lauantai 16. tammikuuta 2016

11 viikkoa ja 1 päivä

Eilen oli taas perjantai ja Cavasta oli tarkoitus ottaa kuvia. Minulle tuli kuitenkin illaksi muuta menoa, joten kuvien räpsiminen jäi. Tässä siis kuvia tältä päivältä. Cava oli tänään aika hankala kuvata, asteli levottomasti ja kuvistakin tuli aika huonoja. Seisoo takajalat alla jne. Lopulta kun lopetettiin kuvien räpsiminen pentu menikin heti kakalle, joten hätä taisi olla melkoinen. Kuvista huomaa hyvin myös masun pullotuksen, jota ei normaalisti juurikaan näy. Reippaasti murunen kuitenkin osallistui kuvaukseen, vaikka taisi kyllä aikalailla ahdistaa. Mutta mitäpä pieni aussie ei ruuan eteen tekisi?

Painoa Cavalla oli 6,4kg ja korkeutta 33cm. Korvatkin ovat taas viikossa nousseet varmaan kaksi senttiä ylöspäin. Kyllä siitä vielä pystykorva tulee! Tällä viikolla Cava on kyllä saanut itselleen selvästi lisää "massaa" sen tassuista on kasvanut valtavan isot ja se näyttää päivä päivältä hassummalta koipeliinilta pitkien jalkojen ja lerpattavien korviensa kanssa. Ihanahan se on ja aivan supersöpö. Cavalla on myös tosi pitkä häntä. Se on aiheuttanut hieman kummastusta ihmisissä ja ollaankin saatu vastailla paljon kysymyksiin aussien hännästä ja hännän eri pituuksista.

Ulkona on taas pakkaset kiristyneet ja tänään olikin metsälenkillä pennulle liian kylmä. Tossuja sillä ei ole, ja hieman epäilen kuinka se niihin suhtautuisi. Oltiin ihan meidän lähimetsässä kävelemässä, yhteensä lenkki kesti n. 20min, mutta silti oli pakko napata pentu syliin kesken kaiken ja kantaa kotiin. Siellä se mun takin sisällä sitten tyytyväisenä katseli. Itsellä vaan hieman käsissä tuntui tuollaisen mörssärin kantaminen jo. Muuten ollaankin nyt käyty ulkona vaan lyhyillä pissatuksilla ja puuhasteltu sisällä. Cava on saanut etsiä karvamatolta päiväruuat ja Kodan kanssa ne on paininut varmaan tunnin.


Ei se oikeasti ole ihan näin lyhyt ja tiivis kuin miltä tässä kuvassa näyttää :D

6 kommenttia:

  1. Ihanan isot tassut tosiaan. Ja söpiskorvat!

    VastaaPoista
  2. Ooii, etenkin tuo eka kuva on aivan ihana <3

    VastaaPoista
  3. Ihana pentu sulla täällä! Niin suloinen :3 Kiva seurailla Cavan kasvua ja kehitystä kun itelläkin tällä hetkellä pentu. Saitte uuden lukijan, innolla jään seurailemaan millainen neiti Cavasta kasvaakaan :)

    Devilthedog.blogspot.fi / Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, tervetuloa lukijaksi! Cava on kyllä ihana ja mun unelmien täyttymys :) Täytyy käydä kurkkaamassa teidänkin blogiin, pentublogeissa vaan on sitä jotain ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!