sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Paimennustaipumuskoe

17.7 sunnuntaina ajeltiin Kuopioon paimennustaipumuskokeeseen. Väsytti hirveästi kun olin nukkunut valtavan huonosti koko viikon ja lähdimme ajamaan kohti Kuopiota jo ennen viittä aamulla. Cavaakin väsytti moinen keskellä yötä herääminen ja se käpertyikin autoon päästyään tyytyväisenä nukkumaan reilun neljän tunnin ajomatkan ajaksi.

Koepaikalle päästyämme ilmoittautuminen oli juuri loppumassa ja kaikki muut olivatkin jo paikalla. Olen jostain kehittänyt itselleni ärsyttävän tavan olla aina myöhässä. Ennen olin aina ajoissa ja nykyisin vähintään 5minuuttia myöhässä. Kipittelin siis suoraan ilmoittautumiseen ja ostin meille meidän ensimmäisen kisakirjan, jee! Ilmoittautumisessa arvottiin myös lähtönumerot ja koska olin viimeisinä ilmoittautumassa, sain meille jäljelle jääneen numeron. Oltiin numerolla 2, mikä sopi itselleni varsin hyvin - nopeasti oma suoritus alta pois jännittämästä. 

Porukka oli jaettu kahteen ryhmään ja ensin molemmat ryhmät suorittivat vuorotellen luonne/käyttäytymisosion. Oltiin ensimmäisessä ryhmässä. Itseäni hieman hermostutti, sillä en lainkaan tiennyt mitä odottaa. Oltiin pihalla nurmikolla kuuden koirakon ryhmässä ja jokainen suoritti osion vuorotellen muiden odotellessa. Tuomari sanoi, että hän tarkkailee koirien käyttäytymistä myös niiden odottaessa. Tuomarina toimi Terhi Mikkonen.


Cava oli tosiaan toisena vuorossa ja saatiin onneksi seurata ensimmäisen suoritus. Cavan vuoron koittaessa siirryttiin ensimmäisenä tuomarin luokse tarkistamaan koiran luoksepäästävyys ja tuomari kyseli koirasta hieman (millaisissa olosuhteissa asuu, onko perheen ainut koira, minkä ikäinen ja onko aikaisemmin käynyt lampailla). Samalla koirasta tarkistettiin mikrosiru. Cava oli hyvin innokas ja hieman siinä kokeen sihteeri vitsailikin, että ei ainakaan ole arka koira :D juu ei. Luoksepäästävyyden jälkeen katsottiin koiran suhtautuminen toisiin koiriin. Tämä tehtiin niin, että käveltiin löysällä remmillä muiden ryhmässä olevien koirien ohi ja tuomari seurasi koiran käytöstä. Cava oli tässäkin innoissaan, ehkä hieman liikaakin.

Tämän jälkeen päästiin aidatulle alueelle, jossa aluksi oli tarkoitus saada koira hyppäämään matalan muovisen mustan putkilon yli. Cava oli intoa täynnä ja vapaaksi päästyään se otti muutaman ilo spurtin, mutta kivasti se pysyi hallinnassa. Cava ei tajunnut hypätä muoviputkilon yli, mutta eipä sille ole mitään hyppy-käskyä opetettukaan. Pienen avustuksen jälkeen se tuli siitä kiipeämällä yli. Tästä jatkettiin kottikärryn luokse, joka piti kiertää koiran kanssa ympäri. Tämä sujui vauhdikkaasti ja Cava ei pysytellyt kauhean lähellä. Kuunteli kuitenkin ja oli hallinnassa ja kierrettiin kottarit. Seuraavana tehtävänä oll kiertää kahdeksikko kahden puun ympäri koiran seuratessa mukana. Samaan tapaan ilmavasti ja vauhdikkaasti sujui tämä.


Seuraavana vuorossa oli kiikkuva lauta jonka yli koiran piti kävellä. Ei ongelmaa tässäkään. Cavan mielestä käyttäytymisosio oli varsin hauska temppurata. Lopuksi oli vielä koiran reaktio ääneen. Käveltiin tuomarista pois päin ja tuomari kolisutti lammaskelloa (? Sis lampaan kaulaan laitettava kello). Cava ei tainnut ääntä edes huomata. Viimeisenä jätettiin koira tuomarille ja mentiin piiloon, mistä kutsuttiin koira luokse. Cava tuli vauhdikkaasti ja oikeaan paikkaan. Tämän jälkeen odottelemaan ja seurailemaan muiden suorituksia. Molemmat ryhmät tekivät ensin käyttäytymisosion ja sen jälkeen siirryttiin lampaille. 

