lauantai 22. lokakuuta 2016

Junnutoko 4/12

Eilen meillä oli taas tokotreenit Agility Akatemialla. Cava oli niin iloisena taas tulossa treeneihin. Sen kanssa on niin hauskaa, minne tahansa lähdetään se kipittää autolle hihna tiukalla ja häntä iloisesti pystyssä heiluen. Treenipaikat se tunnistaa heti kun autosta pääsee ja pursuaa iloa ja onnea koko koira aina kun kurvataan hallin pihalle. Oon niin onnellinen ja kiitollinen tuosta sen asenteesta! Sen kanssa on vaan niin hauska treenata.

Eilisissä treeneissä suurin osa teki paikalla makuuta ja ruutua, joten liityttiin joukkoon ja treenattiin myöskin näitä. Aloitettiin ruudulla. Tehtiin ensimmäinen ruutu niin, että Cavalle laitettiin ruutuun lelu niin ettei Cava sitä huomannut. Cava karkasi ruutuun ennen käskyä ja nyt täytyykin oikeasti alkaa olemaan tässäkin tiukkana. Cava tietää mitä pitää tehdä, joten siltä voi sitä malttia ja keskittymistä ja kuunteluakin vaatia :D eli vasta kun tulee käsky niin hommiin. Ruudun kanssa voisi tehdä samalla tavalla kuin noudon kanssa, eli vaatii Cavalta jonkun pienen kuuntelujutun ennen ruutuun lähetystä.

Hieman Cavalla on vielä oikea paikka hakusessa, joten voisi kokeilla ainakin parissa treenissä tehdä paikan tarjoamisia. Cava kun niin tykkää tarjota erilaisia asioita ja oman oivaltamisen kautta sille voisi syntyä parempi kuva siitä, mikä on oikea paikka. Muutamalla toistolla Cava hakeutui liian reunaan ja ulos ruudusta ja pari kertaa se juoksi ruudusta yli (tämä ei niin haittaa, koska juoksi suoraan).

Paikalla makuussa Cavalla on ollut ongelmana, että se lähtee helposti mun perään ja se, että paikalla makuu on Cavasta kovin tylsä. Sen tylsistyminen ilmenee siinä, että se ei makaa niin skarppina, valuu helposti lonkalleen ja lönköttelee siitä pois kun keksii jotain kivempaa. Tai vaihtoehtoisesti tarjoaa jotain omasta mielestään hauskempaa. Saatiin treenissä hyviä toistoja. Tehtiin namista luopumista niin, että heittelin nameja Cavan lähelle ja lopuksi vielä niin että laitoin nameja Cavan tassujen väliin. Hienosti pieni luopui nameista (vaikka alkuun vähän epäilin) ja heti sen fokus parani. Keskittyi makaamaan ja oli kauniisti paikoillaan. Täytyy koittaa tehdä tästä vähän mielenkiintoisempi liike Cavalle. Hienosti kummiskin pysyi nyt treenissä aika pitkääkin pätkää. Kesällä treenattiin paikkista paljon, mutta nyt ei olla sitä niin paljoa tehty.

Alla muutama treenipätkä Cavasta. Seuraamista ja kaukoja. Kaukot vähän löysät ja seuraamisessa näytän itse varsin jäykälle, mutta katsokaa iloista pikkukoiraa! Pakko sanoa, että ompa hyvä kuvata välillä videolle niin näkee omaa toimintaa - siitä kun löytyy aina hiottavaa (ainakin itselläni).



2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!