tiistai 22. joulukuuta 2015

Riiviöpäivä

Tänään Cavalla on ollut riiviöpäivä. Aamu alkoi vauhdikkaasti isoveljeä kiusaamalla ja pentu ansaitsikin ensimmäisen murahduksen, kun Koda ei jaksanut jatkuvasti naamalle hyppivää ja purevaa pikkuriiviötä. Cava suhtautui murahdukseen kuten kuuluukin, nöyrästi, muttei ottanut sitä liikaa itseensä kuitenkaan. Sen jälkeen pentu siirtyikin huolettomasti tuhoamaan leluja ja vessapaperirullia. Reipas pieni!



Aamu aloitettiin harjoittelemalla remmissä kulkemista. Meno oli aikamoista sinkoilua, mutta hyviäkin pätkiä tuli. Pennulle pitää ehdottomasti alkaa opettamaan valotolppien ja muiden kiertämistä, sillä se helpottaa kyllä huomattavasti lenkkeilyä sitten kun on useampi koira matkassa. 

Iltapäivällä tehtiin luoksetuloharjoituksia, jotka sujuivat pääosin erinomaisesti, superpentu! Cava tunnistaa jo selkeästi oman nimensä ja "Cavaaa, tuletule" saa sen pinkaisemaan hirmuista vauhtia mun luokse. Nämä luoksetulot ikävä kyllä päättyvät siihen, että pentu roikku torahampailla mun lahkeissa ja ärisee hurjasti. Eli pientä hiomista saattaa vielä olla :D mutta hienosti pentu osaa jo! 

Riiviöpäivän teemaan kuuluen pennun hampaita on saanut tänään irroitella kaikesta luvattomasta. Erityisesti kengät ovat tänään olleet vastustamattoman hyvän makuisia, joten niitä on täytynyt käydä aina maistelemassa kun silmä välttää. 



Myös EI-sanaa on tänään tullut harjoiteltua, kovin vaihtelevalla menestyksellä. Cavalla taitaa jo olla pieni käsitys mitä kyseisellä sanalla tarkoitetaan, mutta mielentilasta riippuu totteleeko se vai katsooko se vaan kysyvästä ilmeellä "en minä ymmärrä".

Vapaapäivänä oli aikaa muuhunkin kuin blogin pikaiselle päivitykselle, joten sain vihdoinkin askarreltua tänne jonkin näköisen bannerin ja muutenkin fiksailtua blogin ulkonäköä. Täysin tyytyväinen en vielä ole, mutta tämä saa nyt toistaiseksi kelvata. 



Muutama lukijakin on meidän blogiin näköjään eksynyt. Kivaa! Tervetuloa kaikille ja toivottavasti viihdytte! 


4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia! :) Tää sun blogis on ihana, Cava lisää mun aussiekuumetta entisestään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Kiva kuulla :) Cava on kyllä ollut aivan ihana ja yllättänyt mut niin positiivisesti. Ja tuo aussiekuume on kovin tuttua, itsekkin haaveilin omasta pikku aussiesta monta vuotta ja nyt onneksi tuli sopiva aika toteuttaa tuo haave :)

      Poista
  2. Cava miksi olet noin söpö <333

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!