Lampailla Cava oli toisena ja aloitettiin sillä, että käveltiin koira liinassa hieman pois päin lampailta. Sen jälkeen käveltiin koiran kanssa lammasaitaukselle päin ja seurattiin koiran reaktioita. Cava teki hienon lähestymisen. Se matalana vaani lampaita ja kun pysähdyttiin se kävi maahan. Taitava. Lammasaitauksessa se oli vauhdikas ja kiihkeä, innokas ja taitava. Loistava pentunen. Cava sai aika omatoimisesti tehdä. Se teki hyvin. Kiersi pysäyttämään lampaita, ajoi lyhyitä pätkiä ja kokosi lampaita minulle. Vauhtiahan sillä piisaa, mutta mielummin liian innokas. Testi oli melko nopeasti ohi, minkä jälkeen palattiin aitauksen ulkopuolelle ja tuomari antoi palautteensa.



Tuomari kehui kovasti Cavaa. Käyttäytymisosiosta se sanoi, että Cava oli odotellessa hieman rauhaton, mutta pisti tämän isosti iän piikkiin. Kehui Cavan tottelevaisuutta ja hallittavuutta. Sanoi, että Cava on hienosti hallinnassa vauhdista ja innosta huolimatta. Cavalla on hyvä työmotivaatio ja se on innokas. Paimennustaipumuksista tuomari sanoi, että Cava on kiihkeä, sillä on vahvat taipumukset ja kova pyrkimys tehdä oikein. Se on lupaava nuori paimenkoira. Cavalla on myös vahva vaikutus laumaan ja lampaat kunnioittivat sitä. Suositteli hankkiutumaan osaavan kouluttajan oppiin treenaamaan lisää. Hyväksytty tulos siis ja Cavalle ensimmäinen koulutustunnus PAIM-T nimen eteen. Alla vielä Cavan saama arvostelu:

Luontaiset ominaisuudet:
Sosiaalisuus ihmisiä kohtaan: Erittäin hyvä, luoksepäästävä, avoin
Sosiaalisuus muita koiria kohtaan: Erittäin hyvä, sosiaalinen
Fyysinen olemus: Hyvä, rauhaton
Tottelevaisuus: Erittäin hyvä, valpas, tottelevainen
Asenne: Hyvä, hieman rauhaton

Paimennustaipumukset:
Kiinnostus laumaan: Erittäin hyvä, hakeutuu lauman luo
Lauman lähestyminen: Hyvä, yli-innokas
Lauman kohtaaminen: Erittäin hyvä, varma, kiinnostunut

Tyyli:
Käyttää silmää lauman hallitsemiseen: vähän
Osoittaa pyrkimystä tasapainottaa laumaa ohjaajalleen: paljon
Sopeuttaa voimankäyttöä laumaa kohtaan: paljon
Työskentelee haukkuen: ei lainkaan
Pyrkii kasaamaan laumaa kokonaisuutena: paljon
Työskentelee keskilinjalla: vähän
Työskentelee liikkeen kautta: vähän

Yleistä/kommentteja:
Kiihkeä nuori koira. Suosittelen paimennukseen taitavaa kouluttajaa. Hienot liikkeet. Vauhdin lisäksi löytyy myös malttia ja harkintaa. Innokas ja lupaava nuori paimenkoira.



Kuvat: tskphoto.kuvat.fi

10 kommenttia:

  1. Onnea!:) Oli mielenkiintoista lukea mitä paimennustaipumuskokeessa tapahtuu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) joo oli kyllä ihan mielenkiintoinen päivä. Ajattelin kirjoitella vähän pidemmin, kun itsekkään en ennen tätä oikein tiennyt, mitä tuolla tapahtuu.

      Poista
  2. Paljon onnea, hieno Cava! :) Oli kyllä mielenkiintoista lukea, kun on mahdollisesti edessä Kujeen kanssa sama tänä kesänä/syksynä jos saadaan jonnekin paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyyppi on kyllä ihan superpätevä <3 oi tsemppiä koepaikan saamiseen! Aika kiven alla tuntuvat olevan, mekin yritettiin usemapaan päästä ennenkö tärppäsi.. Ja halusin Cavan viedä jo nimenomaan tänä kesänä, että mittaisi paremmin sen taipumuksia. Meillä kun tavoitteena harrastaa paimennusta nyt enemmänkin, niin ensi kesänä olisi ehkä ollut jo liian koulutettu testiä ajatellen.

      Poista
  3. Onnea koularista! Luulin, että paimennustaippareissa testattaisiin pelkkää eläimiin suhtautumista ja paimennuskäytöksiä eli olipa valaiseva postaus! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Kiva kuulla, että postaus hieman valaisi paimennustaipparien sisältöä :) toivottavasti tekstin löytää joku taippariin menijä, itse ainakin olisin kaivannut enemmän tietoa ja hieman jännittikin kun ei yhtään tiennyt, että mitä odottaa :D

    VastaaPoista
  5. Onnea hienosti suoritetusta testistä! Komppaan edellisiä eli oli kiva myös lukea testin kulusta lähemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) kiva kuulla, että postaus ollut monen mielestä hyödyllinen/mielenkiintoinen :D

      Poista
  6. Onnea! En olekkaan tälläisestä kokeesta kuullut ikinä, ehkä kun itse en paimenihmisiä ole tai tunne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo itsekkin kuulin tästä vasta kun enemmän kiinnostuttiin paimennusta harrastamaan :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!