lauantai 1. lokakuuta 2016

Junnutoko 1/12

Aloitettiin eilen loppuvuoden kestävä tokokurssi Agility Akatemialla. Kouluttajana kurssilla on Nina Manner. Käytiin viime keväänä sama kurssi ja se kulki blogissa nimellä pentutoko, joten jatketaan samalla teemalla ja tämä kurssi saa nyt kulkea nimellä junnutoko. Mietin pitkään tälle kurssille ilmoittautumista, mutta ensimmäisen kerran jälkeen olen kyllä todella tyytyväinen, että päätin osallistua kurssille uudelleen. Ninan koulutustyyli sopii itselleni todella hyvin ja Cavakin tuntuu nauttivan treeneistä ja pistävän parastaan (niinkuin se aina). 

Meitä oli ensimmäisellä kerralla vain kaksi treenaajaa paikalla, joten treeniaikaa oli molemmille ruhtinaalliset 2x15min. Cavan treenikaverina oli ihastuttava bordercolliepentu. Olipa ihana katsoa heidän pentutreenejä. Pennut on <3


Cava aloitti omat treeninsä kaukokäskyillä. Näytin alkuun miten ollaan tehty I-M vaihtoja ja selitin, että ongelmana enemmänkin vaikeuttaminen/treenissä eteneminen kuin mikään isompi liikkeeseen liittyvä ongelma. Kommentiksi saatiin, että Cava tekee täydet ja nopeat vaihdot hyvällä tekniikalla. Nyt pitäisi kuitenkin lähteä reippaasti vaikeuttamaan ja haastamaan Cavaa treenissä. Se on päässyt aika helpolla ;) 

Kotiläksyksi saatiin ohjeeksi aloittaa sillä, että poistetaan nami kädestä ja tehdään muutama treeni niin, että annetaan reipas käsiapu auttamaan. Palkka tulee nopeasti kun vaihto on oikein suoritettu. Seuraavana vaiheena pienennetään käsiapua (ei niin isoa liikerataa) ja vähennetään käsiavun kestoa. Näillä lähdetään nyt sitten etenemään seuraavan viikon ajan kotitreeneissä ja ensiviikolla katsotaan kaukoja uudelleen treeneissä. 

Ensimmäisellä kierroksella otettiin toisena juttuna seuraamista. Näytin alkuun muutaman pätkän suoraa seuraamista. Siinä saatiin kommentiksi alkaa vähitellen kasvattamaan matkaa sekä kiinnittämään enemmän huomiota siihen, kun Cava välillä pomppii ja hamuaa kättä. Antaa kuulema rauhattoman ja häslän vaikutuksen kun tekee näin :D saatan ehkä tunnistaa oman koirani tästä. Muuten kehuja tuli Cavan asenteesta ja hyvästä seuraamispaikan pitämisestä. 

Seuraavana otettiin käännöksiä. Alkuun paikoillaan oikealle ja vasemmalle. Näissä Cavan paikka hieman vaihteli, ei tehnyt aina suoraa perusasentoa ja välillä teki valtavan loikan perusasentoon, välillä jäi vinoon taakse ja välillä oli liian edessä. Näiden hinkkaamista siis nyt kotiläksyksi ja tarkkana kriteerin kanssa. Cavalle on aina ollut takapään käyttö todella hankalaa ja se sama näkyy tässäkin treenissä. Treenatessa myös pitää muistaa vaihdella millaisia askelia tässä ottaa (molemmat suunnat, pieniä askelia, isoja askelia - kulman suuruutta vaihdellen). 

Seuraavana jatkettiin vielä muutaman toiston verran käännösten treenaamista niin, että lyhyt pätkä suoraan ja käännös. Näistä kommentiksi itselleni, että hidastelen turhaa ennen käännöstä, eli käännöksessä sama reipas kävely kuin ennenkin käännöstä. Cava teki käännökset superhienosti. Se oli tosi tiivis ja innokas ja käännökset sujuivat molempiin suuntiin paremmin kuin olisin vähäisestä treenistä johtuen uskonut. Jos käännökset alkaa väljentymään niin voi sanoa käskyn ennen käännöstä ja sillä auttaa Cavaa. Nyt kuitenkin sujui niin hyvin, ettei mitään lisäapuja tarvittu. Tästä olikin hyvä siirtyä huilimaan tauolle. 



Tauon jälkeen otettiin noutoa. Tai ei varsinaisesti noutoa vaan noudon aloitusta ja siinä hallintaa ;) noutohullulla koiralla kun menee välillä aivot hieman tilttiin noutokapulan astuessa mukaan kuvioihin. Aloitettiin treeni sillä, että Cava oli sivulla ja kouluttaja heitteli kapulaa maahan Cavan eteen eri suunnista. Kun Cava otti kontaktia niin siitä hurja leikkipalkka. Lelukaan ei kyllä aina voittanut kapulaa, joten lelupalkan arvon nostoa suhteessa noutoon taas tiedossa. Leikkimistä tarkoitus jatkaa kunnes Cava luopuu kapulasta oikeasti. Leikkimisen jälkeen Cavan voi päästää noutamaan. Tehtiin muutama toisto vielä niin, että minä heitin kapulan ja sen jälkeen toistettiin loppu samallalailla (kontakti-> superleikkiriekkupalkka). 

Cava pärjäsi hienosti, se ei kertaakaan yrittänyt karata kapulalle, vaikka ajatukset välillä vähän jäivätkin jumiin kapulaan. Hienosti tyyppi ajatteli ja keskittyi. Vähitellen tätä voi vaikeuttaa erilaisilla kuuntelu- ja keskittymistehtävillä. Ei siis lähetetä Cavaa suoraa noutamaan vaan se joutuu ennen noutoa tekemään pienen tehtävän, josta sitten pääsee noutamaan. Esim. sivulla maahan-istu->nouto, muutaman askeleen seuruu->nouto. Tästähän voi keksiä vaikka miljoona erilaista variaatiota. 

Loppuun vielä kapulan pitoa liikkeessä. Aluksi tehtiin mukana tulemista niin, että itse peruutan ja Cava tassuttelee edellä kapula suussa. Tämän jälkeen otettiin muutama hyppy kapula suussa. Se oli Cavalle aika vaikeaa (tuli hypystä ohi mun mukana), mutta sillehän ei mitään hyppy-käskyä ole varsinaisesti opetettu. No tein niin, että jätin istumaan ja annoin kapulan ja kutsuin hypyn toiselta puolelta. Nämä sujui hienosti. Cava sai kehuja hyvästä pito-otteesta ja nyt voidaan jatkaa näitä liikkeessä pitoja. Tarkkana kuitenkin, ettei tule yhtään mälväämistä kun Cavalla siihen on taipumista. Jos rupeaa kapulaa suussa pyörittelemään niin liike loppuu siihen. Erityisesti kun liikkuessa vire nousee niin se lisää Cavalla kapulan pureskelua. Eli ehdottomat ja tarkat kriteerit tässä. 



Nina kehui Cavaa kovasti, sanoi että Cava on kesän aikana saanut kivasti voimaa tekemiseensä ja että Cava on hurjan fiksu ihmelapsi. Kehuja saatiin Cavan iloisesta ja rennosta asenteesta ja siitä, että sillä kuitenkin selkeästi on ajatusta ja keskittymistä mukana. Mun hieno tokokoira <3

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa teidän treenit ja onnea Cavalle 11kk. Kohta synttärit kolkuttelee jo ovella. Aika menee niin äkkiä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja onnitteluista! :) aika on tosiaan mennyt melkeimpä liiankin nopeasti...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!