perjantai 5. elokuuta 2016

Kauhun hetkiä

En ole ikinä pelännyt niin paljon kuin eilen. Eikä varmasti Cavakaan. Vieläkin puristaa rintaa kun muistelen Cavan pelonsekaista ilmettä ja tilannetta kun kumpikaan meistä ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Mulla on tapana viettää molempien koirien kanssa aikaa erikseen. Eilen oltiin Cavan kanssa kahdestaan metsälenkillä. Treenailtiin vähän ja ihan vaan oltiin. Cava rallatteli ja hepuloi pusikoissa ja sillä oli valtavan hauskaa. Miten elämä välillä onkin niin hassua. Yhdessä sekunnissa kaikki on hyvin ja seuraavassa sekunnissa kaaos valtaa tilanteen. 

Käveltiin hieman polun ulkopuolella ja Cava rallatteli mustikkapuskissa kun yhtäkkiä sivusta ryntäsi kaksi labradorinnoutajaa ja ne lähtivät jahtaamaan Cavaa. Tilanne oli sekunneissa ohi kun koirien omistajat kutsuivat koiransa luokse, mutta Cavaa ei kuulunut tai näkynyt missään. Hetken odoteltiin mutta nopeasti tultiin siihen tulokseet, että labbisten omistajat jatkavat matkaa toiseen suuntaan ja itse lähden etsimään Cavaa. Pikkukoira kun oli selkeästi säikähtänyt labbisten yllätyshyökkäyksestä. Tilannehan oli varsin harmillinen vaikkei varsinaisesti kenenkään vika ollutkaan, labbikset olivat leikkimässä keskenään kun jossain vaiheessa ajautuivat niin lähelle, että bongasivat Cavan ja ihan hyvällä olivat sen kanssa tulossa leikkimään. Cava puolestaaan hepuloi omiaan ja labbikset tulivat sille (ja itselleni) yllätyksenä ja se säikähti pahemman kerran.

Sain tarpoa lähes 15minuuttia metsässä. En tiennyt enää pitäisikö minun huutaa Cavaa luokse vai olla hiljaa. Koitin pitää itseni rauhallisena, mutta tässä vaiheessa kyyneleet valuivat jo silmistä. Pikkukoiraa ei näkynyt missään. En muista, että sydämeni olisi koskaan hakannut niin kovaa. Kunnes siinä vaiheessa kun olin jo valmis luopumaan toivosta ja soittamaan apujoukkoja kuulin sivusta pienen rasahduksen. Cava seisoi siellä, melkein 10 metrin päässä minusta. Täristen, yksi etutassu pystyssä ja häntä tiukasti koipien välissä. Se oli tulossa minun luokse, mutta säikähti ripeää liikkumistani ja itse huomasin sen vasta tässä vaiheessa. Kyykistyin maahan ja koitin jutella Cavalle, mutta puhuminen sai sen vaan enemmän varuilleen. Istuin 20 minuuttia pois päin Cavasta ja tutkailin maata. 20 minuuttia koitin varovasti vilkuilla, mitä pikkukoira tekee ja rohkenisiko se yhtään. Minuutit tuntuivat tunneilta ja aika mateli hitaasti. Koitin rauhoitella itseäni, mutta Cavan pelokasta ja epävarmaa ilmettä katsellessa tuntui että oma sydän särkyy. 

En kestänyt sitä tunneta enää yksin metsässä vaan pakko oli laittaa viestiä ja avunpyyntöjä eteenpäin kun ei tosiaan 20 minuutissa saatu mitään edistystä aikaiseksi ja Cava näytti sille, että pienikin ääni/liike ja se sinkaisisi pakoon. Laitoin viestiä ensimmäisenä Cavan kasvattajalle ja sisarusten omistajille. Saatiin heti tukea ja neuvoja, omat aivot kun löivät ihan tyhjää paniikin vallatessa isompaa ja isompaa osaa mielestä. Lisäksi laitoin yhdelle lähellä asuvalle kaverilleni viestiä. Hän löysi paikalle melko nopeaan ja käveli poluilla kauempana ja pyysi ihmisiä katsomaan, ettei nyt ainakaan kenelläkään karkaisi koira Cavaa lisää säikyttämään. Ihanan ymmärtäväisiä olivat ihmiset! Ottivat koiransa kiinni ja lupasivat kiertää kauempaa etteivät osuisi meidän kohdalle.

