimatta se seurasi juuri tismalleen oikeassa paikassa. Pomppiminen helpottui toisella seuraamiskierroksella. Täytyy kuitenkin pomppimiseen puuttua jos sitä alkaa liikaa esiintymään. Innokas saa olla, mutta kaikki jalat ei kuulema saa olla samaan aikaan ilmassa. Tylsää sanoo Cava. Tehtiin aika pitkää seuraamispätkää. Vasemmalle käännökset Cava tekee aika vahvasti takapäätä käyttämällä ja niiden jälkeen tahti aina hieman hajoaa, joten täytyy ottaa ne mukaan nyt pidempiin pätkiin (ollaan treenattu pitkälti vaan lyhyillä pätkillä ja palkkaus käännöksen jälkeen). Cava jaksoi ja keskittyi hyvin pidemmässäkin seuruussa. Sillä on ihana asenne ja motivaatio seuraamiseen. Itse sain kehuja selkeydestä Cavaa kohtaan. 

Loppuun hinkattiin vielä hieman peruutusta. Siinä pitäisi ottaa nyt mielentila tarkkaan syyniin ja keskittyä rauhalliseen ja tasaiseen peruutustahtiin. Nyt peruuttaminen on hieman rumaa kun Cava pomppii ja on epätasainen. Myös oikea paikka paikoitellen katoaa. Luulen että pomppiminen on osin tästä siirtynyt nyt myös suoraan seuraamiseen. 

2 kommenttia:

  1. Nuo häiriökäskyt ovat kyllä pahoja! Meillä ensimmäisillä kerroilla ihan huoletta koira totteli apparia :D On hienoa että olette päässeet ihan koutsin alaiseksi treenaamaan, se vie varmasti paljon enemmän eteenpäin kuin pelkkä yksin treenaaminen :) Pitäisi itsekin jossain vaiheessa päästä edes koulutuspäivään jonkun gurun silmien alle arvioitavaksi :D

    VastaaPoista
  2. Jeep! Varsinkin tällaisten innokkaiden koirien kanssa selkeästi joutuu vähän treenaamaan sitä oman ohjaajan kuuntelua. Mulle on itselleni tosi tärkeä käydä kouluttajan silmien alla säännöllisesti, koska tulen niin helposti sokeaksi omien koirieni virheille ja tulee helposti lepsuiltua. Isoimmat edistymiset tulee kuitenkin niissä omissa treeneissä kun hinkataan asioita kouluttajalta saatujen neuvojen kanssa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!