perjantai 30. syyskuuta 2016

11 kk

Cava neitokainen sisaruksineen täyttävät tänään jo 11 kuukautta! Uskomatonta, että kuukauden päästä juhlitaan jo ensimmäisiä synttäreitä ja viralliset luustokuvauksetkin lähestyvät. Saako jo alkaa jännittämään? Aika on kulunut äkkiä ja Cavasta on kasvanut niin hurjan ihana. Juoksujen myötä se on myös hieman rauhoittunut ja arki alkaa sujua varsin mukavasti ja mutkattomasti. Cavasta on kuoriutunut varsinainen sylikoira, se rakastaa rapsutuksia ja aina tilaisuuden tullen kiipeää syliin pusuttelemaan. Vauhtia ja iloisuuttakin riittää, erityisesti tutut ihmiset tervehditään innokkailla pusuloikilla ja kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen tutustutaan edelleen häntä heiluen naama wirneessä. Tällä viikolla koettiin myös valtavia onnistumisia kun kaksi kertaa iltalenkillä suuri metsästäjä Cava sinkaisi pupun perään ja molemmilla kerroilla tuli käskystä luokse! Olisi voinut reagoida käskyyn nopeammin, mutta tuli kuitenkin eikä edes ehtinyt kadota näkyvistä.

Tänään juhlitaan merkkipäivää tokotreenien muodossa kun illalla suunnataan Nina Mannerin tokokurssille Agility Akatemialle. Innolla odotan syksyn treenejä ja kovasti on ollut motivaatiota myös kotona treenailuun. Mehän oikeasti aletaan jo saadaan vähitellen alokasluokan pakettia kasaan. Ollaan myös aloiteltu rally-tokon juttujen treenailuja ja se vaikuttaisi meille sopivalta lajilta aloittaa kisaura vaikkapa ensi keväänä.

Tämä kuva viime viikolta saa kyllä hymyn huulilleni joka kerta. Cava juuri niin omana itsenään kuin vain voi olla.
En voisi olla onnellisempi Cavasta. Olen sanonut tämän niin miljoona kertaa, mutta Cava vain on niin sopiva koira minulle. En olisi vuosi sitten voinut uskoa millaiseksi onnenpotkuksi Cava lopulta paljastuukaan, mun todeksi tullut unelma. Alkuun jännitti hurjasti aussien hankkiminen ja mietin, riittääkö oma aika ja osaaminen aktiivisen työkoiran kanssa pärjäämiselle. Cavan saavuttua jännitti edelleen, mietin miten pärjään ja mietin mitä ihmiset ajattelevat jos en pärjää. Koirahan on huippu, joten jos sen kanssa tulisi ongelmia olisi vika automaattisesti minussa. Pelkäsin myös ihmisten arvostelun kohteeksi joutumista, jos Cavaa en osaa riittävästi kouluttaa.

Aivan turhaa. Jos jotain olen tässä oppinut, niin ei millään muulla ole väliä kuin minun omalla mielipiteellä (niitä negatiivisia mielipiteitä kun Cavasta on tässä myöskin saanut kuulla). Vain sillä on väliä, että olen tyytyväinen Cavaan ja iloinen siitä, että se on koirani. Kenenkään muun ei siitä tarvitse pitää. Me ei olla huippuja vielä missään, mutta ainakin treenataan ahkerasti ja jokaisella treenikerralla opitaan varmasti molemmat jotakin uutta. Ja ennen kaikkea meillä on hurjan hauskaa aina yhdessä treenatessa. Välillä vaan hassutellaan ja varmaan jokaisissa treeneissä naureskelen kippurassa Cavan hörökorville tai sen hullulle leluinnolle, kun se sinkoilee ympäri hallia lempilelujaan heitellen.

Ja lopuksi vielä iso kiitos kaikille meidän ihanille lukijoille, jotka olette blogia seuranneet ja jaksaneet kommentoida. Ollaan saatu teiltä paljon kullan arvoisia vinkkejä ja hyvää mieltä kommenttienne myötä. Toivottavasti jaksatte seurata meidän juttuja myös jatkossa. Mielellään otetaan myös kehitysideoita/postausideoita vastaan jos jollain sellaisia on esittää.


9 kommenttia:

  1. Miten aika voi mennä näin nopeasti! Ihana Cava <3 Ihanasti olet kirjoittanut Cavasta. <3 Voin samaistua aussie-hommaan niin täysin.

    Onnea on oma kultakimpale. <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Jenny, kiitos kommentista <3 Ja niin se aika rientää ihan käsittämätöntä vauhtia, onneksi kohta pääsen lukemaan sun pentupäivityksiä niin tulee varmasti fiilisteltyä uudestaan Cavan pentuaikoja <3

    VastaaPoista
  3. Voi Cava vaikuttaa ihastuttavalta ja sen mitä sitä päässyt näkemään sitä myös on :) Voin myös niin samaistua tekstiisi, niin tuohon rotuvalinnan epäröintiin kuin siihen miten positiivisesti koira yllätti. On nää vaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 ihanaa, että Cavan ihastuttavuus välittyy tekstistä lukijoille asti! Ja kyllä, on nää vaan <3

      Poista
  4. Kyllä aika rientää nopeasti. Onnea ihana Cava!
    Kyllä, jaksan toki lukea Armaksen serkkutytön kuulumisia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnitteluista <3 Armaksenkin seikkailuita on ollut ihana lukea, niin monessa jutussa tulee ilmi näiden sukulaisuus, kun ovat niin kovin samanlaisia <3

      Poista
  5. Hieno Cava! On ilahduttavaa kuulla miten tyytyväinen olet koiraasi :) Saat ollakin kun olet tehnyt sen kanssa tehnyt paljon töitä ihan pennusta asti! Odottelen innolla postausta tokodepyytistä ja terveystutkimuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! :')<3 itsekkin odotan innolla (ja jännityksellä) meidän tokodepyyttiä ja terveystutkimuksia, joten molemmista on varmasti tulossa postaukset kunhan ovat ajankohtaisia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!