Itse kokeilin saamiani neuvoja, koitin sanoa Cavalle erilaisia sille tuttuja sanontoja, mutta edelleen puhuminen säikytti sitä. Kykin vähän lisää maassa ja kävelin pois päin. Ei merkittävää edistystä. Cava ei kävellyt perässä ja en uskaltanut kävellä niin kauas että menettäisin siihen näköyhteyden. Cavan kasvattaja lupautui tulemaan henkiseksi tueksi kunhan ehtisi ja tämä hieman rauhoittu mieltäni. Kyllähän Cava varmasti Lauran tunnistaisi ja saataisiin lukko avattua? 

Oli kulunut jo yli tunti ja edelleen kyhjötettiin yksin metsässä. Nyt aloin Cavasta nähdä rauhoittumisen merkkejä. Sen pää kääntyili perääni jos liikuin ja se koitti selvästi nuuskia minun suuntaan. Koitin kävellä eri puolille jos se saisi jostain hajua, mutta metsässä ei juurikaan tuullut, joten tämä ei oikein toiminut. Häntäkin oli hieman rentoutuneempi vaikkakin edelleen koipien välissä. 

Jossain vaiheessa liikuin sen verran sivusuunnassa Cavan ohi enemmän sen takapuolelle, että sen oli käännyttävä jos haluaa edelleen pitää minua silmällä. Kääntyessään se kai sai kinttunsa taas liikkeelle ja lähti pienen hetken kuluttua tulemaan varovaisesti kohti. Puolen välin tienoilla se jäi hätäkakalle ja tässä vaiheessa oma kanttini ei enää kestänyt vaan ryntäsin nappaamaan sen kiinni. Ei varmasti ollut paras mahdollinen tapa ja säikähtäessään Cava olisi voinut kadota nopeastikkin, mutta en vaan itse kestänyt enää sitä tilannetta. Riski kannatti ja Cava rentoutui heti kun lopullisesti tunnisti minut. Siinä sitten tovi istuttiin ripulikakkojen vieressä (:D), minä pillittäen ja Cava onnesta soikeana syliin kiipeillen ja pusutellen. 

Hirveä tilanne. En ole ikinä koskaan ollut niin peloissani ja epätoivoinen. Kun tuntuu, ettei yksinkertaisesti ole mitään mitä voisi tehdä. Jälkihoitoon menee varmasti tovi, en tiedä koska uskallan Cavan taas päästää vapaaksi. Hyviä koirakokemuksia olisi myös tarkoitus kerätä nyt lähiviikkoina. Mutta tärkeintä: nyt on lapsikoira turvallisesti sylissä sohvalla ❤️

29 kommenttia:

  1. Varmasti kaamea tilanne! Onneksi Cava kuitenkin on nyt turvallisesti kotona ja mitään ei päässut sattumaan <3 Kyllä Cava siitä toipuu (ja sinäkin!), vaikka viekin varmaan aikaa ennen kuin täysin saa kerättyä luottamuksensa taas muihin koiriin :) Tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siinä kyllä pyöri mielessä kaikki pahimmat ajatukset ja mietteet. Cava varmasti toipuu, se on niin iloinen ja reipas. Eilen illalla kun kotiin päästiin meni suoraan nukkumaan ja tänään oli aamusta jo aikalailla oma itsensä :)

      Poista
  2. Oho, onpa se herkkä kun otti noin nopsaa jalat alleen, vaikkei vieraat koirat lähestyneet aggressiivisesti... Aristeleeko Cava normaalissa arjessa muita koiria?

    Tosi kurja tilanne, jännä vielä, että meni noin lukkoon ettei tullut sun luokse. Ressukka säikähti varmaan kovasti :/ Mahtavaa kuitenkin, että tarina sai onnellisen lopun. Mikä oliskaan se fiilis, jos koira katoais ihan kokonaan eikä sitä löytyis mistään... Hui hitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin, että koirat tulivat Cavalle niin yllätyksenä että siitä syystä otti jalat alleen. Ei tosin ole se rohkein ollut koskaan vieraiden koirien seurassa ja suoraan kohti juoksevat koirat jännittävä. Arjessa sitä ei tosin juurikaan huomaa ja nykyisin on pääasiassa ihan positiivisessa mielessä kiinnostunut vieraista koirista. Oli kyllä itsellekkin iso yllätys, että meni noin pahaan lukkoon, tilanne kun loppupeleissä oli varsin harmiton ja vaaraton. Mutta joo, kyllä siinä kävi omassa mielessä kaikki mahdollisuudet auton alle juoksemisesta ja lopullisesta katoamisesta. Onneksi loppu hyvin <3

      Poista
  3. Huh, osaan kuvitella kuinka kauhea tilanne oli. Onneksi kaikki päättyi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä siinä oma huoli on valtava kun koira vapaana ja ei saa mitään kontaktia siihen :/ toivottavasti ei tarvitse kokea samaa uudestaan!

