lauantai 2. huhtikuuta 2016

HSKP pentukurssi 2/4

Tänään meillä oli taas HSKP:n pentukurssi ATD:n hallilla. Cava oli intopiukeana hallille tultaessa ja kivaa nähdä, että se todella nauttii treenaamisesta. Alkuun siivottiin hallista agilityesteet ja Cava odotti tosi nätisti tolpassa kiinni. Ollaan tätä odottamista treenattu tosi vähän, joten olin tietysti ylpeä pennusta kun se suoriutui niin hienosti.

Treenit aloitettiin taas kontaktiharjoituksilla, ne sujuivat nyt paljon paremmin. Ei tosin olla niitä ehditty treenata kuin muutaman kerran, mutta Cava on tajunnut jutun nopeasti. En tehnyt näissä niin montaa toistoa, sillä pentu teki hyvin. Jostain syystä Cava tuntui tänään treeneissä hieman tahmealta, ehkäpä väsymystä? Ulospäin tuskin näkyi mitään eroa, sillä ohjaaja kehui moneen otteeseen meidän työskentelyä. Itse kuitenkin tunsin koirassa, ettei se ollut ehkä ihan täysin oma itsensä. Ajattelin, että puhkeavat hampaat saattavat aiheuttaa tämän, haluttomuutta esiintyi nimittäin erityisesti leikkimisessä ja tänään Cava oli tosi haluton ottamaan leluja suuhun. Cavalla on lähtenyt nyt viikon sisällä noin kymmenen hammasta ja suu näyttää tällä hetkellä hirveältä. Irronneet hampaat jättivät jälkeensä isoja koloja eikä uusia ole vielä puhjennut joka kohtaan. Joissain kohdissa taas näkyy tuloillaan olevia hampaita. Varmasti suu siis tuntuu hassulta tällä hetkellä.

Seuraavaksi tehtiin asennonvaihtoja ja tällä kertaa otettiin mukaan myös seisominen. Cavan kanssa ollaan harjoiteltu näitä aika säännöllisesti siitä asti kun se tuli minulle, joten tuttuja juttuja ja Cava teki hienosti. Otinkin sitten itsekseni siinä asentoihin hieman kestoa, sillä keston harjoittelu on jäänyt meillä vähän vähemmälle. Etenkin seisomisessa saatiin tosi hienoja pätkiä niin, että Cava seisoa tapitti eikä liikauttanutkaan tassujaan. Taitava pieni. Lisäksi aloitettiin perusasennon harjoittelu. Cavahan osaa perusasennon jo aika hyvin, joten tehtiin muutama toisto ja sitten otin lyhyitä seuraamispätkiä.

Tämän jälkeen tehtiin viime viikolta tuttua kohtaamisharjoittelua. Tässä Cava tuntui olevan vähän pihalla. Kävelin alkuun hieman liian läheltä meidän kurssin ohjaajaa ja Cava luuli, että se pääsee tervehtimään tätä. Ylisosiaalinen pieni sylipuudeli olikin siis loikkaamassa ohjaajan syliin hukuttamaan tämän pusuihin, Cava oli varsin pettynyt kun tämä ei käynytkään nyt päinsä. Seuraavaksi Cava bongasi, että myös sisko on paikalla ja sen jälkeen meno olikin varsin villiä. Ehkäpä tällainen arkitottelevaisuuskurssi tekeekin meille ihan terää. Saatiin ihan hyviäkin pätkiä tosin, mutta olisin toki toivonut, että Cava olisi pysynyt vähän paremmin pöksyissään.

Seuraavana tehtiin luoksetuloharjoitusta niin, että omistaja juoksi piiloon ja huusi piilosta koiraa ja koira sai sitten etsiä. Cava tuli lujaa luokse ja oli varsin tyytyväinen itseensä kun löysi minut piilosta. Ei mitään lisättävää tähän, ei olisi voinut paremmin suoriutua. Luoksetulojen jälkeen tehtiin harjoitusta, jossa oltiin isossa ringissä ja vuorotellen piti pujotella toisten pentujen välitse ja pitää koira kontaktissa. Tehtiin tämä juosten/hölkäten ettei pennulla olisi liikaa aikaa kuikuilla toisten koirien perään. Cava suoriutui tästäkin hienosti, ei kertaakaan vetänyt toisten koirien luokse ja kulki muutenkin kivalla kontaktilla, häntä pystyssä ja heiluen. Isoin häiriö taisi olla joltakin reunalle unohtunut IKEA hiiripehmolelu :D

Loppuun vielä noutoharjoitusta lelulla. Tämä sujui tosiaan huonommin, sillä Cava ei oikein halunnut pitää suussaan mitään. Oli kiinnostunut ja innostunut leluista ja jahtasi niitä, mutta tarttui leluihin huonosti. Ehkäpä se siitä kun hampaat ovat vaihtuneet. Isona plussana tänään se, että Cava rauhoittui hallissa huomattavasti paremmin kuin viime kerralla. "käy siihen" käskyllä kävi rennosti makoilemaan ja pysyi siinä hyvin.

