maanantai 15. elokuuta 2016

Heidi Pesosen tokokoulutus 4/5

Tänään oli toiseksi viimeinen kerta ATD:n tokokoulutuksessa. Ollaan saati Heidiltä paljon hyviä vinkkejä ja muutenkin hänen koulutustyylinsä on sopinut Cavalle tosi hyvin. Aloitettiin tänään treeni maahan menoilla. Cava menee vähän väärällä tekniikalla maahan... Tehtiin siis ihan pentutreeniä ja muistuteltiin sille miten sinne maahan mennään. Autoin Cavaa sukeltamaan maahan jalkani alta. Muutama tälläinen muistuttelu ja maahanmenot alkoivat parantua huimasti. Valtavasti näissä on hiomista, mutta vähitellen ollaan ainakin oikeaan suuntaan menossa. 

Tämän jälkeen Cava sai pienet raivarit, kun se huomasi oman peilikuvansa ja sille piti tietysti haukkua ja juosta sitä karkuun.. Voi pentua :D hetki siis pennun kalastelua taas työntekomoodiin ennen hommien jatkamista. Itselle näistä kommenttia, että pitäisi vaan itse pysyä rentona ja saada Cavan ajatukset muualle jos sille tulee tälläisiä höpsötyksiä. Nyt lähdin ehkä vähän sen mukaan tähän ja sekös Cavaa riemastutti kun yhdessä äiskän kanssa kauhisteltiin hirvittävää peilikuvaa. Enkä edes itse tajunnut tekeväni näin, auts! Oonpas kyllä niin pihalla tuon pienen mustan ajatuksista, ettei mitään rajaa. Onneksi Cava on kiltti pieni äitin tyttö <3 muuten oltaisiin varmaan pulassa.


Seuraavana tehtiin seuraamista. Alkuun Cava hieman pomputti, mutta tässä vaiheeessa ei kannata vielä liikaa puuttua liikaan innokkuuteen. Suorat pätkät olivat innokkaita ja aika pomppuisia. Hyviäkin pätkiä sinne mahtui ja pomputus parani kun lisättiin pätkiin haastetta (eri mittaisia pätkiä, käännöksiä yms). Loppuun tehtiin kahdeksikolla seuraamista. Erityisesti vasempaan suuntaan Cava käytti (vihdoinkin!) hienosti takapäätään. Ihanaa, että takapäätä jumppaavat treenit alkavat näkyä. 

Seuraamista tehtiin sen verran pidempi pätkä, että Cava alkoi hieman väsyä. Otettiin loppuun vaan muutama ruutuun juokseminen ns. loppupalkaksi. Näihin otettiin alkuun perusasennon ja katsekontaktin vaatimista. Hieman jää ruutuun kiinni, mutta pienen odottelun jälkeen otti kontaktia ja pystyi tulemaan sivullekkin käskystä. Vähitellen, vähitellen. Ehkäpä palaset vielä loksahtelevat paikoilleen ja saadaan kasattua isompia kokonaisuuksia. 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!