      Poista
  4. Hui kauheeta, varmasti oli kamala tilanne molemmille. Onneksi Cava pysytteli metsässä eikä mitään sattunut, ja säkin sait tukea siinä tilanteessa. Ihanaa, miten ihmiset ymmärtää ja auttaa. :) Tsemppiä jälkihoitoon kumpaisellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Kyllä koiraihmiset vaan on ihania ja kaikki ymmärsivät heti, että hätä on kova. Onneksi tosiaan Cava pysytteli paikoillaan eikä juossut paniikissa pois metsästä tai muuta.

      Poista
  5. Olipa ikävä tilanne Tsemppiä sulle ja pikkukoiralle jälkihoitoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Onneksi päättyi hyvin. Kiitos tsempeistä, pikkukoira on tänään ollut jo häntä pystyssä valmiina uusiin seikkailuihin :)

      Poista
  6. Herran jestas!
    Hurjaa, miten koira voikin mennä shokkiin/paniikkiin ja noin nopeasti "unohtaa" omistajansa. Onneksi sait siitä kopin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Itsekkin kyllä järkytyin, miten pienestä se voi olla kiinni. Muutaman sekunnin kaaos ja koira oli täysin poissa tolaltaan eikä enää tunnistanut.. Huh. On se vaan hurjaa näiden kanssa, aina sattuu ja tapahtuu.

      Poista
  7. Varmasti säikäyttää tilanne! Onneksi oli onnellinen loppu ja ihanaa, kun on noin auttavaisia ja ihania ihmisiä apuna ♥

    VastaaPoista
  8. Oi kamala, onneks sait pienen kiinni <3

    VastaaPoista
  9. Hui!! Todella ikävä tilanne, mutta onneksi tapahtuma sai onnellisen lopun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Säikäytti kyllä todella. Pienestä se on kiinni näiden kanssa <3

      Poista
  10. Voi hirvitys kaikkea sitä sattuukin. Eipä tuommoiseen olisi etukäteen osannut varautua ja toivottavasti ei pahempia traumoja jäänyt! Toinen on niin onnellisena tuossa kuvassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Kaikkea sitä voikin tulla kohdalle. Toistaiseksi Cava vaikuttanut reippaalta ja omalta itseltään, joten tuskin mitään isompia traumoja jäi :)

      Poista
  11. Voi kamala. :-( Kammottava tilanne. Onneksi loppui hyvin (ja koirat ei ollut aggreja). <3 Kauheasti tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista
  12. Voi kamala. :-( Kammottava tilanne. Onneksi loppui hyvin (ja koirat ei ollut aggreja). <3 Kauheasti tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista
  13. Kurja juttu! :/ Onneksi kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Onneksi tosiaan säikähdyksellä selvittiin ja loppu hyvin :)<3

      Poista
  14. Melko normaali reaktio etenkin nuorelta koiralta, lähteä karkuun jos kaksi tai useampi irtokoira juosten lähestyy. Mistä sitä tietää mitä niillä mielessä.
    Kuumottava tilanne kaikkien kannalta mutta onneksi loppu hyvin. Nyt vaan positiivisia kokemuksia muihin koiriin ja viellä parempi jos saman näkösiä kun nuo labradorit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Näin olisi tarkoitus, lisää positiivisia kokemuksia toisista koirista. Onneksi ainakaan toistaiseksi ei vaikuta siltä, että olisi pahempia traumoja jäänyt. Ohitukset sujuvat kuten ennenkin ja pääasiassa ollaan positiivisesti kiinnostuneita toisista koirista :) tänään mennään treenaamaan labbiskerhon treeneihin, uskoisin että siellä on jokunen labbiskin paikalla.

      Poista
  15. Hui, varmasti säikäytti teitä molempia. :( Se on aina niin kamala tunne, kun omalle koiralle sattuu jotain. Mutta onneksi tilanne selvisi ja pääsitte kotiin. Toipumisia Cavalle ja myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niinhän se aina kouraisee ikävästi sisältä kun omalla koiralla on joku hätänä. Onneksi vältyttiin peruuttamattomilta vahingoilta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!