Käytiin kurssin jälkeen lenkillä siskokullan ja äpekoiran kanssa ja Cavalla oli niin m-u-k-a-v-a-a. Lenkin jälkeen neiti olikin kuorrutettu mudalla ja kuolalla, että kotiin päästessään pääsi suihkuun. Se oli Cavan mielestä aika ällöttävää ja olisi ehkä mielummin jättänyt välistä. Iloisia uutisia myös sen verran, että sain Cavalle leikkausajan ensi viikon tiistaille ja päästään hoitamaan silmä kuntoon! Kyllä asioilla on tapana järjestyä, vaikka alkuun tuntui epätoivoiselta kun kaikki ajat mitä saatiin menivät melkein kuukauden päähän. Nyt siis saadaan asia hoidettua ja toivottavasti Cava toipuu leikkauksesta nopeasti ja päästään pian taas treenaamaan ja normaaliin arkeen.


Hampaaton pattisilmä

8 kommenttia:

  1. Hyvä, että saatte silmäoneglman hoitoon.
    Armaksella ainakin vaikutti hampaidenlähtö leikki-intoon ja kapulaharjoituksiin. Kapulatreenistä pidettiin niin pitkä tauko, että se piti aloittaa alusta. Oikeastaan ihan hyvä, jos nyt saisi opetettua noutoa niin, ettei pentu tiputa kapulaa maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eilen illalla kun kurkkasin taarkemmin Cavan suuhun niin ei yhtään ihmetyttänyt, ettei leikkiminen maittanut :) toivottavasti meillä ei tule ihan noin pitkää taukoa, sillä kapulatreenit sujuneet Cavalla niin hyvin.

      Poista
  2. Olipa hauska nähdä Cavaa ja Riemua tänään, vaikkakin vain nopeasti ohimennen :)

    Jippi tykkää hirmuisesti pennuista eli jos haluaa saada kokemuksia aikuisten kilttien koirien tapaamisesta, niin Jippi on vapaaehtoinen treffaamaan :)

    Ja kiva juttu, että Cavan leikkausaika on jo pian! Paljon tsemppiä Cavalle leikkaukseen ja toivotaan, että paranee pikaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa joo hauska nähdä! :) Jippi on kyllä valtavan kaunis <3 mielellään treffataan Jippiä, meillä on aika vähän sopivia koirakavereita Cavalle. Se on edelleen hieman ujo, joten on täytynyt olla aika tarkkana että koirakokemukset ovat varmasti kaikki hyviä. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  3. Cava näyttää siltä, että ois ollut pienessä tappelussa :D Hienoa, että saitte jo leikkausajan, pidetään peukut pystyssä! :)

    Mä toivon edelleen, että Nox pysyisi paremmin pöksyissään mutta ei :D Se on niin järjettömän ylisosiaalinen tapaus ettei mitään rajaa...Mutta mieluummin tälläinen ongelma kun moni muu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mun pieni riitapukari ! :DD Joo en mä tätä edes ole ongelmaksi ajatellut ja enimmäkseen naurattaa pieni touhuneiti, joka on ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat olemassa vain hänen pusujaan varten. Mulla on aina ollut vaan pidättyväisiä koiria, joten tää on ehdottomasti ollut tosi opettavaista ja mielenkiintoista seurata täysin toisenlaisen koiran sielunelämää.

      Poista
  4. Varmasti johtunut tuo tahmeus ja haluttomuus noista hampaista. On sen verta rytinällä niitä lähtenyt, että suu on varmasti hellä, kun varmaankin siellä jo uudet hampaat tekevät myös tuloaan :-) Tosi kiva kuulla silti, että teillä toimi hyvin yhteistyö kaikesta huolimatta. :-) Hyvä myös että tuo silmäasia on saatu heti otettua hoitoon, tsemppiä teille leikkaukseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Jep, itsekkin ihan järkytyin kun tajusin, että raukka tiputti sitten kerralla suunnilleen puolet hampaistaan ja uudet hampaat tosiaan tekevät kovaa vauhtia tuloaan ja päivittäin tuntuu ilmestyvän uusia hampaita suuhun. Ei varmasti tunnu mukavalta. Kiitos tsempeistä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!